Hei hei!

Kolmen vuoden luottamustoimi on lopuillaan. Kausi jatkuu vielä muutaman kuukauden, siihen asti kun uudet toimikunnat saadaan nimettyä. Tulevien alueellisten taidetoimikuntien kausi on kaksi vuotta. Haku on käynnissä; muista vaikuttaa taideyhteisössäsi nimettäviin ehdokkaisiin.

Uusi virasto on herättänyt ennakkoluuloja keskusjohtoisuudessaan.  Alueilla olisi haluttu nykyiseen malliin enemmän väljyyttä omille linjauksille. Sitä kriittisempiä ääniä kuului, mitä lähempänä lausujat olivat kulttuuria ja paikallisia kulttuurilaitoksia.

Minusta olisi, kuntauudistuksen myötä, hienoa nähdä, että kunnissa ja maakuntatasolla omasta kulttuuritoimesta huolehdittaisiin paremmin. Nyt kun taidetoimikuntalaitoksen painopiste on vaihtunut, paikallisten päättäjien pitäisi tunnistaa muutoksen vaikutus.

Kaikkien alojen taiteilijat ovat olleet huolissaan vallan keskittymisestä. Pelko taiteen asiantuntijuuden ohittamisesta ilmeni mm. siinä vaiheessa, kun kulttuuri oli nostettu samanarvoisena taiteen rinnalle lakiin. Myös yksittäisten poliitikkojen lausunnot ovat herättäneet taiteilijoissa huolta.

Kulttuuri ei ole taidehallinnon asia, se pitää nähdä läpileikkaavana kaikessa toiminnassa. Tästä voi muotoilla, että eikö taide elinkeinotoimintana kuulu työ- ja elinkeinoministeriölle? Taiteilijan sosiaaliturvasta erityispiirteineen tulee huolehtia. Ja sosiaali- ja terveysministeriö on oikea väylä edistää taiteen soveltavaa käyttöä. EU voi näissä asioissa olla mahdollisuus mallintajana ja rahoittajana. Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden vertailun tulisi olla ajantasaista.

Kuvataiteen rahoitus on taiteen paketissa oma lohkonsa. Meillä on taiteilija-apurahoissa suurimmat hakijamäärät ja pienimmät myöntöprosentit. Siinä on turhautumisen aihetta  ja työtä kerrakseen.

Kysytään, että miksi joskus samalla hakemuksella saa ja sitten joskus ei. Vastaukseksi voi ehdottaa vertaishakemuksia. Vertaiset tekevät sen muuttuvan kentän, jossa hakemukset kulloinkin punnitaan.

Apurahaa haetaan lomakkeella. Siihen tulee liittää työsuunnitelma ja budjetti. Teoskuvat on oltava mukana.  Jos vajavaiset apurahahakemukset automaattisesti laittaisi sivuun, niin montako hakemusta jäisi vertailuun? On myös hakemuksia, joissa jätetään täsmentämättä ja liioitellaan – tarkoituksellisesti tai sitten ei.

Ihmisenä tekee työtä parhaansa mukaan. Punainen lanka minulle on oma kokemus siitä, miltä se tuntuu, mikä on se riemu ja epätoivo, kun tieto apurahasta tulee. Se kokemuksellinen tieto merkityksestä on vain vertaisella.

Viime vuosina on alueilla jaettu rahaa mm. lastenkulttuurin hankkeisiin. Hakijoina erottuvat laitokset ja esimerkiksi raha-automaattiyhdistykseltä rahoitustaan hakemaan tottuneet tahot. Jaossa väliinputoajaksi voikin jäädä perinteinen ydin, taiteen kolmas sektori: taideyhdistykset. Ne, jotka eivät ole ihan pieniä, mutta eivät suuriakaan. Ne, joille ei juuri EU-rahoitustakaan löydy.

Nyt on aika uudelle kuvataiteen asiantuntijalle Pirkanmaan alueellisessa taidetoimikunnassa. Hienoa oli, parhaani tein; taidetoimikunnan asiantuntijoille kiitos yhteistyöstä ja erityisasiantuntijalle erityiskiitos. Kiitos myös läänintaiteilijoille. Muualta Suomesta olen kuullut, että apurahojen perään soitellaan. Yöllä ja kännissä. Minulle ei ole soiteltu, myös siitä kiitos.

Taide- ja taiteilijapolitiikkaa olisin kyllä halunnut puhua enemmän. 

Taiken joulukalenteri

Tämän kirjoittamani kalenterin ensimmäinen luukku avautui joulukuun kolmas 2011. Vuoden kestänyt Taike-valmistelu on pysynyt hyvin aikataulussa. Eilen lakimuutos oli eduskunnassa toisessa käsittelyssä, sitä on kuitenkin vastustettu ja esityksestä äänestetään tänään.
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_105_2012_p.shtml#kohta_linkki23

Simo Rundgren /kesk:  Arvoisa puhemies! Teen tästä mietinnöstä hylkäysehdotuksen, jonka perustelut käyvät ilmi mietintöön sisältyvästä vastalauseesta.

Ari Jalonen /ps:  Arvoisa puhemies! Lyhykäisyydessään kannatan.

Tämä on kalenterin 33. luukku. Väsymystä vuoden kestäneeseen prosessiin on muillakin kuin minulla; vaikka kaikki Alueelliset taidetoimikunnat ovat jättäneet yhteisen kirjelmän ja kaikki taiteilijajärjestöt omansa, siitä että esitys pitäisi palauttaa valmisteluun, niin vetoomukset eivät ole enää synnyttäneet julkista keskustelua. HSn pääkirjoitus kertoi lehden linjan uudistukseen jo keväällä.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Taidehallintoa+pitää+selkeyttää/a1305564305936

Vaikka tiedämme, että esimerkiksi säästöä ei hallintomuutoksesta koidu.

Vuodenvaihteessa myös kolmivuotinen kausi toimikunnissa päättyy. Uudistuksen viive saattaa tuottaa jonkun kokouksen ensi vuodelle, mutta se ei kokonaisuudessa ole tärkeää. Alueellisten taidetoimikuntien kuvataiteen vertaisarvioitsijoille ei ole ollut yhteisiä palavereja, kuten joillakin muilla aloilla on ollut. Se oli yksi syy minulle seurata asian kehittymistä kirjoittamalla omasta näkökulmasta.

Valmisteluvuoden aikana luottamustoimessa olevien ihmisten motivaatio on onnistuttu heikentämään. Nähtäväksi jää tarkoittaako se, pelätyn ja uhatun tavalla, taiteilijajärjestöjen ehdokkaiden ohittamista uusissa toimikunnissa. Jo nyt kulttuuri-instituutiot taitavat olla taiteilijoita paremmin edustettuja.

Tätä voi suositella: http://www.juhuu.nu/2012/11/oi-taideneuvosto/

Taiteilija, mikä on sinun puolueesi?

Taike on tulossa, enkä tähän pane, että tai syön hattuni, mutta muita merkkejä ei ole nähtävillä. Virastomalli, samalla kehityksellä kuin mitä yliopistoilla ja museoilla.

Silti kuulen miten yksityiset ihmiset ja tahot ovat asiasta peloissaan ja kertovat lähettävänsä vielä kulttuuriministeri Arhinmäelle postia tuntemuksistaan. Samalla julkinen keskustelu ja arvio on ollut mielestäni vähäistä. Sitä ei olla onnistuttu järjestöissä synnyttämään. Kaikki haluavat olla Paavon kavereita henkilökohtaisine kirjeineen, mutta arvokkaana ei olla pidetty vertaiskeskustelun synnyttämistä. Kyllä me teemme itsestämme tyhmiä yksilöitä tässä ajassa.

Ennen taiteilijat äänestivät pörhöisesti vasemmistoa. Nyt meillä on vasemmistoliittolainen kulttuuriministeri joka ei ole ystävällistä avausta tehnyt taiteilijajärjestöjen suuntaan. Jopa vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas Kantokorpi varoitti vaalilehdessä Arhinmäkeä unohtamasta ammattitaiteilijoita toiminnassaan.

Nykyisin äänestetään vihreitä. Koska vihreillä on ollut sosiaalipuolen avauksia taiteilijoiden aseman parantamiseksi. Vasemmistoliitto paitsi ohittaa ammattitaiteilijat, niin säätiöittää puolet kansallisesta kulttuurista.

Ja kuka puhuisi taiteilijatuen määrästä tulevaisuudessa

Taike-uudistus on keskitetysti hoidettu siten, ettei laajaa keskustelua ole syntynyt ja se on tuotu asianosaisille siivutetusti. Asia on aiheuttanut närää.
http://www.kirjailijaliitto.fi/artikkelit/?x18668=1879937
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/sivm_3_2012_p.shtml

Kaksi keskeistä asiaa, joita on tuotu esille muutettaviksi, ovat alueellisten hallintotoimistojen määrä ja kulttuurin (sanana) pois jättäminen taiteen (sanan) rinnalta. Nämä ovatkin molemmat nyt muuttumassa.

Keskusvirastomallista ei kuitenkaan olla luopumassa, virastossahan johtaja aina päättää. Se, ettei aluehallintoon kosketa, tarkoittaa että se maksaa myös yhtä paljon kuin nykyisin. Jos hallintotoimistojen määrää olisi supistettu, olisi harvemmista tehty vahvempia ja sekin malli olisi maksanut saman kuin nykyinen. Tulevassa käytänteessä useampi on heikompi eli lopulliset päätökset pitää aina varmistaa viraston johtajalla.

Niukkaa on ja mistä supistetaan jo, on suora taiteilijatuki. Puheenjohtaja Rantala kirjoittaa aiheesta
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/taiteen-tukirahat-miinuksella?p_p_id=56_INSTANCE_z6fL&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2

Jos taas uudessa järjestelmässä olisi esimerkiksi vähemmän heikompia (eli pienemmällä virkamiesmiehityksellä toimivia) alueellisia hallintotoimistoja olisi päästy nykyistä halvemmalla ja rahaa olisi "säästynyt": esimerkiksi suoraan taiteilijatukeen tulevaisuudessakin.

Datša se oli Anna Ahmatovallakin

Vierailin Eremitaasin antiikkihuoneissa ensimmäisen kerran tiistaina. Ajattelin, että tässä se on, nimittäin millaiseksi minä kykenisin paratiisin itselleni kuvittelemaan. Vain elävä luontosuhde puuttuu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Hermitage_Museum

Luonnon ja modernin puolustajana olen ajatellut, että ekletismi ei ole mistään kotoisin vaan pelkkää kitschiä. Ennakkoluuloa ei poistanut edes vierailu hienossa, juuri kunnostetussa Keski-Porin kirkossa muutama vuosi sitten.
http://www.porievl.fi/images/stories/K-P/AdW/index_swf.html

Leo von Klenzen uusklassistinen kädenjälki Eremitaasissa kuitenkin täräytti. Vastinetta sai kaikelle minkä saattoi tiedostaa esillepanon arkkitehtuurista huonepohjan viittamaan hautaestetiikkaan, museoesineistä puhumattakaan.
http://de.wikipedia.org/wiki/Leo_von_Klenze

Museaalinen esittäminen itsenäistyi ja taide käsitteenä nykyaikaistui 1800-luvun puolivälissä. Ymmärryksemme taiteesta pohjautuu edelleen valistuksen jälkeen syntyneeseen ajatukseen materiaansa arvokkaammasta, itsenäisestä teoksesta. Jo Katariina Suuri käytti tietoisesti hyväkseen toimintaansa keräilijänä ja kokoelmaansa tukemassa politiikkaansa. Viitoitti tien seuraajilleenkin ja niin hyvin, että vierailijan täräyttää yhä.

Sitten lakiesitykseen taiteenedistämiskeskuksesta: Taiteen lajittelun, esittämisen ja käytön kulttuuri on eri asia kuin taide. Nämä kaksi eri asiaa toimivat eri mekanismien alaisina. Siksi meidän aikanamme niitä ei saa tukea yhtenä asiana. Toisenlaisena aikana ja toisenlaisessa yhteiskuntajärjestelmässä ehkä voisikin.

Aluetaidenäyttely

Pirkanmaan triennaali onnistui minusta mukavasti ja kaikki muutkin tuntuvat ilahtuneilta. Kun sain käteeni luettelon, minua jopa nauratti. Aukeamia on täytetty kokosivun kuvilla näyttelypaikkojen johtajista. Kuvat eivät aina ole teknisesti kovin laadukkaita. Viereen liitetyistä haastatteluista saattoi lukea, että kivaa on ollut.

On mainio ajatus synnyttää vuosittainen visuaalisten alojen kaupunkifestivaali Tampereelle. Festivaalin painopiste kiertäisi. Vuorovuosin huomio olisi muotoilussa, valokuvassa (Backlight) ja kuvataiteessa. Vuosittaisen tapahtuman rahoituksen voi saada paremmin vakiintumaan festivaalina, käytännöt helpottuisivat ja toistuvuus palvelisi yleisöä.

Nyt näyttäisi siltä, että alueellisilla taidetoimikunnilla ei ole tulevaisuudessa enää mahdollisuutta myöntää tukea paikalliselle näyttelytoiminnalle. Alueellista taiteenedistämistehtävää ollaan heikentämässä. Tämä olisi hyvä mahdollisuus aluetaidenäyttelylle jatkaa Pirkanmaalla.

Festivaalin ajatus onnistuu vain eri näyttelyjärjestäjien yhteistyössä. Siksi triennaalin hassu luettelokin on tärkeä, onnistuminen on näistä toimijoista kiinni. Taiteilijat ovat itsestäänselvänä lisänä mukana.

Pihalla

Kesän jälkeen on ollut vaikea pitää kiinni näkemyksellisyydestä Taike-uudistuksen flowssa. Meni viikkoja ennen kuin ymmärsi, hyväksyi, ettei ole juuri nyt missään in(essä). Niin, että ollapa kärpäsenä sivistysvaliokunnan katossa, mutta kun ei niin ei. Kismittää ettei pääse keskustelemaan aiheesta tai kuulemaan uutta. Se mitä puhutaan on osaksi epäilyttävää juoruilua ja silkkaa höpinää. Olettaminen ei ole tietoa: "että kulttuuri-sana on väistymässä ja taide-sana taas korostuisi" että "perustuslainvastainen hakijan ikään viittaaminen jäisi pois". Asetuksen valmistelusta ei ole tietoa ja sillä pasta.

Koettaa tässä sitten pitää päätä kylmänä. Etäännyttämisen keinona on nostaa esille konkreettisia kysymyksiä. Mm. miten jatkossa hoituvat aluelähtöinen ruohonjuuritason taiteilijavaihto ja näyttelyvienti tai miten järjestetään aluetaidenäyttelyt sekä millaisia läänintaiteilijoita tarvitaan. Ero taidekentän toimijoiden näkökulmissa pitää ottaa huomioon. Yhteistä kokonaisuutta rakennetaan, mutta kolmannen sektorin, yksittäisen taiteilijan ja museon näkökulmat ovat erilaisia. 

Tässä tilanteessa verkostojen kohtaamisesta on huolehdittava. Jos apurahojen jakajat säännöllisesti vaihtuvat, asiantuntijan kulloinenkin profiili ei ole keskeinen asia. Tärkeää on, että kokonaiskakusta päättävässä portaassa ei esimerkiksi institutionaalinen näkökulma rakenteellisesti painotu taiteilijanäkökulman ohi. Kuvataiteen työskentelyapurahoihin myönnettävä summa pitäisi kaksinkertaistaa. Silloin kuvataiteilijahakijoita voitaisiin tukea prosentuaalisesti samanarvoisesti kuin muilla taiteenaloilla toimivia hakijoita. Tämä voisi olla budjetin sisäisen uudelleenjaon asia. 

Poliitikot ovat perinteisesti suhtautuneet myötämielisesti taiteilijoihin alansa asiantuntijoina. Pian nähdään päteekö tämä edelleen. 

Terveisiä Bulgariasta!

Matkailu avartaa ja etäännyttää, paitsi kasvattamalla välimatkan niin lyhytkin arkipäivässä selvityminen vieraassa maassa näyttää asiat toisin. Bulgaria ei ole niin järjestäytynyt maa kuin Suomi. Suunnitelmat vaihtuvat ja on rentoa... sekä köyhää. Ensi vuonna maassa on valtiopäivävaalit, äärioikeistolaisuuden kannatus on lisääntynyt myös Bulgariassa. Maan politiikassa tasapainoillaan suhteessa Venäjään; tilataanko ydinvoimaa tai liitytäänkö yhteisvaluuttaan.

Bulgariassa on meneillään kilpailu valinnasta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2019. Sofia valittaneen. Kulttuuri on riippuvainen monella tapaa yksityisestä tuesta, non profit -toimintakin tasapainottuu taloudellisella välttömattömyydellä. Taiteilijana selviytyminen vaatii poliittista pelisilmää, sosiaalinen suhdeverkosto on tärkeä kulttuurihallinnon ollessa liukuva alusta. Verkostot ulkomaihin korostuvat, kulttuuri-instituutit tukevat nykytaidetta ja nostavat myös sen kriittistä diskurssia esiin.

Bulgariasta on löytynyt Euroopan vanhin kylä, mutta kulta-aarteiden täyttämän maan loistavaan menneisyyteen suhtaudutaan myös sopivalla itseironisella huumorilla; viimeisten löytöjen mukaan Transsylvanian vampyyritkin periytyvät bulgarialaisista.

Näihin tilaisuuksiin en aio osallistua

Hanasaaren kulttuurikeskuksen ensi perjantain seminaari on muuttanut ohjelmaansa. http://www.forumartis.fi/tiedostot/FA_seminaariohjelma_6.9..pdf
Tarja Cronbergin sijaan paikalla on Pauli Rautiainen. Muutos on ajankohtainen sillä Rautiaisen väitöskirja tarkistettiin Tampereen yliopistossa eilen lauantaina. http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=22702
Se on myös harmillinen, sillä keskustelu taiteilijan sosiaalisesta asemasta ja sen pohjoismainen vertailu olisi ollut teemaltaan varsin toisenlainen kuin mitä lupaa Rautiaisen otsikko: Näkemyksiä taiteilijoiden työskentelyedellytyksistä tulevaisuuden luovassa taloudessa. Ymmärrettävää sikäli, että Cronberg lienee parlamentaarikkona keskittynyt muihin asioihin kuin taiteilijan toimeentuloon. Toimeentulo-aiheen selvityksessä jokin vuosi sitten hän toi esille mm. sen miten Suomessa taiteilijan toimeentuloa ja sosiaalista asemaa tilastoidaan heikommin kuin muissa Pohjoismaissa. Se olisi ollut erinomaisen hyvä asia jatkaa Hanasaaressa.
Kulttuurista keskustellaan myös Göteborgin kirjamessuilla. 
http://www.voksenaasen.no/no/bokmassan/ 
Kulttuuripoliitikkojen laajaksi mainitun messuille kerääntymisen syy on monikulttuurisuus ja Pohjola. Ei tarkkapiirteisempi taide- tai taiteilijapolitiikka Pohjoismaissa. Pohjoismaisen ministerineuvoston sivuiltakaan ei löydy taiteilijan sosiaalinen asema ja toimeentulo -aiheen avauksia. Miksi asiaa ei katsasteta yhteisesti pohjoismaisella tasolla?
http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-ministerineuvosto

Turun kirjamessujen ohjelma julkaistaan huomenna maanantaina
http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/turun-kansainvaliset-kirjamessut/messuohjelma-0
Vaikka Göteborgiin ja Turkuun en lähde, niin Helsingin kirjamessuille menen.
http://web.finnexpo.fi/Sites1/HelsinginKirjamessut/Kavijat/Ohjelma/Sivut/default.aspx
En kuuntelemaan taide- ja taiteilijapolitiikkaa, vaan mm. Maahenki-kustantamon ympäristöestetiikan konferenssi- ja kirjasarjaan liittyen Ritva Kovalaisen haastattelemaa Yrjö Sepänmaata 25.10 klo 11 Katri Vala -lavalla.

Syyskausi alkaa

Vaikka kesän tahtoisikin jatkuvan, bloggaaminen alkaa väistämättä. Intoutuu siinä missä muutkin, toiminta ja puuhailu ympärillä alkavat. Taiteen edistämiskeskus ja taidehallinto ovat virkamiesten valmistelussa. Miten käy aluejaolle, yt-neuvotteluissa työtehtäville ja virkailijoiden sijoittumiselle. Jos hanketta on kritisoitu suljetusta valmistelusta ministeriössä, niin valmistelu on nyt suljettu virkamiespiiriin - niin hyvin, että sivistysvalikokunnassakin taidetaan ajatella, että läpihuutoasia koko muutos. Onhan jouluun tosin aikaa. Sanon, että luottamuspuolen ihmiset ovat yleisesti turhautuneita ja pettyneitä prosessiin. Valmisteluaikana ei yhteisen hyvän henki ole juuri päässyt nousemaan.

Päivän Aamulehti /Juha Karilainen ilahdutti tärkeällä aiheella, nimittäin suomalaisten eriarvoisuudella kulttuurin saavutettavuuden suhteen. Mittarina jutussa oli käytetty kuntien käyttämiä euroja kulttuuriin asukasta kohden. Artikkelin ajankohtainen innoittaja on akaalainen yhteisötaideprojekti. (Ks myöhemmin www.kiito.fi)
Karilaisen artikkeli lähestyi aihettaan jokseenkin hupaisasti. Ensin artikkeli täsmensi rikkiviisaasti, että kun rahaa ei ole, niin tehdään itse - sitten mainitaan, että ensin palkataan yhteisötaiteilija töihin. Jutussa viitataan Hankkeeseen (lienee Jyväskylän yliopiston), josta tämän projektivetäjän palkkarahat tulevat.
Ammattiaiteilijan palkkaaminen kuntatasolle töihin on oikein kannatettava ajatus. Mikä puolue ottaa sen vaaliohjelmaansa?

Tämä blog on kesälomalla heinäkuun

Taiteen uudet muodot

Yksi taidehallinnon muutosperuste on, että taiteen uudet muodot pitäisi voida tunnistaa nykyistä paremmin. Väitteen mukaan nykyinen järjestelmä on kankea ja ennakkoluuloinen uudelle. Taiteilijoita ja taiteilijajärjestöjä on viime vuosikymmenet ahdisteltu. Tukiraha ei ole seurannut inflaatiokehitystä, taiteilijoiden sosiaaliturvan lainsäädäntö ei ole ajantasainen ja esimerkiksi näyttökorvausjärjestelmä ei ole toteutunut suunnitellusti.

Valtiovallan ajatus on ollut innostaa taiteilijoita yrittäjyyteen ja porkkanaksi järjestöille on tarjottu hankerahoitusta liiketoimintamallien kehittämistä varten. Kaupallisuus on haluttu nähdä valoisana mahdollisuutena, vaikka taidemarkkinoiden volyymi on mitätön. Yhdistykset ovat kunnianhimoisesti kehittäneet taidelainaamotoimintaa ja pohjustaneet mm. siten yleisön kiinnostusta taiteeseen. Yleishyödylliset yhdistykset ovatkin nyt arvonlisäveron piirissä taidekauppiaina.

Kaupallisen ohjailun voi myös torjua. Tapoja siihen ovat mm. gallerian näyttelyohjelman painopisteen näkeminen sen sisällössä oheistapahtumineen ja kieltäytyminen kaupallisista ratkaisuista toiminnan rahoituksessa. Non profit -gallerian toiminta on luontevasti kansainvälistä, siihen kuuluu residenssitoiminta kuratoiduille taiteilijoille.

Taiteilija voi kieltäytyä kauppaamasta teoksiaan. Tämä onnistuu vaikka niin, että valmistuvat teokset ovat väliaikaisia ja prosessinomaisia, teosten valmistukseen ei tarvita työhuonetta tai paljoa materiaaleja. Ne toteutuvat ryhmässä tai verkostossa. Taiteilija ei jätä sellaisia merkkejä, mistä joku ulkopuolinen huomaisi tehdyn johdonmukaiseksi taiteilijan työksi. Työskentelyapurahaa ei kannata taloudellisista syistä hakea.

Löytyvätkö nyt näistä eri tavoista olla suhteessa yhteiskunta-verottajan petaamaan taiteilijan paikkaan vanhan ja uuden taiteen muodot? Vaikka niin, että taiteilijan sosiaalinen syrjäytyminen on taiteen uusi muoto. Toisaalta uutta taidetta on luonnehdittu määritelmiä pakenevaksi mm. siten, että se on aina siellä välissä, siellä missä ei ole omaa toimikuntaa, joka osaisi myöntää uudelle muodolle rahaa.

Välttämätön kesä

Taike-esitys lähti eduskunnalle ja sivistysvaliokunnalle jo piiiitkä aika sitten toukokuussa. Mutta koska on kesä ei siinä mitään tapahdu ennen elokuuta. Virkamiestyönä käytäntöönpanoa pohditaan kuitenkin jo, ja näkeehän sen, että paljon avoimia kysymyksiä on. Yksi sellainen on edelleen tutkimuksen järjestäminen.
http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/vireilla_kulttuuri/taiteen_edistaminen/index.html

Aluepolitiikan näkökulmasta ärhäköitymistä ja etujen puolustamista olen odotellut. Mitään ei kuitenkaan ole juuri kuulunut; liekö ollut syynä eurokriisi, puheenjohtajavaalit tai ely-keskusten asia ensin. Aluepisteitä ollaan vähentämästä, vaikka alueellisten taidetoimikuntien määrä pysyisikin. Läänintaiteilijat toimivat keskusviraston alaisuudessa eli se työvoima on pois alueellisesta ohjauksesta.

Kun kulttuuripoliittinen linjanvetäjä, taideneuvosto tekee viraston johtajalle esityksen rahajaosta, ei siinä välttämättä ole mitään painotusta taiteilijoiden työskentelyapurahoihin (voimassaoleva laki vuodelta 2010 määrää tosin apurahavuosien lukumäärän). Kulttuuripoliittinen linjahan on rahanjaon linjausta. En muista vähään aikaan lukeneeni yhtään paperia missä ei laitosten merkitystä taiteen ja kulttuurin puolella olisi erikseen korostettu. Taiteilijoiden puolesta ei pelätä. Katsotaan sitten, kun oletettu taantuman vuosi rahoituksessa koittaa 2014.

Totta ja tarua

Olen kuullut, että noin 1200 eri tahoa tekee ehdotuksia, kuka valittaisiin taidetoimikunnan jäseneksi. Muistan myös kuulleeni, että ehdottaa saavat kaikki ne, jotka vain kokevat asian jotenkin itselleen kuuluvaksi. Jos ehdokkaita on kertynyt esimerkiksi 1500 nykyisellä järjestelmällä ja mukaan kaivataan vielä uusiakin tahoja, niin kuka ne ehdokkaat oikein käy läpi ja järjestää? Haut internetistä ja suositukset; sukupuoli ja ikä sekä asuinpaikka - unohtamatta "uusia taiteen muotoja".
Eli lyhyesti:
Koska yhtälö kuulostaa hankalalta, niin minusta olisi oikein hyvä, jos tähän etsittäisiin muutoksen perusteiksi poliittinen tavoite.

"Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006 - 2010", Tomi Mertasen työpaperi, on selkeää luettavaa. Taulukoista käy ilmi, että kuvataiteen työskentelyapurahaa hakeneista kuudesta kahdeksaan prosenttia on saanut apurahan. Miten sen (50 vuosiapurahaa eli yksi miljoona euroa) saisi kaksi ja puolikertaistettua (125 apurahaa eli kaksi ja puoli miljoonaa euroa)?

Taiteen keskustoimikunta jakaa vuosittain 30 miljoonaa euroa.
http://www.hs.fi/digilehti/kulttuuri/Tehtävä+saneeraa+taidehallinto/a1338334418631
Luulisi, että tässä voisi nyt tehdä ihan vaan sisäisen pienen siirron: byrokratialta, yhteisöiltä ja laitoksilta pois ja suoraan taiteilijoille itselleen.
Olisiko niin hyvä?

Voi tietysti asiaa laajemminkin pohtia, ideoita voi etsiä esimerkiksi
http://www.verokuitti.fi/

Kiltin tytön jakolasku

Taiteen keskustoimikunta julkaisi jokin aikaa sitten Tomi Mertasen työpaperin Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus 
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/109059


Julkaisun tiedotteessa on kiteytetty tutkimuksen tulos: selvitys osoittaa, että apurahalainsäädännössä asetetut jakokriteerit iän, sukupuolen tai asuinpaikan suhteen toteutuvat lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. 


ja: Noin 80 prosenttia valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2006–2010 nauttineista taiteilijoista piti järjestelmää toimivana. 


Vertaisarvioinnin on selitetty tarkoittavan sitä, että arvioinnin tekee vertainen eli samalla alalla toimiva. Vertaisuuden voi ymmärtää laajenevan myös niin, että hakemuksia katsotaan suhteessa vertaishakemuksiin. Jos hakemuksia on paljon, muodostuukin tyydyttävä kokonaiskuva. Mitä vähemmän hakemuksia on, sitä tietoisemmin arviointia on laajennettava. Silloin voi tapahtua niinkin, että jokin taiteenala joutuu jaossa kokonaan sivuun.


Erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate toteutuu esimerkiksi sukupuolen ja iän mittareilla. Tämä lainsäätäjän tarkoittama tapa, kuten Mertanen ylläolevassa lainauksessa ilmaisee, on esimerkiksi sitä, että apurahat jaetaan sukupuolen mukaan tasa-arvoisesti. Jos apurahoja myönnetään kymmenen, niin viisi miehille ja viisi naisille. Tai jos suhdeluku otettaisiin Mertasen tilastoimista hakijamääristä lukusuhteen pitäisi olla 4/6.


Mertanen jaottelee hakijat iän mukaan viiteen kategoriaan. Eniten hakemuksia on 1950 - 59 ja 1960 - 69 syntyneiden ryhmässä. Jotta erilaisuus-samanlaisuus toteutuisi suhteutettuna jotenkin hakijamääriin, niin tälle ryhmälle kuuluu kymmenestä apurahasta kuusi ja 1949 ja aiemmin syntyneille kaksi ja 1970 ja myöhemmin syntyneille kaksi apurahaa.


Huomioon otettavia asioita ovat myös eri taiteenalat, erilaisten sisältöjen parissa toimiminen ja erilaiset taiteen toiminnalliset ympäristöt. 


Mertanenkin on nostanut esille kysymyksen, miksi joskus koetaan, että samantapaisella hakemuksella on saanut apurahan joskus ei. Ehkä siihen on syynä vertaishakemusten vaihtelevuus? Oma karkea arvioni on, että erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate suhteessa vertaishakemuksiin voisi toteutua yhdellä hakukerralla vasta, jos apurahoja jaettaisiin noin puolet nykyistä enemmän. Taidepolitiikkaa, tai taiteenedistämisen politiikkaa apurahajaossa voisi siten tehdä vasta tilanteessa jos apurahoja voisi jakaa kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän. 


Mihin kuuluvat hakijat uusilta taiteen aloilta? Tämä kysymys pitää sisällään käsityksen eri taiteenalojen keskustelemattomuudesta. Tähän jakoon on perustunut myös  valokuvataiteen hieno menestys apurahamarkkinoilla. Nykytaiteessa luodaan kuitenkin välineestä riippumatta toisiinsa rinnasteisia sisältöjä. Näihin sisältöihin liittyy myös suhde rahoitukseen; niin sen täysi kieltäminen kuin kaupallisuuden puhdas hyväksyntä.


Mutta jos taiteen autonomiasta nyt Taiken myötä luovutaan, niin sitten taiteenedistämisen politiikkaa voidaan tehdä esimerkiksi niin, että jätetään vertainen tasa-arvoisuus huomioimatta. 


Tekstin alun lainauksesta huolimatta Mertanen toteaa julkaisussaan, että apurahansaajien alueellinen tasa-arvo ei ole toteutunut kokonaisuudessa kovin hyvin.

Pakko on

Pakko on sitten jotakin kirjoittaa Taiteen edistämiskeskuksesta. Lakiesitys oli luvattu julkistaa 15.5. mutta kulttuuriministerin tiedotustilaisuus siirrettiinkin seuraavalle päivälle. Tiedotustilaisuudessa iltapäivällä Arhinmäki puhui, mutta lakiesitystä ei julkaistu. Verkkolähetyksen voi käydä kuulemassa
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tallenteet/fi.jsp

Tilaisuus pidettiin Arhinmäen mukaan mm. siksi että on niin paljon väärää tietoa ja huhuja liikkeellä. Varmasti onkin, niin kauan kuin lakiesitys ja luonnos asetuksesta eivät ole julkisesti saatavilla. 

HSn Teemu Luukka oli kuitenkin silti saanut aiheesta joltain jotakin tietoa jo edellisenä päivänä (tai mitä lienee, sillä Luukkaan juttuihin ei ole aiemminkaan ollut paljon uskominen) koska lehdessä oli aiheesta sitä ja tätä jo 16.5.

Keskustelu jatkuu jostain edelleen perjantaina Kultakuumeessa
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/

Aamulehdessäkin Nina Lehtinen kirjoitti niitä näitä. Tiesi että lakiesitys on annettu eduskunnalle, vaikka oikeasti vasta hallituksen aluepoliittiselle työryhmälle.
http://www.aamulehti.fi/P%25C3%25A4%25C3%25A4kirjoitukset/1194743269246/artikkeli/kun+talouden+arvot+kohtaavat+taiteen.html

Jos nyt jotain kuitenkin oikeasti aiheesta kommentoisi, niin yksi asia tulee toistuvasti esille. Se on valitusoikeuden kirjaaminen lakiin apurahapäätöksistä. Aivan kuin kyseessä olisi muutos nykyiseen tilanteeseen. Edelleenkään kirjaus ei tarkoita valitusoikeutta koskien taiteellisesta arviointia, vaan muodollista oikeellisuutta, esimerkiksi jääviyttä.

Jäävi olet jos tuotat itsellesi taloudellista hyötyä vaikka antamalla apurahoja lähisukulaisille. Tästä saa siis valittaa nykyisinkin. Oikeutta ei ole kirjattu nykyiseen lakiin, vaan se löytyy lainsäädännöstä toisaalla. Ja nykyisinkin voi päätöksistä kysyä, kyllä perusteet saa (ainakin meillä Pirkanmaalla). Kukaan vaan ei koskaan kysy; vaan asiasta juorutaan ja on huonoa mieltä sekä epäuskoa, ihan kuin kulttuuritoimittajat ja taiteenkeskustoimikunnan puheenjohtaja Rantala tietävät.

Valitusoikeuden on laskettu kuitenkin vaativan tulevaisuudessa lisää vuodesta puoleentoista työvuotta
http://www.painters.fi/paulirautiainen1942012.pdf

- jota varten perustetaan lainoppineelle oma virka, jonka puheenjohtaja Rantala tiesi jo Läänintaiteilijapäivien keskustelutilaisuudessa 11.5. Ja koska rahaa ei tule lisää niin se tarkoittanee viiden taiteilija-apurahavuoden katoamista tähän virastoaukkoon.

Hjallitusta

Muutama päivä sitten Paavo Arhinmäki jutteli teeveessä Harkimon kanssa. Pojat napittelivat toisiaan ja pallon saattoi siihen väliin kuvitella. Tuli selväksi, että jalkapallo on tärkeintä, nyt ja aina. Ohjelmia, joita ei katsele niiden esittämisaikaan, on turhan helppo katsoa sosiaalisen median tarjoamana linkkinä myöhemmin
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/hjalliksen_kanssa?etusivu

Ministeriöistä on esitetty linjauksia ja niitä on kommentoitu. Kulttuuriministeriön asioista ollaan julkisuudessa kuitenkin hiljaa. Arhinmäki ei päässyt tässäkään sanahelinäänsä pitemmälle; kulttuurin saavutettavuuden takaaminen kaikille on tärkeää. Kiasma on hyvä laitos, siellä käy paljon lapsia ja nuoria. Linjaustaan Paavo on toteuttanut myöntämällä palkintoja helsinkiläiselle paikallisradion toimittajalle ja talonvaltaajaliikkeelle.

Guggenheimista Paavo ei pidä: tässä kohtaa ohjelmassa oli hjallitusta. Mutta Paavo ei taida pitää museoista ylipäätäänkään, niin että mitä siitä?

Tänä aamuna

Tuntui oikein hauskalta herätä, sillä pitkästä keväästä oli tunne, että kaikki se työ, mihin on ryhtynyt, olisi jollakin tavalla hallinnassa. Kenties osasyy on myös huhtikuun kestävä taidetoimikuntatyön hiljaisempi jakso. Kommentit Taiken lakiluonnoksestakin on annettu http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/99290

Itselleni keskeiseksi toiveeksi tiivistyi, että kulttuuri hioutuisi tehtävämäärittelystä pois ja jäljelle jäisi ainoastaan taide. Kun omasta asiantuntijavinkkelistä katsoo, oma mielikuvitus alkaa kovin hurjasti laukkaamaan miettiessä sitä, miten kuka tahansa voi olla kulttuurin asiantuntija. Asian ottaa joskus sydämelleen nykyisessäkin taidetoimikuntatyössä.

Päivän lehdet tarjosivat maltillisesti tietoa kuntaliitossuunnittelmista. Aamulehti uutisoi lähikuntien liitoshaluttomuutta usealla pikku-uutisella. HS:n yleisönosastossa Varsinais-Suomen maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja Pekka Myllymäki epäili, että suunnitelmaan liittyy energia- ja yhdyskuntasuunnitteluun liittyvää voitontavoittelua.

Miten alueellinen hallintomuutos ja Taike sitten etenevätkään, olisi hyvä, että Taikella olisi jokin suhde tulevaan aluehallintorakenteeseen. Jos Taike syntyy, mutta suurkunnat eivät, vaan vastaavasti väliportaan hallinto vahvistuu, jääkö suunniteltu taidehallinto alueella silloin tyhjän päälle, ilman mitään toiminnallista vertaisrakennetta?

Eilisen kadotettu mahdollisuus

Eilen oli Arkadiaseuran järjestämä kulttuuriministerin kyselytunti Taike-asiasta. Sairaana en päässyt paikalle, mikä nyt ottaa päähän. Jos olisin päässyt, olisin kysynyt alla olevan, toivottavasti asia tuli esille.
Mm. Taiteen keskustoimikunta omissa kommenteissaan Taike-esitykseen lähti liikkeelle siitä, että uusi virasto olisi nimenomaan taiteesta vastaava virasto. Ehdotukseen on yleisesti suhtauduttu positiivisesti, sitä kannatetaan ja toivottavasti se myös muuttaa tekstiä tältä osin.
Esimerkiksi muutoskohdat esityksessä: "Taiteen edistämisestä vastaava viranomainen" "edistää taidetta kansallisesti ja kansainvälisesti"
Nykyiseen taidehallintoon, erityisesti sen aluetasolla, on kuitenkin sisältynyt myös kulttuurin edistämisen toimia. Myös alueellisten taidetoimikuntien jäsenten tausta on usein paremminkin kulttuuritehtävissä kuin taiteessa. Näiden edistämistehtävien jääminen esityksen ulkopuolelle huolestuttaa monia. Ei pelkästään ehdotetussa muutoksessa jättää tehtävämäärittelystä kulttuuri pois, vaan myös epäilynä miten, tässä hallintomuutoksessa syntyvä, keskusjohtoinen virasto tulevaisuudessa jakaa resurssejaan.
Miten ELY-keskusten tulosohjaus voisi tulla mukaan kehittämään alueellista kulttuuria mm. kulttuurin tasa-arvoista saatavuutta ja taiteen harrastamista
ja koska esimerkiksi Lakia kuntien kulttuuritoimesta ollaan muuttamassa? Kuntien kulttuurityötä tutkitaan Jyväskylän yliopistossa ja parin vuoden takaa on Kivistön - Kankaan selvitys, jossa mm. oli mukana ajatus palkattavista kuntataiteilijoista, vrt nykyiset läänintaiteilijat.

Tiistain kuulemistilaisuus

Keskivaiheilla kuulemistilaisuutta eräs osallistujista olisi halunnut saada edistämiskeskuksen aiheeseen tarkennusta ministeri Arhinmäeltä. Tilaisuuden puheenjohtaja totesi kuitenkin, että nyt vaan kuullaan, eikä kuuliainen ministeri sitten vastannut kysyjälle mitään. Myöhemmin Arhinmäki kyllä puhui; kertoi tyytyväisenä poliittisesta ohjaamisestaan sen, että hän on korostanut ainoastaan avoimuutta valmistelutyössä. Tuskin hänellä olisi ollut edes aikaa puuttua. Ensi tiistaina, 27.3. on Arkadiaseuran järjestämä tilaisuus Taiteen edistämiskeskuksesta Eurooppasalissa Esplanadilla 16.30; siellä ministeri jo esitteleekin esitystä.

Viimeinen päivä kommentoida uutta edistämiskeskusta on 26.3.

Suurimmat huolenaiheet tulivat todennäköisesti jo esille kuulemistilaisuudessa. Taiteen keskustoimikunta toi muutosehdotuksensa esille yhtenäisen tuntuisena ryhmänä. Hyvin olivatkin paikalla, sillä tilaisuutta seurasi Taiteen keskustoimikunnan oma kokous. Ainoastaan puheenjohtaja Rantala istui pöydän toisella puolella.

Rakennustaiteen toimikunnan puheenjohtajan Markus Seppäsen suulla keskeiset muutosvaatimukset olivat: Kulttuurin käsite on liian laaja, esityksessä on palattava taiteenedistämisen näkökulmaan. Tehtävämäärittelynä tulee olla "taiteen edistämisestä vastaava virasto, sitä kansallisesti ja kansainvälisesti". Poliittista nimittämistä tulee välttää (miten sekin taataan?). Taideneuvoston kokoa tulisi kasvattaa ehdotuksessa 6 + pj. Nykyiset toimikaudet ja enimmäismäärä tulisi säilyttää, 3 + 3 vuotta. Vertaisarviointiryhmä-nimen katsotaan kuvaavan tehtäviä liian suppeasti, tarkoituksenmukaisempaa on asiantuntijuuden nostaminen esiin. Taideneuvoston tehtävä on koota eri taiteenalat yhteen. Virastolla tulee olla omaa tutkimustoimintaa, jonka lähtökohta on erityisesti taiteessa. Alueille ohjattavien projektien tulee syntyä alueiden omista tarpeista. Alueiden itsenäisyyttä ei saa heikentää.

Myös huoli johtajan vallasta nousi esille. Tähän reseptinä nähtiin tehtävän määräaikaisuus ja kontrolli; Taiteen keskustoimikunta haluaa olla mukana muokkaamassa asetusta viraston työjärjestykseksi. Aluepisteiden määrä jää asetuksen varaan, mutta nykyisestä määrästä lähdetään liikkeelle niin aluepisteissä kuin arviointiryhmissäkin.

Aikataulusta, uuden lain voimaanastumisesta vuodenvaihteessa tullaan varmaankin pitämään kiinni. Taiteen keskustoimikunnan ja alueiden huoli tulivat kyllä esille. Nouseeko esille vielä muita näkökulmia? Viimeinen hionta tehdään eduskunnassa viimeistään toukokuussa.