torstai 16. toukokuuta 2013

Tampere, tuo kuvataiteen kakkoskaupunki

Muistan osallistuneeni tilaisuuteen Tampereen yliopistolla, kun kuvataidekoulutusta suunniteltiin  aloitettavaksi Tampereella. Toisaalta esiin nostettiin rajattomat tulevaisuusvisiot ja toisaalta professori Ville Lukkarisen realismi; pitäisi saada toinen diaprojektori, että taidehistorian opetus onnistuisi. Silloin maalailtu yliopistoyhteistyö ei koskaan toteutunut. Ajatus oli alkujaankin epärealistinen, koska Suomessa korkeakoulukoulutus on järjestetty kaksilinjaisesti.

Taidehistorian koulutus, yliopiston suosituin sivuaine, sittemmin lopetettiin. Allekirjoittajana oli tutkivan teatterityön laitoksen, tämä taiteellisen tutkimuksen lippulaiva Pirkanmaalla, professori Hanna Suutela.

Tarja Cronbergin luovuustutkimus kuntapuolelle viime syksynä nosti yhtenä luovan talouden edellytyksenä sen, että yliopistoissa ei liikaa keskityttäisi. En tunne tahoa, joka selvityksen asioita edistäisi. En ole vakuuttunut edes Cronbergin sitoutumisesta omaan paperiinsa.

Tampereella taidehistorian opetuksen lopettaminen vaikutti suoraan alueella tehdyn taiteen tutkimukseen, tuntemiseen ja kritiikkiin. On turha visioida kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta kun se toinenkin projektori on myyty. On naurettavaa puhua kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta, kun Helsingissä keskustellaan aktiivisesti Guggenheimista. Pelkkä keskustelu synnyttää ajatuksia, visioita ja kerää asiantuntemusta.  Muumeilla meillä täytetään väliaikaisen taidemuseon, viljavaraston tila. Tampereella ei ole kuulkaa mitään - muuta kuin Sara Hildénin kokoelmat, Hiekan taidemuseo, Tuomiokirkko ja vähän veistoksia. Kaikki hankittu yksityisellä rahalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti