tiistai 20. joulukuuta 2011

Taiken viimeinen luukku joulukuulta

Pertti Paltilan selvityksessä alueellisesta taiteen edistämisestä (2009) on toimijayhteenveto seuraavasti: "Tässä yhteydessä tarkastellaan keskeisten toimijoiden kuten alueellisten taidetoimikuntien, Suomen kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin, maakunnan liittojen, aluetaidemuseoiden, taiteen aluekeskusten, lastenkulttuuriverkoston sekä kuntien roolia alueellisessa taiteen edistämisessä." Nykykuvataiteen toimijat ovat yhdistyksiä ja tässä tekstissä siis eksplisiittisesti kuvatun kentän ulkopuolella.

Samoja toimijoita mukailee myös vuoden takainen rahoitushaku (mm. Kultaus Pirkanmaalla): "Valtionavustuksia voivat hakea oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja määräraha voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin aluekeskuksille tai muille alueellisille toimijoille, valtion osuutta saaville taide- tai kulttuurilaitoksille tai kunnille."

Nyt ajankohtainen, Jyväskylän yliopiston hallinnoima Kuulto-haku taas on lähtee kunta-tasolta. Varmaankin siksi hakuteksti on muotoilultaan toisenlainen: "Kuulto-projekti alkaa tänään hakea ideoita kuntien kulttuuritoiminnan kehittämiseksi. Päätavoite on tehdä kulttuurista ja taiteesta saavutettavampaa. Idean voi hankkeelle jättää kunnallisten kulttuuritointen edustajat, yhdistykset, kulttuurilaitokset tai yrittäjät, kunhan päämäärät ovat samat kuin ideahaulla. Ideahaku kestää 27.1.2012 asti."

Onko alueellisen taide- ja kulttuuritoimija-rakenteen hahmottamisen malli kuvataiteen toimijoiden kannalta rakenteellisesti syrjivä? Voisivatko paikalliset taiteilijaseurat muuttua kuvataiteen edistämiskeskuksiksi ja mitä se tarkoittaisi niiden rahoitukselle tai toiminnalle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti