vielä näyttelystä

Huomasin blogiseurattavani Alastoman Kriitikon näyttelykommentin ja siinä olevan blogilinkin. Siksi päätin keskeyttää mukavasti alkaneen kirjoittamiseni Alueellisesta taidetoimikuntatyöstä ja palata näyttelyaiheeseeni Elsie Ståhleen.

On arvokasta kun näyttely huomataan, Otso Kantokorpi on ihmisystävä. Kantokorven kirjoittamaan arvioon haluan tehdä yhden huomion. Se liittyy arviossa mainittuun Taiteilijakartta-teokseen. Otso luonnehtii teosta "jonkinlaiseksi taidesosiologiseksi" kartaksi.

Sosiologia on yhteiskuntatiede.

Taiteilijakartta on yritys luokitella ja jäsentää nykymaalaustaiteen kenttää taidehistoriallisin ismein (impressionismi) ja taidehistoriallisista nimikkeistä johdetuin uudissanoin (uusi pyyhkäisyrealismi). Kartassa olevat taiteilijan nimi ei siis viittaa taiteilijaan itseensä, vaan hänen tuotantoonsa. Kartassa ei ole muuta kuin kirjoitettua tekstiä ja tämä merkityssisältö pitää osata lukea asiayhteydestä.

Otson kirjoituksessa näyttelyteoksesta onkin vain yksi sosiologinen toimija ja se on arvion kirjoittaja itse.

Voisi jo lyödä lekkeriksi

Nyt on kutsut kirjekuorissa, sovittu aikatauluista valokuvaajan kanssa ja pakettiauto vuokrattu ensi sunnuntaiksi teosten kuljetusta varten. Kehystetyt tussimaalaukset haettu Ritalan lasiliikkeestä, pleksi Tunkualta  -  apuraha maailmalla, vuokraa maksamatta, materiaalipiikki auki ja viini päättämättä. Pleksille tarttuvia tussikyniä pitää hankkia ja avajaisasu valita eli jos nyt jostain näyttelyn valmistumisen projektissa pintapuolisesti kirjoittaa, niin miltään sisällöltä ei tämä enää tunnu. Voin mennä saunaan, juoda kahvit ja lähteä Tallinnaan.

Tuomas K lupasi auttaa ripustuksessa, niin ettei poraamistakaan tarvitse pohtia.

Hyvä lukija, tervetuloa avajaisiin ja jatkot on todennäköisesti Sea Horsessa.

Jos - vannomatta paras - näyttelystä kirjoittaminen loppuisi sitten tähän. Kevään voisin kirjoittaa alueellisesta taidetoimikuntatyöstä Pirkanmaalla.

Vedellä ja öljyllä

Ehkä yksi keskeisimmistä maalarin opeista on, että ensin maalataan vesiohenteisella maalilla ja sitten öljymaalilla. Jos toisinpäin niin kaput on. Kerrosten paksuuksissakin saa olla tarkkana, mitä ulompi kerros, sitä öljyisempää saa olla.

Guassi, tempera, vesiväri, tussi ja akryyli: maaleja on eri valmistajilla ja sideaineet erilaisia. Mikä maaleille on oikea työskentelyjärjestys? Koska Doesner ja Kiljunen ovat kotihyllyssä, jonne en nyt ylety, googlaamalla etsin tietoa. Ei kysymyksessä pitäisi olla mitään alkemistista, maalitehtaat ovat miettineet kaiken valmiiksi.

Kysymykseni on: voiko guassin päälle maalata akryylilla? Sanotaan, että guassin liima-aines on arabikumia. Lascaux´n guassissa liima on akryylista. Tekeekö tämä guassista akryylin? Tehtaan kotisivulla ohjeistetaan, että akryylit ovat keskenään sekoitettavia ja akryylilla voi maalata mille pinnalle tahansa - paitsi ei alkaaliselle tai öljylle.

Suoraa vastausta kysymykseen: voiko guassin päälle maalata akryylille, en löydä - edes harrastajamaalarien ohjesivustoilta. Kaikki olettavat, että ensin maalataan isosti laajoja pintoja eikä toisinpäin: niin, että maalataan yksityiskohdat ensin. Materiaalinkäytön ohjeet lähtevät liikkeelle yhdenlaisesta kuvamallista lopputuloksena.

Jan Kenneth Weckman kertoo kotisivullaan sekatekniikasta. Hän kertoo pohjustavansa teokset geelimäisellä Lukasin guassilla, mutta mainitsee, ettei ole käyttänyt päällemaalauksessa akryylia, eikä siis voi tekniikkaa lähemmin kuvailla. Taiteilija ei näe akryylin käytölle estettä, mutta hän epäilee haasteeksi maalien erilaisen elastisuuden: guassi rapisee rikki ja akryyli on kuivuttuaan varsin taipuisaa.
http://bit.ly/ij82oY

Lascaux´n sivustolla kerrotaan, että kaikkia (Lascaux´n) vesiohenteisia maaleja voi maalata kerroksittain: mutta niiden, jotka kuivuttuaankin lähtevät vedellä (guassi), kanssa pitää olla varovainen. Akryylilla voi maalata myös likaisille pinnoille - upottaa siihen pikkukiviä ja pigmenttiä - eli mitä sitä veivaamaan, maalataan vaan menemään. Tosin likaisille tietoin ehdoin, huomautetaan Lascaux´n kotisivulla.
http://lascaux.ch/de/index.php

http://www.painters.fi/tmgalleria/nayttelyt2011/lamminen.html

Tiedote

Tiina Lamminen
tussimaalauksia ja muita teoksia
9.3. - 27.3.11

Näyttelyni nimi Elsie Ståhle tulee T.E. Kivipellon näytelmästä Aarne Kalske (1923). Elsie on valkoisen tehtailijan tytär, vastuuntuntoinen henkilö, jolla on niin näkemys kuin sosiaalinen asema toimia valkoisten ja punaisten välittäjänä. Elsie ei kuitenkaan onnistu tehtävässään lainkaan ja hänelle käy myös rakkauselämässä onnettomasti.

Näytelmään minut tutustutti Jorma Markkula. Näyttelijä Markkula on lupautunut esiintymään avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä”, sanoo Jorma.

Teokset Koivunrunko (2011), Kartano Signe Branderin mukaan (2011) ja Puun ja kuoren välissä, harjoitelmia Hertta-sarjakuvasta (2011) ovat Aarne Kalske -näytelmän pohjalta valmistamiani teoksia. Maalaukset yhdessä muodostavat installaation ja näytelmän lavasteen.

Muita näyttelyni teoksia ovat mm. Venäläisklassikot (2010 – 11), Talvisodasta 70 vuotta (2010) ja Taiteilijakartta (2010 – 11).

Näyttelyni keskeiset teemat ovat rakkaus ja lempiminen sekä sotahistorian tulkinta.

Näyttelyn valmistumisesta olen pitänyt päiväkirjaa. Se on luettavissa osoitteesta
http://tiinalamminen.blogspot.com/

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä, kuin tekisin löytöjä divareista. Viime keväänä tein hataria yrityksiä - niin kuin aina välillä teen, sillä minä käyn kyllä divareissa silloin tällöin - löytääkseni vanhoja romanttisia sarjakuvia Jonesin tyttöjen -tyyliin. Koska kuitenkaan en tunne itseäni ihan luontevaksi käytettyjen lehtien kaupassa, niin välttelin ja aristelinkin tavoitettani. Olin talven mittaan lukenut silmät täyteen Korkeajännityksiä ja Tex Willereitä, junassa ja iltaisin, käsilaukussa kantanut ja ajattelin tarvitsevani vastapainoa lukemalleni.

Yhtenä iltapäiväni kävelin Helsingin Punavuoressa, missä käytetyn lukemiston kauppa ilmoitti loppuunmyynnistä. Sisällä oleva herra kertoi lopettavansa 50 vuoden jälkeen. Penkomista olisikin ollut, minä vain olin kiireinen. Löysin kuitenkin mitä etsin: ruotsin- ja suomenkielisiä vanhoja sarjakuvia nuorille naisille. Hienosti maalattuja! Tyylikkäitä!

Kesällä koetin löytää lisää luettavaa. Kun Kuninkaankadun Lukulaarin ystävällinen naismyyjä sitten minulta vihdoin kysyi mitä mahdoin etsiä, tunsin olevani kuin pornolehtiostoksilla. Kerrottuani mitä olin hakemassa, myyjätär hymyili ystävällisesti ja kertoi itselläänkin olevan pienen kokoelman. Lukulaarista lehtiä ei löytynyt, mutta avulias myyjätär neuvoi Makedoniaan Rautatienkadulle. Varmistavasta puhelinkeskustelusta kävi kyllä ilmi, että toisessa päässä vitsailtiin. Ehdottomasta kiinnostuksestani huolimatta en rohkaistunut menemään Makedoniaan.

Nyt olenkin vaan maalannut niitä sarjakuva-naisia puhki, joita minulla on.

Kutsukin pitää tilata

Joulun alla kävin paperitukku MAPissa. Tukut ovat mukavia paikkoja ja niistä tulee mieleen lapsuuden messumatkat. Saa maistiaisia ja tarjolla on jotakin uutta. Jotakin uutta voisi olla nyt hopeahohde painotuotteessa  ja kutsupaperissa. Hopeaista, niin kuin oli Pekka Kauhasen Taidehallin kutsu ja Sara Hildénin Intia -näyttelyn kutsukortin teksti.

Itse olen jo vuosikaudet ollut Tervakosken Terreuksen ystävä. Kaunis selkeä paperi - pääsisipä paperitukkuliikkeen lahjalistalle, että jouluisin saisi paketillisen kirjepapereita vuodeksi lähetellä - ja vastaanpanemattomat, järkevät paperisävyt: valkoista, luonnonvalkoista, vaaleankeltaista, oljenkeltaista ja siniharmaata. Punnitsin kyllä vesileima-raitaista, mutta tuttu verkkokuvio on voittamaton  ja varmasti kaunis.

Fontin valitsemisestakin voisi kirjoittaa.

Muumit ja maalit

"Ei kannata maalata mitään vain siksi, että on jäänyt maalia yli" tämän Muumipappa-lainauksen kuulin Markukselta viime kesänä. Muumimamma, tuo arkipäivän luovuuden superlahjakkuus ja nykytaiteilijan malli, taas on todellinen maalijämien hyötykäyttäjä.
Työhuoneellani on kymmenittäin epäonnistuneita pigmentillä ja arabikumilla maalattuja papereita. Näissä yksivärisyys on jäänyt suttuiseksi, mutta en ole kyennyt heittämään kallista materiaalia  pois. Muumimammuus on kuitenkin alkanut valtaamaan mieltä. Epätasaisen, jonkinvärisen yksivärisen päälle voisi hyvinkin maalata joitakin koristekuviota kivalla jämällä.

Kleopatra ja renttupojat

Rooman historia kahdessa kuvassa -teos  sai alkunsa pari vuotta sitten kun sain joululahjaksi veljeltäni Matilta saksalaisen kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schullerin kirja Kleopatra - Kolmen kulttuurin kuningatar. Kirjan on suomentanut Ilona Nykyri ja se on Atenan julkaisema 2007.

http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=179

Ajattelen kirjan olevan populaarihistoriaa menestyville naisille ja kirja ihastuttikin minua kovin. Ilahdutti, sillä roomalaiset patsaat ovat todellisuudessa melko värittömiä.
- Miksi patsailla on aina niin kovin elottomat silmät? Caesar kysyy elokuvassa ryhmältä senaattoreja ja vastaa: oletteko olleet koskaan Egyptissä? Säästäkää se vaiva, riittää kun katsoo Kleopatran silmiin, niissä virtaa Niili.

Kleopatra oli Isis-jumala, Isis oli Egypti, Egypti oli Niili, Kleopatra oli Egypti.

Schullerin esipuheesta saa vaikutelman, että hänen tulkintansa Kleopatrasta poliittisena toimijana olisi uusi. Eikä Atenan kirjan mainosteksti linkissä ole sen analyyttisempi. Katsokaa itse Joseph Mankiewiczin Kleopatra (1963)! Ainoa mikä elokuvassa hölmöilee tulkinnassa on suomenkielinen takateksti "Eeppinen suurelokuva on unohtumaton muotokuva petollisesta kaunottaresta, joka vietteli kaksi Rooman suurimmista sotureista ja muutti historian kulun."

Roomalaiset tappoivat Caesarin, Marcus Antonius oli yksinkertainen ja juoppo ja Octavianus sukurutsainen nihilisti. Kleopatra taas oli ainoa joka ymmärsi kokonaisuutta ja ajoi Egyptin asiaa.

- Viimeinen laatuaan oikeista hallitsijoista, sanoo kuoleva kamarineito Kleopatran ruumiin vierellä. Tai kuten Kleopatra itse asian ilmaisi: but I am the Queen - keskustellessaan tasavaltalaisten roomalaisten kanssa.

Miten maalata koivunrunko

Ensin tilataan maalit Sveitsistä ja asetetaan ne paperin viereen. Taiteilija Christian Boltanski on kertonut pysähtyneensä sveitsiläisen lehden kuolinilmoituksen eteen. Koska sveitsiläisillä kaikki on hyvin, oli muistoilmoitus herättänyt kysymyksen, miksi sveitsiläiset ylipäätään kuolevat. Kun katselee Lascaux´n maalipulloa voi miettiä, miksi enää maalata. Lascaux´n akryylimaalien värikartta on maailmankaikkeuden kuva.
Koivunrunko jonka ympärysmitta on 160 senttiä olisi metsässä jo laho. Maalaukseni tavoite ei kuitenkaan ole olla naturalistinen tai itsetarkoituksellisen illusionistinen. Minulle tarkoituksenmukaista on tehdä koivunrungon maalattu kuva minimalistisena. Tähän tarkoitukseen sopivat valitsemani akryylivärit: Sirius matt ja Perlacryl.

Kehystämisestä ja muista tarpeista

Nämä ovat aikoja jolloin Valtion kuvataidetoimikunta ilmoittaa apurahapäätöksensä kohdeapurahoista. Tämä on välillä mielessä.

Hauska ja hyödyllinen junamatka

Syksyllä satuimme näyttelijä Jorma Markkulan kanssa samaan Helsingin junaan. Muistaakseni Jorma oli menossa monikansallisesti tuotetun elokuvan kuvauksiin esittämään ahvenanmaalaista merikapteenia. Toivottavasti sanoin myös ääneen miten vaikuttavalta tuollainen minusta kuulostaa. Olemme tuttuja sillä Jorma lausui runoja Pispalan kirjastossa runokirjani Maidot, hienoa sokeria julkistamistilaisuudessa 2006.
Niitä näitä jutellessa kerroin lukemastani Hella Wuolijoen Työmiehen perheestä. Miten opettavaisen sosialistinen kirja oli minusta ollut ja lukukokemuksena tuntunut kuitenkin tuoreelta näkökulmalta sodanjälkeiseen Suomeen jos kirjaa vertaa arkkityypiksi kohonneen Täällä Pohjantähden alla -teoksen paatokseen.
Keskustelun edetessä Jorma kuvaili omaa tutkimustyötään löytää arkistoista unohtunutta työväenkirjallisuuttta ja innostui kertomaan löytämästään näytelmästä.
Näyttelijä Markkula on nyt lupautunut esiintymään näyttelyni avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä" sanoo Jorma.

ja se on ihan paska

Nyt on Taiteilijakartta-teos valmis Kuusitiellä. Kaikki pienet nimilaput maalattu kartongille sinne tänne. Muistikartan kanssa on samoin kuin jos se olisi mikä tahansa taideteos: tekijänä olen joutunut kyllääntymisen pisteeseen, teos ei enää vaikuta, se ei avaudu. Vaikka teospohjassa ei ole enää post it -lappuja osoittamassa liimattavien nimilappujen paikkaa, niin olen nyt kuitenkin alkanut keräämään listaa taiteilijoista, jotka tulevat vielä mieleen ja joita karttaan pitäisi vielä liittää. Teoksen kannalta turhaa ja itselle henkisesti turhauttavaa. Uutta päin.
Työhuoneella Tampereella huoneentaulut odottavat viimeistä, mustaa akryylimaalikerrosta ja pahvitaustat leikkaamista.
Tuntuu hienolta, että viimein pääsen maalaamaan Ståhlen kartanoa ja askartelemaan koivunrungon johon Elise nojaa menetettyään rakastettunsa.

Sianharjas

Minulla on ollut kuva, että työhuoneen välineistöön välttämättöminä kuuluvat litran ja kolmenlitran kuivuneisiin lateksipurkkeihin asetetut sivellinkimput. Koskaan ei voi ensinnäkään tietää milloin jostakin vanhasta siveltimestä on yksittäistä hyötykäyttöä ja kuulemani mukaan hyvin hoidettut siveltimet ovat lähestulkoon ikuisia.
Tarvitsin vaan sitä yhtä. Häpeä myöntää mutta kohtuullisen uusi Lascaux´n  kaunotar oli jämähtänyt koppuraksi eikä siitä enää ollut huoneentaulumaalausten kirjainten maalaukseen - edes summittaisen mallinekuvan tekemiseen. Kävin siis läpi kokoelmani. Löysin hyväkuntoisen litteän nelosen, kuutosen ja kympin. Niillä saan tehtyä mallineet. Siveltimet olen ostanut Münchenistä kouluaikoina sillä kyljessä lukee KunstNetzWerk. Mutta ne ovat sianharjasta ja minä haluan synteettistä, uuden Lascaux´n. Ensi viikolla ostan Anjalta materiaalimyynnistä.
Suurimman osan vanhoista siveltimistä heitin nyt pois. Osasta lähtivät karvat vetäessä. Niitä olisi pitänyt säilyttää öljyssä, sivellinkansiossa, lappeellaan. Sivellinhoidon parantaminen on hyvä uudenvuodenlupaus.

Painterly post-conceptual

Tänään lähetin näyttelysihteeri Katariina Lagerille kuvan. Vuoden 2010 Näitkö-julkaisun loppuun tulee kuvakooste tulevan vuoden näyttelyistä. Valitsin julkaistavaksi luonnoksen Taiteilijakartta-teosta varten. Ongelmaksi nousee tieto. Kuvana teos on minimalistisen rauhallinen, mutta miten kääntää nimike englanninkielelle siten, että välttää taidehistoriallisen tietämättömyytensä kompan mutta säilyttää subjektiivisen julistavuuden?

Aleksanterinaikaisista hopeakolikoista

Vuonna 2009 piirsin romaninaisten koruja, siinä yhteydessä minulle näytettiin rahaneula. Vanhempi rouva kertoi äitinsä käyttäneen korua romaniasussaan, sen olevan perinnekorun. Toivon voivani jatkaa romanikorujen piirtämistä, mutta rahakorujen kerääminen alkoi sattumalta. Näin rahaneulan helsinkiläisen Rahaliike Holmaston ikkunassa. Minulle käy helposti näin. En oikeastaan kerää, mutta lajittelen, järjestän, niputan ja arkistoin kunnes lopulta huomaan omistavani pieniä kokoelmia. Esineisiin liittyy kulttuurihistoriallinen tieto.
Rahakorut ovat olleet liikkuvien ihmisten, paimentolaisten koruja. Siperialaisiin kansanpukuihin ovat korut kuuluneet, karjalaisilla on ollut rahakoruja. Ketjuissa on kiinni omaisuus: kolikot on juotettu kiinni erilaisilla käsialoilla, erilaisin lenkein: ketjuja on katkottu ja kasvatettu tarpeen mukaan.
Samanlaisia Aleksanteri III (1881 - 94) ja Nikolai I (1894 - 1915) aikaisista kolikoista tehtyjä koruja olen nähnyt Riiassa ja Tallinnassa kuin Suomessakin. Rajasin korujen ostamisen vain Suomen kolikoista tehtyihin koruihin: Tallinnassa koruja ruplista ja kopeekoista on melko paljon sillä ne ovat setujen kansallispukukoruja. Näissä on hopeapalloja, sydämiä ja ketjuja, hopeamarkoista juotetuissa rahaneuloissa niitä ei oikeastaan ole. (Tietysti minulla kuitenkin on muutama setuneula.)
Rahaketjujen ja rahaneulojen lisäksi on raharannekoruja ja kellovitjoja. Eräs tuttavani kertoi saaneensa raharannekkeen lahjaksi ystävältään: tämä oli saanut kaksi rannekorua isältään 1970-luvulla. Korut oli teetetty vanhoista kolikoista. Uusiokoruja ei autonomian ajan kolikoista enää tehdä sillä rahojen keräilyarvo on kolikkona parempi kuin mitä koruun juotettuna - rahakoruja kun ei nyt kukaan kerää.

Tell me many kind words dear

Keräsin vuoden ajan (2006-2007) sähköpostiini tulleet roskapostiotsikot ja kokosin niistä luettelon. Ajatukseni oli, että kyseessä on tilausluettelo josta asiakas voi teettää haluamastaan otsikosta perinteisen huoneentaulun itselleen. Myöhemmin otsikoista tuntui mielekkäämmältä koota sarjoja, sellaisia kuin Lottovoittajat, viime kesänä esillä Art Askassa, ja Rakkaudentunnustuksia.

RAKKAUDENTUNNUSTUKSIA 

5.2.2008 H. Benson: Come dance with me

13.2.2008 Araki: You stay in my Heart

15.2.2008 Ray Mccall: Don´t forget me 

6.4.2008 Corey I. Larson: I love you

2.6.2008 J.S Metham: My heart belongs to you

2.6.2008 mi.ka: You have touched my heart

2.6.2008 Eidler: Dreaming `bout you

2.6.2008 hanmunkuan: You are my world

10.6.2008 Ron J. Coffey: Everything for you

10.6.2008 Duncan: I´ll Never Find Someone Like You 

Vuoden keräämisen jälkeen olin kyllästynyt otsikoihin, mutta saatuani Rakkaudentunnustukset sähköpostiini ryhdyin työhön jälleen. Aiempi sähköpostiosoitteeni on nykyisin pelkästään tässä keräilykäytössä. 

Roskapostiotsikoissa on parhaimmillaan samaa terävyyttä kuin lehtien uutisotsikoissa tai Twitter-viesteissä. Yhteydestä irrotettuna, huoneentauluna, otsikon kaksimielisyys ei ole enää niin tunnistettavissa. Tai se riippuu tietysti lukijan mielestä. 

Tulevaan näyttelyyn olen valmistamassa Venäläisklassikot-sarjaa. Kyseessä on myös runo pöytälaatikossa olevasta rakkausrunoteoksestani G · postia. Se on taas jatkoa kauppalistoista kokoamalleni runokirjalle Maidot, hienoa sokeria, joka oli myös runoja löydetystä materiaalista. Runokirjaa en maaliskuussa julkista, mutta Venäläisklassikot kuitenkin.

VENÄLÄISKLASSIKOT 

17.1.2010 Olga: Tell me many kind words dear.

18.1.2010 Anastasya: do you remember how we communicated with you

18.1.2010 Polina: How about…. :-)

27.1.2010 Svetlana: Hey you forgot about me?

28.1.2010 Elena: You´ve said that is not married!

29.1.2010 Ksenya: Want to be with me? Write me SMS.

30.1.2010 17:58 Nastya: You are my good, my handsome – write me, I´m waiting!

10.3.2010 T.e.h.: I am your Russian pussy – you remember my nickname?

10.3.2010 Syndrome: How about Russian bride?

Takapintamaalaus

Saksankielisen nimityksen Hinterglasmalerei olen aiemmin itse kääntänyt lasintausmaalaukseksi. En ole löytänyt suomalaista nimeä tuolle meilläkin tunnetulle huoneentaulu- ja kylttimaalaustekniikalle.
Taiteen sanakirjasta (Konttinen, Laajoki, 2000) kuitenkin löysin nyt sattumalta tämän takapintamaalaus-sanan.  "Lasilevyn takapinnalle voimakkain, läpikuultamattomin värein tehty maalaus. Menetelmä tunnettiin jo hellenistisen kauden lopulla, ja sitä käytettiin paljon > hartauskuvien ja > votiivien valmistamiseen keskiajan Italiassa ja 1500-luvulla koko Euroopassa. Vrt lasimaalaus."

Hermostuttaako

Kuulin tarinan taidemaalarista joka ei nuku öisin. Häntä hermostuttaa tulossa oleva yksityisnäyttely. Nauroin empaattisella suurpiirteisyydellä ja ajattelin ettei minua ainakaan. Kunnes sitten viimeyönä heräsin ja ajattelin, että kaksi kuukautta ja rapiat. Kalenterimaisuus on tarttunut joulunodotuksesta, samoin kuin vääjäämättömästi joulukalenterin luukut avautuvat ja aatto on jo viikon päästä, niin avajaispäiväkin lähenee.
Öisin ei auta kuin miettiä teokset läpi, gallerian pohjapiirros ja näyttelysuunnitelma. Vakuuttaa itsensä tällä tavalla, että kaikki on kunnossa ja valmistumassa. Siis suuri osa on kuitenkin vielä valmistumatta.
Eilen Ritalan lasiliikkeestä Mustalahdenkadulta soittivat ja kertoivat, että lasit ovat valmiina. Mietin jo, että riittävätkö kymmenen tilaamaani lasipohjaa sarjaani vai hetikö pitäisi tilata toinen mokoma lisää. Huoneentauluja roskapostiotsikoista on suosikki-sarjojani. Aineisto on runsas ja siitä voi nostaa monenlaisia teemoja. Näyttelyyn olen ajatellut tuoda Venäläisklassikko-sarjan, vaikka hienon kokonaisuuden tekevät myös ne otsikot jotka olen saanut omasta sähköpostiosoitteestani.

Pariisinpaperi

Taiteilijakartta-teos alkaa olla luonnoksena valmis. Kartasta löytyvät 250 taiteilijanimeä, muutama galleria ja runsaasti nimikkeitä eri tyyleistä ja -ismeistä. Odotan, että pääsen teoksen valmistamisessa jo askarteluvaiheeseen. Olen taitellut ja repinyt nimilappuja pariisinpaperista. Anjan värivalikoima on klassisen kaunis, tussimusteella kirjoittaminen on ylevöittävää – voisi luonnehtia, että tämä työskentelyvaihe on performatiivinen.
Mutta – nimen oikeinkirjoitus on syytä käydä kertaalleen läpi, tarkistaa taiteilijan sijainti kartalla ja etsiä taiteilijalle ikä värikoodia varten, ennen kuin:
nimilaput liimaa Atuhatsatasella (A1100) ja hevosenharjasiveltimellä, Italiasta!!

Neljäs näytös.

Neljäs näytös.

Näyttämö:

   Tirehtööri Ståhlen palatsin pihamaa, joka on samalla konttorirakennuksen pihamaa. Osittain metsää, osittain puistoa; hiekoitettuja käytäviä risteilee siellä täällä. Etäämmällä näkyy sankka havumetsä ja sen takana järvi. Vasemmalla palatsin pääty, jossa on suuret kaksoisovet ja johon harmaat kiviportaat johtavat. Suurenpuoleinen veranta ympäröi rakennusta. Oven ulkopuolella palaa sähkölamppu. Aika-ajoin kuuluu kiivasta kuularuisku- ja kivääritulta ja silloin tällöin tykkien kumeita, juhlallisia jymäyksiä. Tulipalojen loimua ja kajastusta ympäristöllä. Iltayö. Vuodenaika: Varhaiskevät.
Aarne Kalske (T.E. Kivipelto), s.85