Voisi jo lyödä lekkeriksi

Nyt on kutsut kirjekuorissa, sovittu aikatauluista valokuvaajan kanssa ja pakettiauto vuokrattu ensi sunnuntaiksi teosten kuljetusta varten. Kehystetyt tussimaalaukset haettu Ritalan lasiliikkeestä, pleksi Tunkualta  -  apuraha maailmalla, vuokraa maksamatta, materiaalipiikki auki ja viini päättämättä. Pleksille tarttuvia tussikyniä pitää hankkia ja avajaisasu valita eli jos nyt jostain näyttelyn valmistumisen projektissa pintapuolisesti kirjoittaa, niin miltään sisällöltä ei tämä enää tunnu. Voin mennä saunaan, juoda kahvit ja lähteä Tallinnaan.

Tuomas K lupasi auttaa ripustuksessa, niin ettei poraamistakaan tarvitse pohtia.

Hyvä lukija, tervetuloa avajaisiin ja jatkot on todennäköisesti Sea Horsessa.

Jos - vannomatta paras - näyttelystä kirjoittaminen loppuisi sitten tähän. Kevään voisin kirjoittaa alueellisesta taidetoimikuntatyöstä Pirkanmaalla.

Vedellä ja öljyllä

Ehkä yksi keskeisimmistä maalarin opeista on, että ensin maalataan vesiohenteisella maalilla ja sitten öljymaalilla. Jos toisinpäin niin kaput on. Kerrosten paksuuksissakin saa olla tarkkana, mitä ulompi kerros, sitä öljyisempää saa olla.

Guassi, tempera, vesiväri, tussi ja akryyli: maaleja on eri valmistajilla ja sideaineet erilaisia. Mikä maaleille on oikea työskentelyjärjestys? Koska Doesner ja Kiljunen ovat kotihyllyssä, jonne en nyt ylety, googlaamalla etsin tietoa. Ei kysymyksessä pitäisi olla mitään alkemistista, maalitehtaat ovat miettineet kaiken valmiiksi.

Kysymykseni on: voiko guassin päälle maalata akryylilla? Sanotaan, että guassin liima-aines on arabikumia. Lascaux´n guassissa liima on akryylista. Tekeekö tämä guassista akryylin? Tehtaan kotisivulla ohjeistetaan, että akryylit ovat keskenään sekoitettavia ja akryylilla voi maalata mille pinnalle tahansa - paitsi ei alkaaliselle tai öljylle.

Suoraa vastausta kysymykseen: voiko guassin päälle maalata akryylille, en löydä - edes harrastajamaalarien ohjesivustoilta. Kaikki olettavat, että ensin maalataan isosti laajoja pintoja eikä toisinpäin: niin, että maalataan yksityiskohdat ensin. Materiaalinkäytön ohjeet lähtevät liikkeelle yhdenlaisesta kuvamallista lopputuloksena.

Jan Kenneth Weckman kertoo kotisivullaan sekatekniikasta. Hän kertoo pohjustavansa teokset geelimäisellä Lukasin guassilla, mutta mainitsee, ettei ole käyttänyt päällemaalauksessa akryylia, eikä siis voi tekniikkaa lähemmin kuvailla. Taiteilija ei näe akryylin käytölle estettä, mutta hän epäilee haasteeksi maalien erilaisen elastisuuden: guassi rapisee rikki ja akryyli on kuivuttuaan varsin taipuisaa.
http://bit.ly/ij82oY

Lascaux´n sivustolla kerrotaan, että kaikkia (Lascaux´n) vesiohenteisia maaleja voi maalata kerroksittain: mutta niiden, jotka kuivuttuaankin lähtevät vedellä (guassi), kanssa pitää olla varovainen. Akryylilla voi maalata myös likaisille pinnoille - upottaa siihen pikkukiviä ja pigmenttiä - eli mitä sitä veivaamaan, maalataan vaan menemään. Tosin likaisille tietoin ehdoin, huomautetaan Lascaux´n kotisivulla.
http://lascaux.ch/de/index.php

http://www.painters.fi/tmgalleria/nayttelyt2011/lamminen.html

Tiedote

Tiina Lamminen
tussimaalauksia ja muita teoksia
9.3. - 27.3.11

Näyttelyni nimi Elsie Ståhle tulee T.E. Kivipellon näytelmästä Aarne Kalske (1923). Elsie on valkoisen tehtailijan tytär, vastuuntuntoinen henkilö, jolla on niin näkemys kuin sosiaalinen asema toimia valkoisten ja punaisten välittäjänä. Elsie ei kuitenkaan onnistu tehtävässään lainkaan ja hänelle käy myös rakkauselämässä onnettomasti.

Näytelmään minut tutustutti Jorma Markkula. Näyttelijä Markkula on lupautunut esiintymään avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä”, sanoo Jorma.

Teokset Koivunrunko (2011), Kartano Signe Branderin mukaan (2011) ja Puun ja kuoren välissä, harjoitelmia Hertta-sarjakuvasta (2011) ovat Aarne Kalske -näytelmän pohjalta valmistamiani teoksia. Maalaukset yhdessä muodostavat installaation ja näytelmän lavasteen.

Muita näyttelyni teoksia ovat mm. Venäläisklassikot (2010 – 11), Talvisodasta 70 vuotta (2010) ja Taiteilijakartta (2010 – 11).

Näyttelyni keskeiset teemat ovat rakkaus ja lempiminen sekä sotahistorian tulkinta.

Näyttelyn valmistumisesta olen pitänyt päiväkirjaa. Se on luettavissa osoitteesta
http://tiinalamminen.blogspot.com/

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä, kuin tekisin löytöjä divareista. Viime keväänä tein hataria yrityksiä - niin kuin aina välillä teen, sillä minä käyn kyllä divareissa silloin tällöin - löytääkseni vanhoja romanttisia sarjakuvia Jonesin tyttöjen -tyyliin. Koska kuitenkaan en tunne itseäni ihan luontevaksi käytettyjen lehtien kaupassa, niin välttelin ja aristelinkin tavoitettani. Olin talven mittaan lukenut silmät täyteen Korkeajännityksiä ja Tex Willereitä, junassa ja iltaisin, käsilaukussa kantanut ja ajattelin tarvitsevani vastapainoa lukemalleni.

Yhtenä iltapäiväni kävelin Helsingin Punavuoressa, missä käytetyn lukemiston kauppa ilmoitti loppuunmyynnistä. Sisällä oleva herra kertoi lopettavansa 50 vuoden jälkeen. Penkomista olisikin ollut, minä vain olin kiireinen. Löysin kuitenkin mitä etsin: ruotsin- ja suomenkielisiä vanhoja sarjakuvia nuorille naisille. Hienosti maalattuja! Tyylikkäitä!

Kesällä koetin löytää lisää luettavaa. Kun Kuninkaankadun Lukulaarin ystävällinen naismyyjä sitten minulta vihdoin kysyi mitä mahdoin etsiä, tunsin olevani kuin pornolehtiostoksilla. Kerrottuani mitä olin hakemassa, myyjätär hymyili ystävällisesti ja kertoi itselläänkin olevan pienen kokoelman. Lukulaarista lehtiä ei löytynyt, mutta avulias myyjätär neuvoi Makedoniaan Rautatienkadulle. Varmistavasta puhelinkeskustelusta kävi kyllä ilmi, että toisessa päässä vitsailtiin. Ehdottomasta kiinnostuksestani huolimatta en rohkaistunut menemään Makedoniaan.

Nyt olenkin vaan maalannut niitä sarjakuva-naisia puhki, joita minulla on.

Kutsukin pitää tilata

Joulun alla kävin paperitukku MAPissa. Tukut ovat mukavia paikkoja ja niistä tulee mieleen lapsuuden messumatkat. Saa maistiaisia ja tarjolla on jotakin uutta. Jotakin uutta voisi olla nyt hopeahohde painotuotteessa  ja kutsupaperissa. Hopeaista, niin kuin oli Pekka Kauhasen Taidehallin kutsu ja Sara Hildénin Intia -näyttelyn kutsukortin teksti.

Itse olen jo vuosikaudet ollut Tervakosken Terreuksen ystävä. Kaunis selkeä paperi - pääsisipä paperitukkuliikkeen lahjalistalle, että jouluisin saisi paketillisen kirjepapereita vuodeksi lähetellä - ja vastaanpanemattomat, järkevät paperisävyt: valkoista, luonnonvalkoista, vaaleankeltaista, oljenkeltaista ja siniharmaata. Punnitsin kyllä vesileima-raitaista, mutta tuttu verkkokuvio on voittamaton  ja varmasti kaunis.

Fontin valitsemisestakin voisi kirjoittaa.

Muumit ja maalit

"Ei kannata maalata mitään vain siksi, että on jäänyt maalia yli" tämän Muumipappa-lainauksen kuulin Markukselta viime kesänä. Muumimamma, tuo arkipäivän luovuuden superlahjakkuus ja nykytaiteilijan malli, taas on todellinen maalijämien hyötykäyttäjä.
Työhuoneellani on kymmenittäin epäonnistuneita pigmentillä ja arabikumilla maalattuja papereita. Näissä yksivärisyys on jäänyt suttuiseksi, mutta en ole kyennyt heittämään kallista materiaalia  pois. Muumimammuus on kuitenkin alkanut valtaamaan mieltä. Epätasaisen, jonkinvärisen yksivärisen päälle voisi hyvinkin maalata joitakin koristekuviota kivalla jämällä.