Keskustan koulutuspolitiikan juna meni jo

Pirkanmaan kulttuurifoorumin paneelissa oli ainoana aktiivisena poliitikkona mukana kansanedustaja Mikko Alatalo. Vasemmistoliiton Sirnö on virkamies ja Vihreiden Olli-Poika Parviainen on apulaiskaupunginjohtaja. Alatalo myös kuului selvään paneelikeskustelijoiden vähemmistöön siinä, että hän oli ammattikorkeakoulun kuvataideopetuksen lakkauttamisen puolesta.

Asia on vaivannut. Onhan Keskusta alueellisuuden puolesta jyrännyt. Puolueen sivulla http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan_politiikka_A-o.iw3#k
se kuitenkin ihan selvästi sanotaan: Myös korkeakoulujen työnjakoa kehittämällä toimintaa voidaan tehostaa. Ja kymppioppilas Alatalo ja rehtori Lahtinen nyökyttelivätkin yhdensuuntaisesti: Meillä keskitytään musiikkiin. 

Nykyisessä hallitusohjelmassakin korostetaan profiloitumista. Sanakäänteet ovat kuitenkin lieventäviä; pitkällä aikavälillä, alueellinen tasa-arvoisuus. Hallitusohjelman tavoitteet ovat taideopetuksen puolesta toteutuneet. Enempää ei voi keskittää, nyt on Aalto ja Taideyliopisto. Vaihtoehdoton keskittäminen tappaa. Se on Neuvostoliittoa. Ja siitä yhteiskuntajärjestelmästä sentään ovat kaikki puolueet samaa mieltä. Puolueet kaipaavatkin uusia taideopetuksen strategioita, ettei niille sentään käy lapsuksia keskeisissä tavoitteissaan.   

Tampere, tuo kuvataiteen kakkoskaupunki

Muistan osallistuneeni tilaisuuteen Tampereen yliopistolla, kun kuvataidekoulutusta suunniteltiin  aloitettavaksi Tampereella. Toisaalta esiin nostettiin rajattomat tulevaisuusvisiot ja toisaalta professori Ville Lukkarisen realismi; pitäisi saada toinen diaprojektori, että taidehistorian opetus onnistuisi. Silloin maalailtu yliopistoyhteistyö ei koskaan toteutunut. Ajatus oli alkujaankin epärealistinen, koska Suomessa korkeakoulukoulutus on järjestetty kaksilinjaisesti.

Taidehistorian koulutus, yliopiston suosituin sivuaine, sittemmin lopetettiin. Allekirjoittajana oli tutkivan teatterityön laitoksen, tämä taiteellisen tutkimuksen lippulaiva Pirkanmaalla, professori Hanna Suutela.

Tarja Cronbergin luovuustutkimus kuntapuolelle viime syksynä nosti yhtenä luovan talouden edellytyksenä sen, että yliopistoissa ei liikaa keskityttäisi. En tunne tahoa, joka selvityksen asioita edistäisi. En ole vakuuttunut edes Cronbergin sitoutumisesta omaan paperiinsa.

Tampereella taidehistorian opetuksen lopettaminen vaikutti suoraan alueella tehdyn taiteen tutkimukseen, tuntemiseen ja kritiikkiin. On turha visioida kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta kun se toinenkin projektori on myyty. On naurettavaa puhua kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta, kun Helsingissä keskustellaan aktiivisesti Guggenheimista. Pelkkä keskustelu synnyttää ajatuksia, visioita ja kerää asiantuntemusta.  Muumeilla meillä täytetään väliaikaisen taidemuseon, viljavaraston tila. Tampereella ei ole kuulkaa mitään - muuta kuin Sara Hildénin kokoelmat, Hiekan taidemuseo, Tuomiokirkko ja vähän veistoksia. Kaikki hankittu yksityisellä rahalla.

Voi pojat, kuin tietäisitte miten vähällä aivokapasiteetilla hallitaan

Jokin aika sitten näin Olli Rehnin haastattelun nettiotsikon: voi pojat, kuin tietäisitte miten vähällä aivokapasiteetilla hallitaan, niin hämmästyisitte. En lukenut artikkelia, enkä tiedä miten otsikko kiinnittyi haastatteluun. Mutta kuten hyvällä otsikolla on tapana, sen ajatus jäi vaivaamaan aforismin lailla.

Olin ajatellut, että TamKin kuvataiteen lopettamisesta en kirjoittaisi. En tunne oppilaitosta riittävästi. Ammatin takia olen kaiken kuvataideopetuksen puolesta. Minua on kuitenkin vaivannut, kaikesta oppilaiden positiivisesta riehakkuudesta huolimatta, että kuvataidepuoli ei ole mielestäni huolehtinut tarpeeksi yhteisöllisestä kiinnittymisestään. Tarkoittaen esimerkiksi, että jos oppilastyönä tuotetaan sovellettua taidetta hyvinvointitarkoituksiin ilmaiseksi Tampereen kaupungille, niin se vääristää kuvaa vapaasta taiteesta, mutta toisaalta ei rakenteellisesti luo sovellettua ammattia taiteilijalle tulevaisuudessa. Taiteen ja hyvinvoinnin erikoistumisopinnot olisivat paikallaan yhdessä ammattikorkeakoulun niin vahvan sosiaali- ja terveystoimen kanssa, kirjoitin blogiini 2011.

Kuvataiteen ylempää korkeakoulututkintoa ei voi suorittaa Tampereella. On naiivia puhua kuvataiteen opetuksen kakkoskaupungista, AMK-tutkinto on alempi tutkinto, ylempi korkeakoulututkinto on eri asia. Ajatus kertoo uskosta romanttiseen kotikutoisuuteeen, takana on pinttynyt ajatus Väinö Linna -aikalaisista, jotka loivat taidetta työväenopistopiirissä tehdastyöpäivän jälkeen. Olisiko se syy, miksi koulutuksellinen kaari loppuu kesken? Jos kiinnikkeitä olisi, ei koulutusohjelmaa olisi niin helppo yksittäisenä oksana katkoa.

Aamulehtihän minut sitten taas tähän inspiroi. Lehti aloitti räväkästi liittoutumalla lopettamisuhan alla olevan koulutuslinjan puolustajien kanssa ja hyökkäsi koulun rehtoria vastaan. Sitten tuli eilinen lehden pääkirjoitus. Se oli aivan eri linjalla ja laittoi pullat ja vellit sekaisin http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194810890078/artikkeli/kaikkea+ei+voi+aina+saada.html

Ensimmäisenä ajattelin, onko lehden sisäisessä tiedonkulussa vaikeuksia? Samalla aivokapasiteetillahan siellä suurempiakin asioita linjataan, miksi osoittaa lehden sisäiset linjaristiriidat näin pikkuisen taideopetuksen lopettamisesta käytävän keskustelun yhteydessä? Paikallislehden pääkirjoitus oli luomassa visioita aluepoliittiselta kannalta puolustamalla ajatusta mediataiteeseen keskittymisestä eli oli rehtorin kannalla.  Toisaalta sitten epäjohdonmukaisesti muistutettiin valtakunnallisesta vaarasta; taideopetuksen liiasta kapasiteetista. Tästähän lopettamisessa ei ole ollut kysymys.

Yhdessä asiassa päätoimittaja ja kulttuuriosasto olivat samalla linjalla. Pääkirjoitus sanoi julki sen, mikä kulttuuriosastolla oli vielä rivien välissä: opetusministeri Gustafsson, meidän ainoa pirkanmaalainen ministerimme, vaihtoon. Eli poliittista peliähän saa aikaiseksi ihan mistä asiasta tahansa. Siksi tästä on niin tyhmä kirjoittaa.

Esittämisen paikka määrittää taiteilijan työn arvostusta

Kun kirjailijat valittivat kohdeapurahoja koskevan tiedon ja maksatuksen viivästymistä, niin apuraha esiteltiin lehtijutuissa elämiseen käytettävänä työskentelyapurahana. Kuvataiteilijat ovat hakeneet kohdeapurahaa - ja sitä on myönnetty - materiaaleihin, julkaisuihin ja näyttelykuluihin eli taiteilijatyön esittämisen kuluihin. Museonäyttelyistä taiteilijalle kuuluu teosten esillepanosta korvaus. Tämä ei toteudu. Tiedetään, että museot ovat taloudeltaan eriarvoisia ja siten perustellustikin erilaisia maksajina. Kun ennestään tiukan budjetin museoilta haetaan säästökohteita http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/04/kulttuurisaastot.html
ei ole vaikea ajatella mistä leikkauksia haetaan. Sitä haetaan nykytaiteen esittämisen kuluista.

Entä jos taiteilija-apurahoja ei jaettaisi museonäyttelyihin? Museonäyttelyn kulut maksaa museo ja yksityisnäyttelyt tehdään yrittäjäriskillä. Yksi tapa katsoa taiteen moniarvoisuutta on arvioida sen esittämisen paikkoja tasa-arvoisesti. Entä jos punnittaisiin mahdollisuutta jakaa taiteilijoille ainoastaan työskentelyapurahoja? Näyttökorvauskin on muuttunut jo työskentelyapurahaksi.

Alueellisten taidetoimikuntien puheenjohtajat ovat pääosin taiteilijoita. Pirkanmaalta tehtävään ei taiteilijaa löytynyt. Se on surullinen asia ja vaikeuttanee pirkanmaalaisen taiteen asemaa jatkossa.

Pirkanmaan liitossa on vitkuteltu puolen vuoden ajan kulttuuriselvitystyön rahoituksen kanssa. Työn seisominen on johtunut siitä, että valtiolta ei olla saatu muutamaa tonnia. Arhinmäki on ilmoittanut  säästävänsä luovan talouden hankkeista. Olisikin aika ymmärtää, että luovan talouden asiat ovat elinkeinopolitiikan asioita.

Tampereella paikallinen nykytaiteen esittäminen tapahtuu pääasiallisesti festivaalitoimintana. Festivaalitoiminta on luovaa taloutta, luova talous on elinkeinotoimintaa. Maakuntaliiton on turha peitellä vastuutaan piilottautumalla taidetoimikuntanimityksissä osoittamansa aktiivisuuden taakse.

Blogi aktivoituu kuin keväinen luonto puhkeaa kukkaan, halla vaanii

Aamulehdessä (23.4.13) oli mielikuvituskirjoitus tänään julkistettavista uusista alueellisista taidetoimikunnista. Kyseessä on mitä ilmeisemmin Maakuntaliiton Kahelinin tilaama juttu toimittaja Matti Kuuselalta. Kuka tämä Kuusela muuten oikein on miehiään kirjoittamaan taidepolitiikasta? Ehkä syyksi riittää se, että entisen toimittajan henkilökulttia voi nostattaa. Hämeen uutisisista saman sisällön sai lukea jo kuukausi sitten.

Kiinnostavaa oli, että Maakuntaliitto, tosin ei käynyt ilmi onko asia oikein siellä hallituksessa päätetty ja tehty asiasta poliittinen linjanveto, ei ole halunnut ehdottaa uusiksi jäseniksi yhtään taiteilijaa; vaan ainoastaan poliitikkoja ja byrokraatteja. On selvää, että tänään tuleva tieto nimityksistä http://www.taike.fi/fi/web/taike/etusivu
tulee poikkeamaan jutussa mainitusta listasta.

Kun Taike-uudistus oli työn alla viime syksyn, ei julkista keskustelua käyty niiltä tahoilta, missä asiantuntijapesteistä olisi haluttu poliittisia. Nyt sitten tullaan esille kun kulttuuriministeri on näyttänyt esimerkkiä asiassa tai ainakin haluttaessa on voitu valinnat lukea poliittisina. Arhinmäki on kuitenkin puheessa korostanut tekijyyden merkitystä asiantuntijuudessa.

Toukokuun Kulttuurifoorumissa http://www.pirkanmaa.fi/fi/pirkanmaan-kulttuurifoorumi-0 ja sen iltakeskustelussa mietitään miksi Pirkanmaa ei ole mikään kulttuurimaakunta. Uusia tulokkaita ei taida olla mukana.

Ks myös Pirkanmaan kulttuuriselvityksestä, joka työ muokattaneen nyt käytännönläheisemmäksi ohjelmaksi sivut 18-19  http://tampereen-taiteilijaseura.fi/uusi/wp-content/uploads/2011/04/1-2012.pdf

Hei hei!

Kolmen vuoden luottamustoimi on lopuillaan. Kausi jatkuu vielä muutaman kuukauden, siihen asti kun uudet toimikunnat saadaan nimettyä. Tulevien alueellisten taidetoimikuntien kausi on kaksi vuotta. Haku on käynnissä; muista vaikuttaa taideyhteisössäsi nimettäviin ehdokkaisiin.

Uusi virasto on herättänyt ennakkoluuloja keskusjohtoisuudessaan.  Alueilla olisi haluttu nykyiseen malliin enemmän väljyyttä omille linjauksille. Sitä kriittisempiä ääniä kuului, mitä lähempänä lausujat olivat kulttuuria ja paikallisia kulttuurilaitoksia.

Minusta olisi, kuntauudistuksen myötä, hienoa nähdä, että kunnissa ja maakuntatasolla omasta kulttuuritoimesta huolehdittaisiin paremmin. Nyt kun taidetoimikuntalaitoksen painopiste on vaihtunut, paikallisten päättäjien pitäisi tunnistaa muutoksen vaikutus.

Kaikkien alojen taiteilijat ovat olleet huolissaan vallan keskittymisestä. Pelko taiteen asiantuntijuuden ohittamisesta ilmeni mm. siinä vaiheessa, kun kulttuuri oli nostettu samanarvoisena taiteen rinnalle lakiin. Myös yksittäisten poliitikkojen lausunnot ovat herättäneet taiteilijoissa huolta.

Kulttuuri ei ole taidehallinnon asia, se pitää nähdä läpileikkaavana kaikessa toiminnassa. Tästä voi muotoilla, että eikö taide elinkeinotoimintana kuulu työ- ja elinkeinoministeriölle? Taiteilijan sosiaaliturvasta erityispiirteineen tulee huolehtia. Ja sosiaali- ja terveysministeriö on oikea väylä edistää taiteen soveltavaa käyttöä. EU voi näissä asioissa olla mahdollisuus mallintajana ja rahoittajana. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden vertailun tulisi olla ajantasaista.

Kuvataiteen rahoitus on taiteen paketissa oma lohkonsa. Meillä on taiteilija-apurahoissa suurimmat hakijamäärät ja pienimmät myöntöprosentit. Siinä on turhautumisen aihetta  ja työtä kerrakseen.

Kysytään, että miksi joskus samalla hakemuksella saa ja sitten joskus ei. Vastaukseksi voi ehdottaa vertaishakemuksia. Vertaiset tekevät sen muuttuvan kentän, jossa hakemukset kulloinkin punnitaan.

Apurahaa haetaan lomakkeella. Siihen tulee liittää työsuunnitelma ja budjetti. Teoskuvat on oltava mukana.  Jos vajavaiset apurahahakemukset automaattisesti laittaisi sivuun, niin montako hakemusta jäisi vertailuun? On myös hakemuksia, joissa jätetään täsmentämättä ja liioitellaan – tarkoituksellisesti tai sitten ei.

Ihmisenä tekee työtä parhaansa mukaan. Punainen lanka minulle on oma kokemus siitä, miltä se tuntuu, mikä on se riemu ja epätoivo, kun tieto apurahasta tulee. Se kokemuksellinen tieto merkityksestä on vain vertaisella.

Viime vuosina on alueilla jaettu rahaa mm. lastenkulttuurin hankkeisiin. Hakijoina erottuvat laitokset ja esimerkiksi raha-automaattiyhdistykseltä rahoitustaan hakemaan tottuneet tahot. Jaossa väliinputoajaksi voikin jäädä perinteinen ydin, taiteen kolmas sektori: taideyhdistykset. Ne, jotka eivät ole ihan pieniä, mutta eivät suuriakaan. Ne, joille ei juuri EU-rahoitustakaan löydy.

Nyt on aika uudelle kuvataiteen asiantuntijalle Pirkanmaan alueellisessa taidetoimikunnassa. Hienoa oli, parhaani tein; taidetoimikunnan asiantuntijoille kiitos yhteistyöstä ja erityisasiantuntijalle erityiskiitos. Kiitos myös läänintaiteilijoille. Muualta Suomesta olen kuullut, että apurahojen perään soitellaan. Yöllä ja kännissä. Minulle ei ole soiteltu, myös siitä kiitos.

Taide- ja taiteilijapolitiikkaa olisin kyllä halunnut puhua enemmän. 

Veikkausvoittovarojen käyttö

Veikkausvoittovarojen käytöstä opetusministeriö kertoo sivuillaan

http://www.minedu.fi/OPM/Linjaukset_ja_rahoitus/veikkausvoittovarat/?lang=fi
"Taide- ja kulttuuri edunsaajana
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee veikkausvaroilla teattereita, elokuva- ja valokuvataidetta, tanssi- ja säveltaidetta, rakennustaidetta, museo- ja perinnejärjestöjä sekä useita valtakunnallisia ja kunnallisia kulttuuritapahtumia ja muuta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen osalta Taiteen keskustoimikunta toimii merkittävänä määrärahojen jakajana ministeriön lisäksi."
Omasta näkökulmasta voi huomauttaa, ettei siellä puhuta kuvataiteesta tai taiteilijoista mitään.
Sivulla oleva, tarkennusta lupaava pdf on vanhentunut, eikä se koske enää kuluvaa vuotta saatikka tulevaa. Tiedämme, että jako on mennyt jo uusiksi esimerkiksi Valtion taidemuseon säätiöittämisen takia. Ja säätiöittäminen jatkuu, tällä viikolla perustettiin Cultura-säätiö
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/10/cultura.html?lang=fi
Säätiö lopettaa Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toiminnan. Instituutin tehtäviä ovat olleet kulttuuriin ja luovaan talouteen, kotouttamiseen ja kirjasto- ja tietopalveluihin liittyneitä.
http://www.rusin.fi/fi
Tästä voikin sitten vetää johtopäätöksen, että myös luovaa taloutta edistetään veikkausvaroin. Ja mitä kaikkea sitten kanssa?

Aluetaidenäyttely

Pirkanmaan triennaali onnistui minusta mukavasti ja kaikki muutkin tuntuvat ilahtuneilta. Kun sain käteeni luettelon, minua jopa nauratti. Aukeamia on täytetty kokosivun kuvilla näyttelypaikkojen johtajista. Kuvat eivät aina ole teknisesti kovin laadukkaita. Viereen liitetyistä haastatteluista saattoi lukea, että kivaa on ollut.

On mainio ajatus synnyttää vuosittainen visuaalisten alojen kaupunkifestivaali Tampereelle. Festivaalin painopiste kiertäisi. Vuorovuosin huomio olisi muotoilussa, valokuvassa (Backlight) ja kuvataiteessa. Vuosittaisen tapahtuman rahoituksen voi saada paremmin vakiintumaan festivaalina, käytännöt helpottuisivat ja toistuvuus palvelisi yleisöä.

Nyt näyttäisi siltä, että alueellisilla taidetoimikunnilla ei ole tulevaisuudessa enää mahdollisuutta myöntää tukea paikalliselle näyttelytoiminnalle. Alueellista taiteenedistämistehtävää ollaan heikentämässä. Tämä olisi hyvä mahdollisuus aluetaidenäyttelylle jatkaa Pirkanmaalla.

Festivaalin ajatus onnistuu vain eri näyttelyjärjestäjien yhteistyössä. Siksi triennaalin hassu luettelokin on tärkeä, onnistuminen on näistä toimijoista kiinni. Taiteilijat ovat itsestäänselvänä lisänä mukana.

Pihalla

Kesän jälkeen on ollut vaikea pitää kiinni näkemyksellisyydestä Taike-uudistuksen flowssa. Meni viikkoja ennen kuin ymmärsi, hyväksyi, ettei ole juuri nyt missään in(essä). Niin, että ollapa kärpäsenä sivistysvaliokunnan katossa, mutta kun ei niin ei. Kismittää ettei pääse keskustelemaan aiheesta tai kuulemaan uutta. Se mitä puhutaan on osaksi epäilyttävää juoruilua ja silkkaa höpinää. Olettaminen ei ole tietoa: "että kulttuuri-sana on väistymässä ja taide-sana taas korostuisi" että "perustuslainvastainen hakijan ikään viittaaminen jäisi pois". Asetuksen valmistelusta ei ole tietoa ja sillä pasta.

Koettaa tässä sitten pitää päätä kylmänä. Etäännyttämisen keinona on nostaa esille konkreettisia kysymyksiä. Mm. miten jatkossa hoituvat aluelähtöinen ruohonjuuritason taiteilijavaihto ja näyttelyvienti tai miten järjestetään aluetaidenäyttelyt sekä millaisia läänintaiteilijoita tarvitaan. Ero taidekentän toimijoiden näkökulmissa pitää ottaa huomioon. Yhteistä kokonaisuutta rakennetaan, mutta kolmannen sektorin, yksittäisen taiteilijan ja museon näkökulmat ovat erilaisia. 

Tässä tilanteessa verkostojen kohtaamisesta on huolehdittava. Jos apurahojen jakajat säännöllisesti vaihtuvat, asiantuntijan kulloinenkin profiili ei ole keskeinen asia. Tärkeää on, että kokonaiskakusta päättävässä portaassa ei esimerkiksi institutionaalinen näkökulma rakenteellisesti painotu taiteilijanäkökulman ohi. Kuvataiteen työskentelyapurahoihin myönnettävä summa pitäisi kaksinkertaistaa. Silloin kuvataiteilijahakijoita voitaisiin tukea prosentuaalisesti samanarvoisesti kuin muilla taiteenaloilla toimivia hakijoita. Tämä voisi olla budjetin sisäisen uudelleenjaon asia. 

Poliitikot ovat perinteisesti suhtautuneet myötämielisesti taiteilijoihin alansa asiantuntijoina. Pian nähdään päteekö tämä edelleen. 

Näihin tilaisuuksiin en aio osallistua

Hanasaaren kulttuurikeskuksen ensi perjantain seminaari on muuttanut ohjelmaansa. http://www.forumartis.fi/tiedostot/FA_seminaariohjelma_6.9..pdf
Tarja Cronbergin sijaan paikalla on Pauli Rautiainen. Muutos on ajankohtainen sillä Rautiaisen väitöskirja tarkistettiin Tampereen yliopistossa eilen lauantaina. http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=22702
Se on myös harmillinen, sillä keskustelu taiteilijan sosiaalisesta asemasta ja sen pohjoismainen vertailu olisi ollut teemaltaan varsin toisenlainen kuin mitä lupaa Rautiaisen otsikko: Näkemyksiä taiteilijoiden työskentelyedellytyksistä tulevaisuuden luovassa taloudessa. Ymmärrettävää sikäli, että Cronberg lienee parlamentaarikkona keskittynyt muihin asioihin kuin taiteilijan toimeentuloon. Toimeentulo-aiheen selvityksessä jokin vuosi sitten hän toi esille mm. sen miten Suomessa taiteilijan toimeentuloa ja sosiaalista asemaa tilastoidaan heikommin kuin muissa Pohjoismaissa. Se olisi ollut erinomaisen hyvä asia jatkaa Hanasaaressa.
Kulttuurista keskustellaan myös Göteborgin kirjamessuilla. 
http://www.voksenaasen.no/no/bokmassan/ 
Kulttuuripoliitikkojen laajaksi mainitun messuille kerääntymisen syy on monikulttuurisuus ja Pohjola. Ei tarkkapiirteisempi taide- tai taiteilijapolitiikka Pohjoismaissa. Pohjoismaisen ministerineuvoston sivuiltakaan ei löydy taiteilijan sosiaalinen asema ja toimeentulo -aiheen avauksia. Miksi asiaa ei katsasteta yhteisesti pohjoismaisella tasolla?
http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-ministerineuvosto

Turun kirjamessujen ohjelma julkaistaan huomenna maanantaina
http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/turun-kansainvaliset-kirjamessut/messuohjelma-0
Vaikka Göteborgiin ja Turkuun en lähde, niin Helsingin kirjamessuille menen.
http://web.finnexpo.fi/Sites1/HelsinginKirjamessut/Kavijat/Ohjelma/Sivut/default.aspx
En kuuntelemaan taide- ja taiteilijapolitiikkaa, vaan mm. Maahenki-kustantamon ympäristöestetiikan konferenssi- ja kirjasarjaan liittyen Ritva Kovalaisen haastattelemaa Yrjö Sepänmaata 25.10 klo 11 Katri Vala -lavalla.

Syyskausi alkaa

Vaikka kesän tahtoisikin jatkuvan, bloggaaminen alkaa väistämättä. Intoutuu siinä missä muutkin, toiminta ja puuhailu ympärillä alkavat. Taiteen edistämiskeskus ja taidehallinto ovat virkamiesten valmistelussa. Miten käy aluejaolle, yt-neuvotteluissa työtehtäville ja virkailijoiden sijoittumiselle. Jos hanketta on kritisoitu suljetusta valmistelusta ministeriössä, niin valmistelu on nyt suljettu virkamiespiiriin - niin hyvin, että sivistysvalikokunnassakin taidetaan ajatella, että läpihuutoasia koko muutos. Onhan jouluun tosin aikaa. Sanon, että luottamuspuolen ihmiset ovat yleisesti turhautuneita ja pettyneitä prosessiin. Valmisteluaikana ei yhteisen hyvän henki ole juuri päässyt nousemaan.

Päivän Aamulehti /Juha Karilainen ilahdutti tärkeällä aiheella, nimittäin suomalaisten eriarvoisuudella kulttuurin saavutettavuuden suhteen. Mittarina jutussa oli käytetty kuntien käyttämiä euroja kulttuuriin asukasta kohden. Artikkelin ajankohtainen innoittaja on akaalainen yhteisötaideprojekti. (Ks myöhemmin www.kiito.fi)
Karilaisen artikkeli lähestyi aihettaan jokseenkin hupaisasti. Ensin artikkeli täsmensi rikkiviisaasti, että kun rahaa ei ole, niin tehdään itse - sitten mainitaan, että ensin palkataan yhteisötaiteilija töihin. Jutussa viitataan Hankkeeseen (lienee Jyväskylän yliopiston), josta tämän projektivetäjän palkkarahat tulevat.
Ammattiaiteilijan palkkaaminen kuntatasolle töihin on oikein kannatettava ajatus. Mikä puolue ottaa sen vaaliohjelmaansa?

Tämä blog on kesälomalla heinäkuun

Pirkanmaan kulttuurifoorumi

Viime perjantain kulttuurifoorumi oli Omalla Tuvalla, Ikaalisissa. Rakennus juhlasaleineen on esimerkki siitä, millaisiin hankkeisiin EU-rahaa saa, nimittäin seinien rakentamiseen. Sisältöä ja toimintaa ei tueta.  Asia on aivan yhdensuuntainen kuin mitä perustulokeskustelun esiin tuoduissa perusteluissa: On mielekkäämpää pitää tulojaon alapäässä olevat ihmiset nöyrinä ja valvottuina hallinnon keinoin kuin hyväksyä ajatus ihmisten itsenäisestä toimijuudesta. 

Itse kulttuuristrategiapaperi on niin taustoittava, että siitä voi vain sanoa, että hyvä. Vielä paperi ei ollut liiton kotisivulla, mutta lupausten mukaan pian sen sinne pitäisi ilmestyä.
http://www.pirkanmaa.fi/fi/maakunnan-kehittaja
Toivottavasti syksyllä, lupausten mukaisesti, saadaan jo arvioitavaksi konkreettisempia sisältöjä.

Kun puhujat eivät ole vertaisia on aina epäillys, ettei kulttuurista puhuttaessa eroteta siitä taidetta, saatikka nykytaidetta. Ja kun puhutaan taiteesta ei ainakaan tarkoiteta kuvataidetta. Taidetta ja kulttuuria ei määritellä siitä itsestä käsin vaan ulkoapäin.

Tuntuu, että myös Kulttuurikummit ry ovat viisaasti sisäistäneet tämän ulkokohtaisuuden.
http://www.kulttuurikummit.fi/

Tehdään tekoja kulttuurin eteen, sellaisen kulttuurin jota voidaan liiketaloudellisin neuvoin tavoittaa. Tämä tarkoittaa laitoksia, esimerkiksi musiikkilaitoksia.

Kiltin tytön jakolasku

Taiteen keskustoimikunta julkaisi jokin aikaa sitten Tomi Mertasen työpaperin Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus 
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/109059


Julkaisun tiedotteessa on kiteytetty tutkimuksen tulos: selvitys osoittaa, että apurahalainsäädännössä asetetut jakokriteerit iän, sukupuolen tai asuinpaikan suhteen toteutuvat lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. 


ja: Noin 80 prosenttia valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2006–2010 nauttineista taiteilijoista piti järjestelmää toimivana. 


Vertaisarvioinnin on selitetty tarkoittavan sitä, että arvioinnin tekee vertainen eli samalla alalla toimiva. Vertaisuuden voi ymmärtää laajenevan myös niin, että hakemuksia katsotaan suhteessa vertaishakemuksiin. Jos hakemuksia on paljon, muodostuukin tyydyttävä kokonaiskuva. Mitä vähemmän hakemuksia on, sitä tietoisemmin arviointia on laajennettava. Silloin voi tapahtua niinkin, että jokin taiteenala joutuu jaossa kokonaan sivuun.


Erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate toteutuu esimerkiksi sukupuolen ja iän mittareilla. Tämä lainsäätäjän tarkoittama tapa, kuten Mertanen ylläolevassa lainauksessa ilmaisee, on esimerkiksi sitä, että apurahat jaetaan sukupuolen mukaan tasa-arvoisesti. Jos apurahoja myönnetään kymmenen, niin viisi miehille ja viisi naisille. Tai jos suhdeluku otettaisiin Mertasen tilastoimista hakijamääristä lukusuhteen pitäisi olla 4/6.


Mertanen jaottelee hakijat iän mukaan viiteen kategoriaan. Eniten hakemuksia on 1950 - 59 ja 1960 - 69 syntyneiden ryhmässä. Jotta erilaisuus-samanlaisuus toteutuisi suhteutettuna jotenkin hakijamääriin, niin tälle ryhmälle kuuluu kymmenestä apurahasta kuusi ja 1949 ja aiemmin syntyneille kaksi ja 1970 ja myöhemmin syntyneille kaksi apurahaa.


Huomioon otettavia asioita ovat myös eri taiteenalat, erilaisten sisältöjen parissa toimiminen ja erilaiset taiteen toiminnalliset ympäristöt. 


Mertanenkin on nostanut esille kysymyksen, miksi joskus koetaan, että samantapaisella hakemuksella on saanut apurahan joskus ei. Ehkä siihen on syynä vertaishakemusten vaihtelevuus? Oma karkea arvioni on, että erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate suhteessa vertaishakemuksiin voisi toteutua yhdellä hakukerralla vasta, jos apurahoja jaettaisiin noin puolet nykyistä enemmän. Taidepolitiikkaa, tai taiteenedistämisen politiikkaa apurahajaossa voisi siten tehdä vasta tilanteessa jos apurahoja voisi jakaa kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän. 


Mihin kuuluvat hakijat uusilta taiteen aloilta? Tämä kysymys pitää sisällään käsityksen eri taiteenalojen keskustelemattomuudesta. Tähän jakoon on perustunut myös  valokuvataiteen hieno menestys apurahamarkkinoilla. Nykytaiteessa luodaan kuitenkin välineestä riippumatta toisiinsa rinnasteisia sisältöjä. Näihin sisältöihin liittyy myös suhde rahoitukseen; niin sen täysi kieltäminen kuin kaupallisuuden puhdas hyväksyntä.


Mutta jos taiteen autonomiasta nyt Taiken myötä luovutaan, niin sitten taiteenedistämisen politiikkaa voidaan tehdä esimerkiksi niin, että jätetään vertainen tasa-arvoisuus huomioimatta. 


Tekstin alun lainauksesta huolimatta Mertanen toteaa julkaisussaan, että apurahansaajien alueellinen tasa-arvo ei ole toteutunut kokonaisuudessa kovin hyvin.

Tämä aihe on tärkeä

Opetusministeriö vauhdittaa prosenttiperiaatetta hallitusohjelman mukaisesti.
http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2012/03/prosenttiperiaate.html

Vakiintuneina prosenttiperiaatekaupunkeina esillä ovat Oulu ja Salo. Asuntomessut ovat nostaneet taidetta esille, tuleva kesänä Vuoreksessa Tampereella ja varmasti myös esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2014. Jyväskylässä järjestettiin viikko sitten aihepiirin seminaari. Seminaarissa etsittiin omaa "Jyväskylän mallia" julkisen tilan taidehankinnoille, vertailua Jyväskylän mallille saatiin Helsingistä. "Helsingin mallista" kertoi arkkitehti Klas Fontell Helsingin kaupungin taidemuseosta.

Helsingissä taidehankintoja on tekemässä neljästä viiteen palkattua henkilöä taidemuseossa, kertoi Fontell - näistä kahden pääasiallinen tehtävä on seurata kotimaista nykytaidetta. Taidehankinnat tehdään käytännössä vain suomalaisilta taiteilijoilta. Jyväskylässä taidehankinnoista vastaa yhteistyöryhmä, jossa on mukana edustajia taidemuseosta, kaupunkisuunnittelusta, yhdyskuntatekniikasta, tilapalvelusta ja taidetoimikunnasta sekä taiteilijaseurasta. Yhteistyöryhmää myös kasvatetaan tarpeen mukaan avoimesti.

Hankintamallit tuntuvat monella tavoin vastakkaisilta. Yksi erilaisuus on, että Jyväskylän mallissa myös taiteilijat ovat mukana.

Toivottavasti nämä erilaiset käytännöt, jotka jo muotoutuvat eripuolilla maata, tulevat tarkkaan huomioiduiksi kun työryhmä tekee prosenttiperiaatteen edistämisen ehdotuksen. Työryhmässä (13 jäsentä) on mukana yksi taiteilija.
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=18411&tVNo=6&sTyp=Selaus

Pirkanmaan maakuntarahaston juhla

Viime perjantaina oli Pirkanmaan maakuntarahaston apurahojen ja palkintojen jakotilaisuus. Tilaisuus oli myös  rahaston 50-vuotisjuhla. Vuosi sitten, kun olin juhlassa apurahansaajana, en juuri kyennyt miettimään juhlan teemallisia sisältöjä. Omalta iloisuudeltani ja hermostuneisuudeltani en voinut keskittyä.

Juhlatilaisuudessa tuotettiin nyt varsin selväpiirteinen kuva rahaston toimijuuden perusteista, siinä korostui mm. yhteistyö Maakuntaliiton kanssa. Maakuntalaulun Kesäpäivä Kangasalla kertoja-varpunen katsoi menneeseen; siellä maahanmuuttaja Finlayson aloitti tehdastoimintaa. Palkinnonjaossa taas luotsattiin tulevaisuuteen antamalla tunnustusta nykypäivän menestyjille, akatemiaprofessori Howard T. Jacobsille ja mediataiteilija Charles Sandisonille. Kansainvälistyminen ja maahanmuuttajien merkitys olivat esillä alueellisen menestyksen rakentajina.

Maakuntarahasto jakaa apurahoja ja valitsee sellaisia yhteiskunnallisia teemoja, joiden esittämisen osana on myös kulttuuri ja joissa on alueellinen, paikkaan sitoutunut hyöty. Apurahojen jakoperusteet ovat siis erilaiset, kuin mitä esimerkiksi valtion apurahoissa on - ainakin mitä ne ovat olleet tähän asti.

Hienoja poliitikkoja

Täydellisen ympyrän artikkelia varten otin yhteyttä eri puolueisiin.
http://tampereen-taiteilijaseura.fi/tampereen-taiteilijaseura-ry/taydellinen-ympyra-lehti/
Kysymykset olivat selkeät. Tiivistetysti pääasiallinen sisältö oli: suhtaudutko myötämielisesti taiteeseen ja taiteilijoihin? Sopivaa vastaustakaan ei ollut vaikea saada, varsinkaan jos puhelimella soitti.

"Syksyllä on kunnallisvaalit, tulisiko puolueestasi edustaja kuvataiteen aihepiirin paneeliin?"

Yleisvaikutelma oli positiivinen, kaikilta. Poliitikkojen torjunta kiteytyi lähinnä taiteen laitoksiin tai ehdottomiin sääntöihin. Kenelläkään ei ollut toista ihmistä, vaikka onkin taiteilija, mitään vastaan. Myös taiteen edistämisen sisältöihin suhtauduttiin avoimesti ja kiinnostuneesti.

Hyvää kylvettävää maaperää!

Minä tykkään lukea Simon kirjoittamia juttuja

Sunnuntain (29.1.2012) HSn Vieraskynässä Simo Häyrynen puhuu kulttuurinäkökulman puolesta EU:ssa. Kirjoituksen viesti on tärkeä: Euroopan kehitystä ei kannattaisi nähdä vain politiikan ja talouden näkökulmasta, vaan myös kulttuurin. Ymmärrän artikkelin viestiksi jotakin sellaista, että Kreikalle pitäisi antaa vähän ekstrabonusta, sillä heillä on antiikki.
Kulttuuri on Häyrysen mukaan läsnä kaikessa EU:n toiminnassa, "huippukokouksista lähiruokahankkeisiin". Ilmiselvästi tällaisessa määritelmässä, mikä sisältää kaiken ihmisenvälisen vuorovaikutuksen, taide ei ole keskeisesti mukana. Vanhojen kulttuurien -määritelmässä, jota Häyrinen myös käyttää, taide on keskeinen sisältö.
Harmi, ettei teksti suoraan anna perusteita nykykuvataiteen tukemiseen: vaan ihan kaikkeen muuhun.
Häyryseltä on ilmestynyt kirja Kulttuuri jää - Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen (2010, SKS).  Hirmu jännittävää löytyykö siitä taiteen ja kulttuurin erottelua siitäkään!

Alueellisuuden merkityksestä

Taiteen voi ajatella olevan jotakin väliltä nykytaideteos ja kulttuurin tuottamisen rakenne. Teos tai sen dokumentaatio toteutetaan ja esitetään paikassa ja teoksen valmistajalla ja suunnittelijalla on asuinpaikka. Kiinnittyminen paikkaan ei ole vastakkainen taiteen laadullisille mittareille, mutta se määrittää teosta ja taiteilijaa. Kansallisen taiteen tai kansalaisen tekemän taiteen merkitys vaihtuu eurooppalaisessa ja globaalissa mittakaavassa.

Taiteen tukemisen tarpeen voi arvioida suhteessa asukastiheyteen: jos asukastiheys on pieni tarvitaan taiteen ja kulttuurin suojelua, jos suuri, on perustellumpaa luottaa kilpailuun. Laajemmalla kentällä syntyy todennäköisemmin erilaisia mekanismeja, jotka ylläpitävät taidetta ja sen moninaisuutta. Kolmas sektori on löytänyt uudet tavat rahoittaa toimintaansa ulkomaisten lahjoitusten turvin ja avustuksin kansainvälisiltä säätiöiltä. Kovin laajalle levinnyt tapa rahoittaa toimintaa tämä ei kuitenkaan ole. 

Aamulehdessä 21.1.2011 oli artikkeli jossa pohdittiin kuntaliitosten merkitystä aluerajoille. Siinä löydettiin peruste yhdistää Satakunta ja Pirkanmaa: Alma-median Satakunnan Kansan ja Aamulehden jakelupiirit. Artikkelissa haluttiin luoda laaja talousalue vastapainoksi pääkaupunkiseudulle. Rajaa Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen ei merkitty.

On johdonmukaista ajatella alueellisen taiteen menestystä suhteessa alueen talouteen ja väestön määrään. 

Paras tapa varmistaa nykykuvataiteen alueellinen saavutettavuus on varmistaa taiteilijoiden asuminen paikallisesti. Kuvataideyhdistykset ylläpitävät kolmannen sektorin toimijoina nykykuvataiteen saavutettavuutta. Aluetaidemuseoiden asiantuntemus liittyy ensisijaisesti taiteeseen, ei nykytaiteeseen. Nykytaide tarkoittaa tässä jotakin, mikä tapahtuu taiteen nimikkeen alla nykyajassa, ilman että taiteeksi nimetyn laatua, arvoa tai merkitystä luokiteltaisiin.

Ammattitaiteilijoiden ja vapaan yhdistystoiminnan tukeminen on tärkeää nykykuvataiteen tasa-arvoisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Nykykuvataiteen arvon mittaaminen on suhteellista. Tavallista on tunnistaa arvioitsijat sosiologisina toimijoina ja suhteellistaa arvioitsijan sanan painavuus. Voidaan mitata taiteen kaupallista arvoa tai sen välineellistämisen rahallista tuottoa. Taiteen ja kulttuurin symbolista, välillistä ja pitkällä aikavälillä toteutuvaa taloudellista tuottoa on vaikea laskea.

Nykytaide on sidoksissa oman aikansa sisältöihin ja tyyliin. Ajassa taide vertaantuu taiteen historian jatkumoon. Taiteena esitetty pysyy kaksikymmentä vuotta nykytaiteena eli kymmenen vuoden päästä taiteen voi arvioida olevan varsin samankaltaista kuin tänäänkin.

Voidaan päättää, että taiteen ja taiteilijan paikkaan kiinnittyminen on arvo itsessään. Perusteina voivat olla taiteen saavutettavuus, ihmisten välinen tasa-arvoisuus tai taiteen välineellistäminen: taide luo paikan identiteettiä ja sillä on paikka elinkeinopolitiikassa. Paikallisesti tuettu taiteilija myös puolustaa sitä aluetta joka mahdollistaa ammatinharjoittamisen. Ammattitaiteilijoiden työn ehtoja ovat kohtuuhintaisten työtilojen saaminen ja työmahdollisuudet. 

Kun taiteilijan työtä määritellään, se välineellistyy. Taiteilijaa tämä ei aina harmita. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset, taide rakennetussa ympäristössä ja kaiken taiteistuminen tarjoavat työmahdollisuuksia taiteilijalle. Taiteilijan työtä ammatinharjoittamisesta palkkatyöksi on syytä kehittää. Tekijänoikeuskysymykset ovat olennaisia taiteilijalle.

Taiteenlajien arvojärjestystä on perusteltu eri tavoin. Taiteen monistettavuus ja toistettavuus on puoltanut digitaalista taidetta ja valokuvaa. Taiteen avantgarde on nähty liittyneenä tekniikan keksintöihin ja taiteen kehittävän kaupallisia sovellutuksia. Voisi ajatella, että taiteen tukemisen ja tekemisen painopisteen siirtyminen teknisesti toteutettuun taiteeseen on perusteltua, mutta sitä se ei ole. Aistittavuus ja kosketeltavuus, läsnäolo ovat ihmiselle tärkeitä perustarpeita ja siten taiteen ydin.

Taiteen itseisarvoisuus on perusasia ja taiteen itseisarvoisuutta on tuettava ilman hyötynäkökulmaa. Myös suurin hyöty saadaan, kun taidetta tehdään ja esitetään monipuolisesti. Nykytaiteen sosiaalisuus ja tapahtuminen ajassa ovat kuitenkin sen tärkein taloudellisen kasvun mahdollisuus. Nykytaide on aina myös elämäntapataidetta.

Ajatusta Tampereen ja Pirkanmaan alakulttuurisesta musiikkia on hellitty ainakin Kaarina Suonion ajoista. Tätä erityisyyttä voi perustella onnistuneiden esimerkkien kautta: Kari Heleniuksen Epe´s, Popeda ja Akun tehdas. Mutta itsestäänselvästi kaikki alakulttuuri ei ole avantgardea tai vakiintuessaan kaikki alakulttuuri ei tuota menestyviä yrityksiä. 

Koulukunnan voi joukko yhdenmielisiä tekijöitä, innostava esimerkki tai kouluopetus synnyttää. Pirkanmaalta ei kuvataiteen koulukuntia ole noussut: sellaisen taidekauppa olisi huomannut. Miten koulukuntien syntymistä ja taidekauppaa voisi edistää? 

Taiteen merkitys on kappaletavaramyyntiä abstraktimpi ja se voi tuottaa suotuista ilmapiiriä ja luovia vaihtoehtoja ilman, että taiteen esimerkillisyys koskaan paljastuu.

Pirkanmaalta puuttuu kuvataidealan ylin korkeakouluopetus, esimerkiksi taidehistorian perusopetusta ei järjestetä tuleville museoammattilaisille ja toimittajille. Jos Pirkanmaan halutaan kilpailevan pääkaupunkiseudun kanssa esimerkiksi visuaalisilla aloilla, täällä pitäisi olla myös alan ylintä korkeakouluopetusta. Voiko alan korkeakouluopetusta järjestää esimerkiksi visuaalisen journalismin tai sosiologian yhteyteen? Mitä mahdollisuuksia saadaan, kun kuvataiteen erikoistumisopetuksen opetus siirtyy Hämeenlinnasta Tampereelle? 

Tampereen ammattikorkeakoulun tulisi löytää uusia painopisteitä opetukseen. Miten taidekoulun pitäisi näkyä paikallisesti?

Taiteen esittäminen näyttelynä tai kulttuurisesti merkitty paikka on matkailukohde: festivaalit ja museot sekä kulttuuri-, taide- ja esimerkiksi sotahistoriallisesti merkittävät paikat ja maisemat. Nämä eivät kuitenkaan tue nykytaiteilijan paikallisuutta, vaan esimerkiksi erikoistunut taidemuseo ja tuontinäyttely voivat jopa vaikeuttaa nykytaiteilijan toimintaa sitouttamalla resursseja valittuun painopisteeseen. Festivaaleihin liittyvä talkootyö hämärtää ammattilaistyön osuutta.

Lyhyesti:

1.       Jos kehitys maassa ja Pirkanmaalla jatkuu nykyisenkaltaisena, mikä on omalla taiteenalallasi/omilla asiantuntemussektoreillasi tulevaisuudenkuva v. 2020 ja onko se toivottava? 

- Paikallisesti toimivia taiteilijoita ei ole, koska taiteen rahoitus ei tue paikallisuutta ja museotoimi ei sitoudu paikallisuuteen. Taiteen mielikuvatalouteen (taidekauppaan) liittyviä markkinoita ei ole ole. 

Taidekoulutus on kapeutunutta ja osittain lopetettu, se toimii saarekkeenomaisesti ilman kiinnikkeitä toisiin oppilaitoksiin tai alueeseen. Lasten ja aikuisten taiteen perusopetus on näivetetty. 

Festivaalit toimivat edelleen suurimmaksi osin talkoovoimin, eivätkä ne pysty kartuttamaan kävijämääriään, löytämään sponsorirahaa ja muuttumaan kansainvälisiksi.

2.       Jos näet kehityksessä joitakin uhkakuvia, mitä ne ovat ja miten niitä voitaisiin torjua?

- Taidehallinnon muutoksen yhteydessä taiteilijanäkökulma saattaa kadota todellisesta taiteenedistämisen päätöksenteosta. Apurahajaon vertaisarviointi on asiana toinen. Lastenkulttuurin määrärahoja jaetaan alueellisesti, miten käy festivaalituen?  

Sitouttamalla taiteilijoita alueellisesti mm. edistämällä taide rakennetussa ympäristössä -asiaa.

3.       Mikä olisi toivomasi tilanne taiteenalallasi tai sen näkymien osalta n. kymmenen vuoden kuluttua ja mitä keinoja käyttäen siihen  voitaisiin maakunnassa edetä?

- Museotoiminta ei kapeudu vaan tekee oman painopistealueen paikallisuudesta. Ammattikorkea olisi maan johtava taiteenoppilaitos kouluttamassa taiteilijoita hyvinvointi- ja sosiaalialalle.Yliopistoyhteistyö esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kanssa taiteentutkimuksen kentällä.

Messutoiminta olisi säännöllistä ja alueella olisi merkittävä kaupallinen galleristi edustamassa paikallisia taiteilijoita. Alueella olisi suoraa kansainvälistä verkostoitumista, joka myös antaisi taiteilijoille mahdollisuuksia esimerkiksi residenssivaihtoverkostot ja kuraattorivierailut. 

Työhuonekeskittymät muuttuisivat taiteen keskuksiksi. Keskuksissa alueen elinkeinoelämä ja kaupunki olisivat mukana. Rakennetaan ateljeeasuntoja.

4.       Yleisiä näkemyksiä taiteen ja kulttuurin kehittämisestä maakunnassa, itse näkemiesi vahvuuksien tukemisesta ja mahdollisten heikkouksien minimoimisesta, tehtävistä ehkä välttämättömistä valinnoista tuettavan kulttuurin sisällä, kulttuurin ja matkailun liitosta ja ylipäätään maakunnan nostamisesta haastamaan taiteen ja kulttuurin keinoin todella mm. pääkaupunkiseutu.

- On politikointia ryhtyä määrittämään taiteen yhteiskunnallista välinearvoa.

Aviso

Das Bayerische Staatsministerium für Wissenschaft, Forschung und Kunst eli Baijerin valtion kulttuuriministeriö
http://www.stmwfk.bayern.de/Start.aspx
julkaisee paitsi Aviso-lehteä
http://www.stmwfk.bayern.de/mediathek/aviso.aspx
ylläpitää mm. kansainvälistä taiteilijataloa.
Ministeriön katon alta löytyvät koulutus, tutkimus ja taiteet. Vakuuttavaa, mutta millaisen hallintoalueen olisi oikein oltava, kuinka vilkas, että moinen väliportaanhallinnon rakenne olisi kannatettava? Ainakin Baijerin osavaltion meno näyttää vauhdikkaalta.
Luovan talouden hengästyttäminä meilläkin yritetään.
http://kompassi.arthub.fi/index.php
Meillä tuetaan vapaata verkostoitumista ja nähdään sen kannustavan kaikenlaiseen yrittäjyyteen. Ja samalla minusta tuntuu, että meillä oltaisiin nyt rakennettamassa jäykkää hallintorakennetta, sellaista mistä tekijät ja osaajat jäävät ulkopuolelle. Ihan kuin meillä olisi siihen se sisältö, kuin jossain Baijerissa.
Liberaalia vapautta tämä aikamme henki tai ei, niin ainakin sen osaan varmasti päätellä, että alueellinen, toimitettu kulttuurilehti olisi kiinnostava. Ainakin kiinnostavampi kuin jokaisen museon ja teatterin omat tiedotuslehdet yhteeensä. Miten ne valtionapua toimintaansa saavat laitokset muuten sellaisiakin rahoittavat?

Taiteen keskustoimikunta julkaisi Arsis-lehteä vuoteen 2009. Vuoden 2010 aikana Arsikselle luvattiin kehittää verkkolehtikonsepti:
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/default.asp?WCI=wciFrames&strlanguage_id=fi
Mutta linkkilistaan ja tiedotteisiin kehitystyö on jäänyt.