Minä tykkään lukea Simon kirjoittamia juttuja

Sunnuntain (29.1.2012) HSn Vieraskynässä Simo Häyrynen puhuu kulttuurinäkökulman puolesta EU:ssa. Kirjoituksen viesti on tärkeä: Euroopan kehitystä ei kannattaisi nähdä vain politiikan ja talouden näkökulmasta, vaan myös kulttuurin. Ymmärrän artikkelin viestiksi jotakin sellaista, että Kreikalle pitäisi antaa vähän ekstrabonusta, sillä heillä on antiikki.
Kulttuuri on Häyrysen mukaan läsnä kaikessa EU:n toiminnassa, "huippukokouksista lähiruokahankkeisiin". Ilmiselvästi tällaisessa määritelmässä, mikä sisältää kaiken ihmisenvälisen vuorovaikutuksen, taide ei ole keskeisesti mukana. Vanhojen kulttuurien -määritelmässä, jota Häyrinen myös käyttää, taide on keskeinen sisältö.
Harmi, ettei teksti suoraan anna perusteita nykykuvataiteen tukemiseen: vaan ihan kaikkeen muuhun.
Häyryseltä on ilmestynyt kirja Kulttuuri jää - Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen (2010, SKS).  Hirmu jännittävää löytyykö siitä taiteen ja kulttuurin erottelua siitäkään!

Alueellisuuden merkityksestä

Taiteen voi ajatella olevan jotakin väliltä nykytaideteos ja kulttuurin tuottamisen rakenne. Teos tai sen dokumentaatio toteutetaan ja esitetään paikassa ja teoksen valmistajalla ja suunnittelijalla on asuinpaikka. Kiinnittyminen paikkaan ei ole vastakkainen taiteen laadullisille mittareille, mutta se määrittää teosta ja taiteilijaa. Kansallisen taiteen tai kansalaisen tekemän taiteen merkitys vaihtuu eurooppalaisessa ja globaalissa mittakaavassa.

Taiteen tukemisen tarpeen voi arvioida suhteessa asukastiheyteen: jos asukastiheys on pieni tarvitaan taiteen ja kulttuurin suojelua, jos suuri, on perustellumpaa luottaa kilpailuun. Laajemmalla kentällä syntyy todennäköisemmin erilaisia mekanismeja, jotka ylläpitävät taidetta ja sen moninaisuutta. Kolmas sektori on löytänyt uudet tavat rahoittaa toimintaansa ulkomaisten lahjoitusten turvin ja avustuksin kansainvälisiltä säätiöiltä. Kovin laajalle levinnyt tapa rahoittaa toimintaa tämä ei kuitenkaan ole. 

Aamulehdessä 21.1.2011 oli artikkeli jossa pohdittiin kuntaliitosten merkitystä aluerajoille. Siinä löydettiin peruste yhdistää Satakunta ja Pirkanmaa: Alma-median Satakunnan Kansan ja Aamulehden jakelupiirit. Artikkelissa haluttiin luoda laaja talousalue vastapainoksi pääkaupunkiseudulle. Rajaa Varsinais-Suomeen ja Hämeeseen ei merkitty.

On johdonmukaista ajatella alueellisen taiteen menestystä suhteessa alueen talouteen ja väestön määrään. 

Paras tapa varmistaa nykykuvataiteen alueellinen saavutettavuus on varmistaa taiteilijoiden asuminen paikallisesti. Kuvataideyhdistykset ylläpitävät kolmannen sektorin toimijoina nykykuvataiteen saavutettavuutta. Aluetaidemuseoiden asiantuntemus liittyy ensisijaisesti taiteeseen, ei nykytaiteeseen. Nykytaide tarkoittaa tässä jotakin, mikä tapahtuu taiteen nimikkeen alla nykyajassa, ilman että taiteeksi nimetyn laatua, arvoa tai merkitystä luokiteltaisiin.

Ammattitaiteilijoiden ja vapaan yhdistystoiminnan tukeminen on tärkeää nykykuvataiteen tasa-arvoisen saavutettavuuden näkökulmasta.

Nykykuvataiteen arvon mittaaminen on suhteellista. Tavallista on tunnistaa arvioitsijat sosiologisina toimijoina ja suhteellistaa arvioitsijan sanan painavuus. Voidaan mitata taiteen kaupallista arvoa tai sen välineellistämisen rahallista tuottoa. Taiteen ja kulttuurin symbolista, välillistä ja pitkällä aikavälillä toteutuvaa taloudellista tuottoa on vaikea laskea.

Nykytaide on sidoksissa oman aikansa sisältöihin ja tyyliin. Ajassa taide vertaantuu taiteen historian jatkumoon. Taiteena esitetty pysyy kaksikymmentä vuotta nykytaiteena eli kymmenen vuoden päästä taiteen voi arvioida olevan varsin samankaltaista kuin tänäänkin.

Voidaan päättää, että taiteen ja taiteilijan paikkaan kiinnittyminen on arvo itsessään. Perusteina voivat olla taiteen saavutettavuus, ihmisten välinen tasa-arvoisuus tai taiteen välineellistäminen: taide luo paikan identiteettiä ja sillä on paikka elinkeinopolitiikassa. Paikallisesti tuettu taiteilija myös puolustaa sitä aluetta joka mahdollistaa ammatinharjoittamisen. Ammattitaiteilijoiden työn ehtoja ovat kohtuuhintaisten työtilojen saaminen ja työmahdollisuudet. 

Kun taiteilijan työtä määritellään, se välineellistyy. Taiteilijaa tämä ei aina harmita. Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset, taide rakennetussa ympäristössä ja kaiken taiteistuminen tarjoavat työmahdollisuuksia taiteilijalle. Taiteilijan työtä ammatinharjoittamisesta palkkatyöksi on syytä kehittää. Tekijänoikeuskysymykset ovat olennaisia taiteilijalle.

Taiteenlajien arvojärjestystä on perusteltu eri tavoin. Taiteen monistettavuus ja toistettavuus on puoltanut digitaalista taidetta ja valokuvaa. Taiteen avantgarde on nähty liittyneenä tekniikan keksintöihin ja taiteen kehittävän kaupallisia sovellutuksia. Voisi ajatella, että taiteen tukemisen ja tekemisen painopisteen siirtyminen teknisesti toteutettuun taiteeseen on perusteltua, mutta sitä se ei ole. Aistittavuus ja kosketeltavuus, läsnäolo ovat ihmiselle tärkeitä perustarpeita ja siten taiteen ydin.

Taiteen itseisarvoisuus on perusasia ja taiteen itseisarvoisuutta on tuettava ilman hyötynäkökulmaa. Myös suurin hyöty saadaan, kun taidetta tehdään ja esitetään monipuolisesti. Nykytaiteen sosiaalisuus ja tapahtuminen ajassa ovat kuitenkin sen tärkein taloudellisen kasvun mahdollisuus. Nykytaide on aina myös elämäntapataidetta.

Ajatusta Tampereen ja Pirkanmaan alakulttuurisesta musiikkia on hellitty ainakin Kaarina Suonion ajoista. Tätä erityisyyttä voi perustella onnistuneiden esimerkkien kautta: Kari Heleniuksen Epe´s, Popeda ja Akun tehdas. Mutta itsestäänselvästi kaikki alakulttuuri ei ole avantgardea tai vakiintuessaan kaikki alakulttuuri ei tuota menestyviä yrityksiä. 

Koulukunnan voi joukko yhdenmielisiä tekijöitä, innostava esimerkki tai kouluopetus synnyttää. Pirkanmaalta ei kuvataiteen koulukuntia ole noussut: sellaisen taidekauppa olisi huomannut. Miten koulukuntien syntymistä ja taidekauppaa voisi edistää? 

Taiteen merkitys on kappaletavaramyyntiä abstraktimpi ja se voi tuottaa suotuista ilmapiiriä ja luovia vaihtoehtoja ilman, että taiteen esimerkillisyys koskaan paljastuu.

Pirkanmaalta puuttuu kuvataidealan ylin korkeakouluopetus, esimerkiksi taidehistorian perusopetusta ei järjestetä tuleville museoammattilaisille ja toimittajille. Jos Pirkanmaan halutaan kilpailevan pääkaupunkiseudun kanssa esimerkiksi visuaalisilla aloilla, täällä pitäisi olla myös alan ylintä korkeakouluopetusta. Voiko alan korkeakouluopetusta järjestää esimerkiksi visuaalisen journalismin tai sosiologian yhteyteen? Mitä mahdollisuuksia saadaan, kun kuvataiteen erikoistumisopetuksen opetus siirtyy Hämeenlinnasta Tampereelle? 

Tampereen ammattikorkeakoulun tulisi löytää uusia painopisteitä opetukseen. Miten taidekoulun pitäisi näkyä paikallisesti?

Taiteen esittäminen näyttelynä tai kulttuurisesti merkitty paikka on matkailukohde: festivaalit ja museot sekä kulttuuri-, taide- ja esimerkiksi sotahistoriallisesti merkittävät paikat ja maisemat. Nämä eivät kuitenkaan tue nykytaiteilijan paikallisuutta, vaan esimerkiksi erikoistunut taidemuseo ja tuontinäyttely voivat jopa vaikeuttaa nykytaiteilijan toimintaa sitouttamalla resursseja valittuun painopisteeseen. Festivaaleihin liittyvä talkootyö hämärtää ammattilaistyön osuutta.

Lyhyesti:

1.       Jos kehitys maassa ja Pirkanmaalla jatkuu nykyisenkaltaisena, mikä on omalla taiteenalallasi/omilla asiantuntemussektoreillasi tulevaisuudenkuva v. 2020 ja onko se toivottava? 

- Paikallisesti toimivia taiteilijoita ei ole, koska taiteen rahoitus ei tue paikallisuutta ja museotoimi ei sitoudu paikallisuuteen. Taiteen mielikuvatalouteen (taidekauppaan) liittyviä markkinoita ei ole ole. 

Taidekoulutus on kapeutunutta ja osittain lopetettu, se toimii saarekkeenomaisesti ilman kiinnikkeitä toisiin oppilaitoksiin tai alueeseen. Lasten ja aikuisten taiteen perusopetus on näivetetty. 

Festivaalit toimivat edelleen suurimmaksi osin talkoovoimin, eivätkä ne pysty kartuttamaan kävijämääriään, löytämään sponsorirahaa ja muuttumaan kansainvälisiksi.

2.       Jos näet kehityksessä joitakin uhkakuvia, mitä ne ovat ja miten niitä voitaisiin torjua?

- Taidehallinnon muutoksen yhteydessä taiteilijanäkökulma saattaa kadota todellisesta taiteenedistämisen päätöksenteosta. Apurahajaon vertaisarviointi on asiana toinen. Lastenkulttuurin määrärahoja jaetaan alueellisesti, miten käy festivaalituen?  

Sitouttamalla taiteilijoita alueellisesti mm. edistämällä taide rakennetussa ympäristössä -asiaa.

3.       Mikä olisi toivomasi tilanne taiteenalallasi tai sen näkymien osalta n. kymmenen vuoden kuluttua ja mitä keinoja käyttäen siihen  voitaisiin maakunnassa edetä?

- Museotoiminta ei kapeudu vaan tekee oman painopistealueen paikallisuudesta. Ammattikorkea olisi maan johtava taiteenoppilaitos kouluttamassa taiteilijoita hyvinvointi- ja sosiaalialalle.Yliopistoyhteistyö esimerkiksi Jyväskylän yliopiston kanssa taiteentutkimuksen kentällä.

Messutoiminta olisi säännöllistä ja alueella olisi merkittävä kaupallinen galleristi edustamassa paikallisia taiteilijoita. Alueella olisi suoraa kansainvälistä verkostoitumista, joka myös antaisi taiteilijoille mahdollisuuksia esimerkiksi residenssivaihtoverkostot ja kuraattorivierailut. 

Työhuonekeskittymät muuttuisivat taiteen keskuksiksi. Keskuksissa alueen elinkeinoelämä ja kaupunki olisivat mukana. Rakennetaan ateljeeasuntoja.

4.       Yleisiä näkemyksiä taiteen ja kulttuurin kehittämisestä maakunnassa, itse näkemiesi vahvuuksien tukemisesta ja mahdollisten heikkouksien minimoimisesta, tehtävistä ehkä välttämättömistä valinnoista tuettavan kulttuurin sisällä, kulttuurin ja matkailun liitosta ja ylipäätään maakunnan nostamisesta haastamaan taiteen ja kulttuurin keinoin todella mm. pääkaupunkiseutu.

- On politikointia ryhtyä määrittämään taiteen yhteiskunnallista välinearvoa.

Ja kaikki ovat sitä mieltä, että tässä aikataulussa uudistus ei etene.

Meillä on ilo seurata presidentinvaalikamppailua. Vaikka presidentti johtaa ulko-, ei sisäpolitiikkaa, kuulisin mieluusti kommentteja aluepolitiikasta. Miten sujuvasti Väyrynen sitä eilisessä vaalitentissä sivusi! - että kuntauudistus kaatuu mahdottomuuteensa.

Kulttuuriministeri Paavo ei kommentoi alue- ja kulttuuripolitiikkaa blogissaan. http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/arkisto/

Paavon ja Saulin fb-päivitykset kertovat kamppanja-aikatauluista, kalapaikoista ja ottelutuloksista.

Taidehallinnon uudistus siis odottaa: ensin kolme viikkoa presidenttikilpaa, sitten kolme viikkoa isyyslomaa. Ja kaikki ovat sitä mieltä, että tässä aikataulussa uudistus ei etene. Esityksen piti olla valmis helmikuussa.

Kuntauudistukseen liittyy poliittisia intohimoja. On mielenkiintoista, miten aluehallinto määrittyy kuntauudistuksessa. En oikein ymmärrä, miksei taidehallintokeskustelukin ole osa tätä laajempaa poliittisten intohimojen keskustelua? Millaista mahtaa olla vasemmistoliittolainen aluepolitiikka? Pian selviää, millainen toimija taidetoimikunnan puheenjohtaja Rantala on. 

Ajattelen, että mitä jos  kulttuuriministerinä olisikin "koulutettu ahkera nainen vanhasta valtapuolueesta" eikä "kiva puolueensapuheenjohtaja mies".

Ihan hyvin pärjättäisiin tälläkin hallintomallilla, jos keskityttäisiinkin vain parantamaan nykyistä järjestelmää.