lauantai 18. joulukuuta 2010

Hermostuttaako

Kuulin tarinan taidemaalarista joka ei nuku öisin. Häntä hermostuttaa tulossa oleva yksityisnäyttely. Nauroin empaattisella suurpiirteisyydellä ja ajattelin ettei minua ainakaan. Kunnes sitten viimeyönä heräsin ja ajattelin, että kaksi kuukautta ja rapiat. Kalenterimaisuus on tarttunut joulunodotuksesta, samoin kuin vääjäämättömästi joulukalenterin luukut avautuvat ja aatto on jo viikon päästä, niin avajaispäiväkin lähenee.
Öisin ei auta kuin miettiä teokset läpi, gallerian pohjapiirros ja näyttelysuunnitelma. Vakuuttaa itsensä tällä tavalla, että kaikki on kunnossa ja valmistumassa. Siis suuri osa on kuitenkin vielä valmistumatta.
Eilen Ritalan lasiliikkeestä Mustalahdenkadulta soittivat ja kertoivat, että lasit ovat valmiina. Mietin jo, että riittävätkö kymmenen tilaamaani lasipohjaa sarjaani vai hetikö pitäisi tilata toinen mokoma lisää. Huoneentauluja roskapostiotsikoista on suosikki-sarjojani. Aineisto on runsas ja siitä voi nostaa monenlaisia teemoja. Näyttelyyn olen ajatellut tuoda Venäläisklassikko-sarjan, vaikka hienon kokonaisuuden tekevät myös ne otsikot jotka olen saanut omasta sähköpostiosoitteestani.

2 kommenttia:

  1. Kiva ruveta seuraamaan tätä blogiasi ja prosessisi etenemistä.
    Itse pidin blogia viitisen vuotta, sitten kyllästyin ja lopetin. Nyt on vähän ikävä tähän maailmaan.
    A-M. U

    VastaaPoista
  2. Hei ajattelin tehdä tätä näyttelyyn asti, avajaiset 8.3. ja katsoa miten toimii. Tuntuu helpommalle kun on yksi päämäärä sisältönä, ei koko maa ja taivas! Nyt flunssassa, eikä näyttely etene...

    VastaaPoista