Taiken viimeinen luukku joulukuulta

Pertti Paltilan selvityksessä alueellisesta taiteen edistämisestä (2009) on toimijayhteenveto seuraavasti: "Tässä yhteydessä tarkastellaan keskeisten toimijoiden kuten alueellisten taidetoimikuntien, Suomen kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin, maakunnan liittojen, aluetaidemuseoiden, taiteen aluekeskusten, lastenkulttuuriverkoston sekä kuntien roolia alueellisessa taiteen edistämisessä." Nykykuvataiteen toimijat ovat yhdistyksiä ja tässä tekstissä siis eksplisiittisesti kuvatun kentän ulkopuolella.

Samoja toimijoita mukailee myös vuoden takainen rahoitushaku (mm. Kultaus Pirkanmaalla): "Valtionavustuksia voivat hakea oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja määräraha voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin aluekeskuksille tai muille alueellisille toimijoille, valtion osuutta saaville taide- tai kulttuurilaitoksille tai kunnille."

Nyt ajankohtainen, Jyväskylän yliopiston hallinnoima Kuulto-haku taas on lähtee kunta-tasolta. Varmaankin siksi hakuteksti on muotoilultaan toisenlainen: "Kuulto-projekti alkaa tänään hakea ideoita kuntien kulttuuritoiminnan kehittämiseksi. Päätavoite on tehdä kulttuurista ja taiteesta saavutettavampaa. Idean voi hankkeelle jättää kunnallisten kulttuuritointen edustajat, yhdistykset, kulttuurilaitokset tai yrittäjät, kunhan päämäärät ovat samat kuin ideahaulla. Ideahaku kestää 27.1.2012 asti."

Onko alueellisen taide- ja kulttuuritoimija-rakenteen hahmottamisen malli kuvataiteen toimijoiden kannalta rakenteellisesti syrjivä? Voisivatko paikalliset taiteilijaseurat muuttua kuvataiteen edistämiskeskuksiksi ja mitä se tarkoittaisi niiden rahoitukselle tai toiminnalle?

15. päivä open sources

On nykyaikaista lähestyä kehitystä siten, että keksityllä ei ole copyright -omistajaa vaan yhteinen työ kääntyy kaikkien jaettavaksi, paremmaksi elämäksi. Minä en ajattele näin, vaan kannatan hyvitysmaksuja, mutta arvioin asiaa uudelleen, sitten kun kansalaispalkkaa ryhdytään maksamaan.

Olen nyt kuullut muutamaan otteeseen idean, että ne hankeideat, joihin apurahaa tai tukea myönnetään, pitäisi olla avoimesti luettavissa. Yhteistyökuvioita varten, ratkaisujen kontroloimista varten ja opiksi, miten ovat menestyneet perustelut kuuluneet. Viime syksynä kuulin Vanhojen kansakoulujen käyttömahdollisuuksia pohtineessa seminaarissa http://bit.ly/sXO63o
Saaren kartanon toiminnanjohtajan Hanna Nurmisen esittelyn. Heillä hakemuksia tallennetaan ja työstetään siten, että residenssivieraitten hankesuunnitelmien kokonaisuudesta voisi syntyä jotakin itseään suurempaa. Hyvää tarkoittavaa ohjailua voi suorittaa yksityinen säätiö näin halutessaan.

Joulunodotus alkaa

Eilen Taidetoimikunnan kokouksesta ja Taidemaalaus-lehden glögistä alkoi yhdensortin joululoma. Joululoman kunniaksi hymyilin aamulla, keräsin tietokoneen vierestä post-it laput joihin olin muistiinmerkinnyt luettavia kirjoja ja kävin kirjastossa.

Miten tulla kulttuuripolitiikan asiantuntijaksi? Taidehallinnossa tarvitaan kulttuuripolitiikan asiantuntijuutta ja alan maistereita koulutetaan Jyväskylän yliopistossa.
ks. opinto-oppaasta
5.11.2 Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma
http://opinto-opas.jyu.fi/ytk/2011/opas/html/

Ajattelin hoitaa tämän asiantuntijuuden nyt joululomalla.

Pohjalukemiseksi valitsin Taiteen ja kulttuurin kentät Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet, Heiskanen, Kangas, Mitchell (toim.). Kirja on julkaistu 2002 ja luetellee nyt Taiken myötä muuttuvat taidehallinnon rakenteet. Paljon on EU-asiaa viime vuosituhannelta, jota asiaa pitää nettihauilla tarkentaa.

Historian kuittaan Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet, Kangas, Virkki (toim.) ja Pierre Bourdieun Vastatulet ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun -teoksilla. Molemmat pamflettikirjat ovat vuodelta 1999.

Jyväskylän opinto-opas ei kerro KUPS190 Kulttuuripolitiikan nykysuuntauksia (5op) kokonaisuuden tentattavia kirjoja vaan viittaa epämääräisesti tenttaattorin kanssa sopimiseen. Tällaiselle joululoma-opiskelijalle tilanne vaatii soveltamista. Ehkä harppaan kohdan lukemalla Construction of Cultural Policy Ahponen, Kangas (eds.), vuodelta 2004.

Huomenna ostan itselleni joululahjaksi runokirjan  http://www.poesia.fi/tekstinauhoja/
Ja Marilynne Robinsonin Gileadkin löytyy nyt yöpöydältä, Juhalle kiitos.

Loppuviikon luukku

Silloin kun olin Suomen Taiteilijaseuran hallituksessa, siellä tehtiin strateginen suunnitelma SWOT-analyysillä. Projekti kesti vuoden ja sitä hiottiin välillä sisäisissä palavereissa. Nyt Taiteen edistämiskeskuksen strategisia päämääriä ja ydintehtäviä kysytään viikon varoajalla.

Taiteilijaseuran ydintehtävä tiivistyi jotenkin "onnellinen taiteilijakunta". Voisiko onnellisuus liittyä myös taiteenedistämiskeskuksen strategisiin päämääriin? SWOT analyysissä, joka on kehitetty palvelemaan yrityselämää, määritellään myös kilpailijat ja viholliset. Onko taiteenedistämiskeskuksella vihollisia?

Myöhästyneesti torstain avaus

Keskiviikkoiltana oli Musiikkitalon ravintolassa Arkadiaseuran järjestämä keskustelutilaisuus koskien taideyliopistoa. Paikalla olivat Sibeliusakatemian, Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian rehtorit sekä yhdistymistä ohjaava Seppo Määttä. Vähän innottoman tuntuisessa (pakko)keskustelussa olivat esillä mm. lavastus-, pukusuunnittelu- ja elokuvataiteenosaston väärä sijoittuminen Aalto-yliopistoon.

Arkkitehtien ja kuvataideopettajien sijoittuminen väärään paikkaan ja se, että baletilla ei ole korkeakoulututkintoa kuten nykytanssissa on - eikä luovalla kirjoittamisella. Aalto-yliopiston, säätiöyliopiston, itsenäisyys tarkoittaa sitä, että valtiovallalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siellä opetettaviin aineisiin tai niiden siirtoon. Sibeliusakatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka teki avauksen myös musiikinteorian ja teatteritutkimuksen siirtämisestä Helsingin yliopistosta lähemmäs nykytekijöiden kenttää. Tyylikkäästi jätti kuitenkin taidehstorian mainitsematta.

Kuvan rehtori Markus Konttinen puolusti keskustelevaa akatemiamallia: oppilaan opetusta ateljeetyöskentelyssä. Mutta selvää lienee, että monialaisuus tulee avaamaan akatemian ovia, eikä se pysty  tulevaisuudessa kontroloimaan niin puhtaasti suomalaista korkeakouluopetusta kuvataiteenalalla. Yhdistymisen ehtona oli raha, että nykyisestä mallista luodaan kehys, jossa myös tulevaisuudessa pysytään.

Sama tiukka aikataulutus on tässäkin: vuoden 2013 alusta, valmiina tai ei.

seitsemäs Taikepäivä

Suunnitelmissa on, että taidehallintokenttä jaetaan kuuteen alueeseen nykyisen kolmentoista sijasta. Kolmentoista toimiston määrä saattaisi silti toiminnallisina pisteinä säilyä. Jo kuukausi sitten Lapissa asuva taiteilijaystäväni kertoi pohjoisen: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, yhdistämissuunnitelmista, eikä sitä nyt niin kovin ihmetellyt. Aattele! sanoi ystävä.

Millaisia muita alueellisen jakamisen ideoita voisi olla, kuin että Pirkanmaan menisi kimppaan Keski-Suomen tai Hämeen kanssa? Yksi voisi olla lehtitalomittari: siinä Aamulehden ja Satakunnan Kansan sekä Lapin Kansan jakelualueet muodostaisivat kokonaisuuden. Toisen mallin voisi rakentaa taiteilijatiheyden mukaan. Tässä mallissa olisi kolme aluetta: pääkaupunkiseutu itäinen ja läntinen sekä muu Suomi.

Mitä tällainen väliporras oikeasti voisi tuoda lisäarvona nykyiseen, muuta kuin lisäkuluja ja hallintobyrokratiaa?  Ainakin siihen pitäisi tuoda selkeästi mukaan taidekoulut, koko museokenttä ja mitä vielä. Voisi olla mainiota jos samalla ministeriöllä olisi sekä taidekoulutus, että taiteenedistäminen.

Ennakoidaanko Taike-työssä muutoksia ministeriöihin?

Kuudennen päivän kirjoitus ennakkoon

Taidetoimikunnan luottamusihmisten työmäärän suuruus on esillä. Ettei korvaus ole ollenkaan kohtuullinen suhteessa luottamustoimessa vaadittuun työmäärään. Toisaalta olen myös kuullut sanottavan, ettei luottamushenkilöille (taiteilijoille) saisi maksaa palkkiota, sillä joku voi sitten haluta toimeen rahan takia.

Mitä se työmäärä ja palkkio ovat? Työaikaseuranta voisi olla paikallaan! Taidetoimikunnalla on kymmenisen kokousta vuodessa. Kokouksesta, joka kestää kaksi tuntia saa 45 euron palkkion. Jos osallistuu kaikkiin kokouksiin, niin palkkio on 450 euroa vuodessa. Työvaliokunnan hommat on sitten erikseen.Tämän lisäksi on kokousten taiteenalakohtainen valmisteleva työ, esimerkiksi apurahahakemuksiin tutustuminen: niin kuin sata kuvataiteentaiteilija-apurahahakemusta ja päälle lastenkultttuuri ja muut visuaaliset, vertailut ja konsultointi.

Viime keväänä laskin, että toimeen kului noin yksi työpäivä viikossa. Siihen vielä kaikki se muu lisä, minkä ajattelee tarpeelliseksi, vaikkapa seminaareihin osallistuminen. Erikseen on tietenkin se, mihin oma taiteenalan asiantuntijuus perustuu, se oma taiteilijan työ, mikä ei kuulu tähän laskentaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viidentenä päivänä

Taiteen alueellisen edistämisen hallinto on vähän kuin pyörimässä kahdessa rattaassa. Toisaalta se on paikkaan sijoittumisensa takia maakunnallista työtä ja toisaalta se on erityisyytensä puolesta osa taiteen keskushallintoa. Maakunnallisuutta korostaa mm. muuttunut nimeämiskäytäntö: poliittiset maakuntaliitot nimeävät seuraavat alueelliset taidetoimikunnat. Uuden menettelyn purkamiseksi onkin ollut vaatimuksia. "Nimeämiskäytäntö kun muuttui lähinnä vahingossa ja nimeäminen pitäisi palauttaa taiteen keskushallinnolle ennenkuin otettu käyttöön lainkaan."

Taiteen edistäminen voisi kuitenkin olla osa maakuntaliiton kulttuuristrategiaa. Kaikilla maakuntaliitoilla kuitenkaan ei ole kulttuuristrategiaa ja jos niillä sellainen on, siinä ei välttämättä mainita taidetta ja taiteilijoita koskevia asioita, tai edes niiden olemassaoloa, lainkaan. Taiteilijan elinkeinonharjoittamisen kannalta se onkin huono asia, sillä maakuntaliitto pyörittää hankerahoissan ihan toisenlaista volyymia kuin mitä ovat taiteen edistämisen rahat. Nyt juuri hallitus on tosin jäädyttänyt kaikki uudet hankerahat ensivuodelta.

Taidehallinnon puolelta ollaan huolissaan siitä, että miten alueellisesti osataan jakaa apurahoja oikein. Taiteilija-apurahojen määrä on niin niukka, että niiden jakamisen kontrolointi tuntuu kohtuuttoman suureelliselta. Mutta jos esimerkiksi festivaalituen jakaminen tulee alueille, niinkuin on suunnitteilla, ymmärtää paremmin valvonnan ja opetuksen perustelun. Vertaistapaamisia on tähän asti järjestetty vaihtelevasti eri taiteenaloilla. Kuvataiteen puolella sellaisia ei ole ollut, vaikka minusta niitä pitäisi olla verkostoitumisen takia ja hyvien käytäntöjen kertomiseksi.

Taiken neljännen päivän luukku

Ehkä hämmentävin kuulemani kommentti on, että läänintaiteilijuus pitäisi lopettaa, sillä kaikki taiteilijat asuvat pääkaupunkiseudulla. En viitsi pohtia, mitä ajatus kertoo lausujastaan: ehkä oli tarkoitus vain ravistella vakavamielisyyttä. Mutta sen heitto kertoo, että nyt ajatellaan minkä tahansa olevan mahdollista - kunhan vain muistetaan vertaisarviointi. Vaikka kaikki olisikin mahdollista, olennaisimman näkeminen ei ole vaivatonta.
Kultauksen http://www.kultaushanke.fi/valokuvakeskus.html loppuseminaarissa torstaina 1.12. minulle tuli vertaisarviointia ikävä. Kulttuuriväki ei ole taideväkeä, eivätkä kulttuurin rahat ole taiteen rahoja.

Taiken luukku avautui joulukuun ensimmäisenä

Taiken, Taiteen edistämiskeskuksen, luukku avautui jo ensimmäisenä joulukuun päivänä. Viime kesästä asti valmisteltu uudistus avautui varovasti Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan Jacobsonin vetämän työryhmän papereilla. Nyt sitä sitten hiotaan: tällä viikolla aluetoimijoiden (pääsihteerit ja puheenjohtajat) tapaamisessa Oulussa ja Taiteen keskustoimikunnan neuvonpidoissa.

Esitystä valmistellaan liian kiireisesti, eikä valmistelutyön aikana työstä olla keskusteltu avoimesti.  Tämä on ehkä keskeisintä mitä työstä olen kuullut. Valmista siis on kovin vähän ja tilanne on ehdotuksille avoin:

jos Cupore, kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö,
http://www.cupore.fi/
menee Jyväskylän yliopistoon, niin puheissa ollut Visuaalisten alojen tiedotuskeskus voisi tulla Tampereelle.