keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Hauska ja hyödyllinen junamatka

Syksyllä satuimme näyttelijä Jorma Markkulan kanssa samaan Helsingin junaan. Muistaakseni Jorma oli menossa monikansallisesti tuotetun elokuvan kuvauksiin esittämään ahvenanmaalaista merikapteenia. Toivottavasti sanoin myös ääneen miten vaikuttavalta tuollainen minusta kuulostaa. Olemme tuttuja sillä Jorma lausui runoja Pispalan kirjastossa runokirjani Maidot, hienoa sokeria julkistamistilaisuudessa 2006.
Niitä näitä jutellessa kerroin lukemastani Hella Wuolijoen Työmiehen perheestä. Miten opettavaisen sosialistinen kirja oli minusta ollut ja lukukokemuksena tuntunut kuitenkin tuoreelta näkökulmalta sodanjälkeiseen Suomeen jos kirjaa vertaa arkkityypiksi kohonneen Täällä Pohjantähden alla -teoksen paatokseen.
Keskustelun edetessä Jorma kuvaili omaa tutkimustyötään löytää arkistoista unohtunutta työväenkirjallisuuttta ja innostui kertomaan löytämästään näytelmästä.
Näyttelijä Markkula on nyt lupautunut esiintymään näyttelyni avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä" sanoo Jorma.

1 kommentti:

  1. Kutkuttavia lupauksia: "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä"...

    VastaaPoista