Kleopatra ja renttupojat

Rooman historia kahdessa kuvassa -teos  sai alkunsa pari vuotta sitten kun sain joululahjaksi veljeltäni Matilta saksalaisen kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schullerin kirja Kleopatra - Kolmen kulttuurin kuningatar. Kirjan on suomentanut Ilona Nykyri ja se on Atenan julkaisema 2007.

http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=179

Ajattelen kirjan olevan populaarihistoriaa menestyville naisille ja kirja ihastuttikin minua kovin. Ilahdutti, sillä roomalaiset patsaat ovat todellisuudessa melko värittömiä.
- Miksi patsailla on aina niin kovin elottomat silmät? Caesar kysyy elokuvassa ryhmältä senaattoreja ja vastaa: oletteko olleet koskaan Egyptissä? Säästäkää se vaiva, riittää kun katsoo Kleopatran silmiin, niissä virtaa Niili.

Kleopatra oli Isis-jumala, Isis oli Egypti, Egypti oli Niili, Kleopatra oli Egypti.

Schullerin esipuheesta saa vaikutelman, että hänen tulkintansa Kleopatrasta poliittisena toimijana olisi uusi. Eikä Atenan kirjan mainosteksti linkissä ole sen analyyttisempi. Katsokaa itse Joseph Mankiewiczin Kleopatra (1963)! Ainoa mikä elokuvassa hölmöilee tulkinnassa on suomenkielinen takateksti "Eeppinen suurelokuva on unohtumaton muotokuva petollisesta kaunottaresta, joka vietteli kaksi Rooman suurimmista sotureista ja muutti historian kulun."

Roomalaiset tappoivat Caesarin, Marcus Antonius oli yksinkertainen ja juoppo ja Octavianus sukurutsainen nihilisti. Kleopatra taas oli ainoa joka ymmärsi kokonaisuutta ja ajoi Egyptin asiaa.

- Viimeinen laatuaan oikeista hallitsijoista, sanoo kuoleva kamarineito Kleopatran ruumiin vierellä. Tai kuten Kleopatra itse asian ilmaisi: but I am the Queen - keskustellessaan tasavaltalaisten roomalaisten kanssa.

Miten maalata koivunrunko

Ensin tilataan maalit Sveitsistä ja asetetaan ne paperin viereen. Taiteilija Christian Boltanski on kertonut pysähtyneensä sveitsiläisen lehden kuolinilmoituksen eteen. Koska sveitsiläisillä kaikki on hyvin, oli muistoilmoitus herättänyt kysymyksen, miksi sveitsiläiset ylipäätään kuolevat. Kun katselee Lascaux´n maalipulloa voi miettiä, miksi enää maalata. Lascaux´n akryylimaalien värikartta on maailmankaikkeuden kuva.
Koivunrunko jonka ympärysmitta on 160 senttiä olisi metsässä jo laho. Maalaukseni tavoite ei kuitenkaan ole olla naturalistinen tai itsetarkoituksellisen illusionistinen. Minulle tarkoituksenmukaista on tehdä koivunrungon maalattu kuva minimalistisena. Tähän tarkoitukseen sopivat valitsemani akryylivärit: Sirius matt ja Perlacryl.

Kehystämisestä ja muista tarpeista

Nämä ovat aikoja jolloin Valtion kuvataidetoimikunta ilmoittaa apurahapäätöksensä kohdeapurahoista. Tämä on välillä mielessä.

Hauska ja hyödyllinen junamatka

Syksyllä satuimme näyttelijä Jorma Markkulan kanssa samaan Helsingin junaan. Muistaakseni Jorma oli menossa monikansallisesti tuotetun elokuvan kuvauksiin esittämään ahvenanmaalaista merikapteenia. Toivottavasti sanoin myös ääneen miten vaikuttavalta tuollainen minusta kuulostaa. Olemme tuttuja sillä Jorma lausui runoja Pispalan kirjastossa runokirjani Maidot, hienoa sokeria julkistamistilaisuudessa 2006.
Niitä näitä jutellessa kerroin lukemastani Hella Wuolijoen Työmiehen perheestä. Miten opettavaisen sosialistinen kirja oli minusta ollut ja lukukokemuksena tuntunut kuitenkin tuoreelta näkökulmalta sodanjälkeiseen Suomeen jos kirjaa vertaa arkkityypiksi kohonneen Täällä Pohjantähden alla -teoksen paatokseen.
Keskustelun edetessä Jorma kuvaili omaa tutkimustyötään löytää arkistoista unohtunutta työväenkirjallisuuttta ja innostui kertomaan löytämästään näytelmästä.
Näyttelijä Markkula on nyt lupautunut esiintymään näyttelyni avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä" sanoo Jorma.

ja se on ihan paska

Nyt on Taiteilijakartta-teos valmis Kuusitiellä. Kaikki pienet nimilaput maalattu kartongille sinne tänne. Muistikartan kanssa on samoin kuin jos se olisi mikä tahansa taideteos: tekijänä olen joutunut kyllääntymisen pisteeseen, teos ei enää vaikuta, se ei avaudu. Vaikka teospohjassa ei ole enää post it -lappuja osoittamassa liimattavien nimilappujen paikkaa, niin olen nyt kuitenkin alkanut keräämään listaa taiteilijoista, jotka tulevat vielä mieleen ja joita karttaan pitäisi vielä liittää. Teoksen kannalta turhaa ja itselle henkisesti turhauttavaa. Uutta päin.
Työhuoneella Tampereella huoneentaulut odottavat viimeistä, mustaa akryylimaalikerrosta ja pahvitaustat leikkaamista.
Tuntuu hienolta, että viimein pääsen maalaamaan Ståhlen kartanoa ja askartelemaan koivunrungon johon Elise nojaa menetettyään rakastettunsa.

Sianharjas

Minulla on ollut kuva, että työhuoneen välineistöön välttämättöminä kuuluvat litran ja kolmenlitran kuivuneisiin lateksipurkkeihin asetetut sivellinkimput. Koskaan ei voi ensinnäkään tietää milloin jostakin vanhasta siveltimestä on yksittäistä hyötykäyttöä ja kuulemani mukaan hyvin hoidettut siveltimet ovat lähestulkoon ikuisia.
Tarvitsin vaan sitä yhtä. Häpeä myöntää mutta kohtuullisen uusi Lascaux´n  kaunotar oli jämähtänyt koppuraksi eikä siitä enää ollut huoneentaulumaalausten kirjainten maalaukseen - edes summittaisen mallinekuvan tekemiseen. Kävin siis läpi kokoelmani. Löysin hyväkuntoisen litteän nelosen, kuutosen ja kympin. Niillä saan tehtyä mallineet. Siveltimet olen ostanut Münchenistä kouluaikoina sillä kyljessä lukee KunstNetzWerk. Mutta ne ovat sianharjasta ja minä haluan synteettistä, uuden Lascaux´n. Ensi viikolla ostan Anjalta materiaalimyynnistä.
Suurimman osan vanhoista siveltimistä heitin nyt pois. Osasta lähtivät karvat vetäessä. Niitä olisi pitänyt säilyttää öljyssä, sivellinkansiossa, lappeellaan. Sivellinhoidon parantaminen on hyvä uudenvuodenlupaus.