Esittämisen paikka määrittää taiteilijan työn arvostusta

Kun kirjailijat valittivat kohdeapurahoja koskevan tiedon ja maksatuksen viivästymistä, niin apuraha esiteltiin lehtijutuissa elämiseen käytettävänä työskentelyapurahana. Kuvataiteilijat ovat hakeneet kohdeapurahaa - ja sitä on myönnetty - materiaaleihin, julkaisuihin ja näyttelykuluihin eli taiteilijatyön esittämisen kuluihin. Museonäyttelyistä taiteilijalle kuuluu teosten esillepanosta korvaus. Tämä ei toteudu. Tiedetään, että museot ovat taloudeltaan eriarvoisia ja siten perustellustikin erilaisia maksajina. Kun ennestään tiukan budjetin museoilta haetaan säästökohteita http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/04/kulttuurisaastot.html
ei ole vaikea ajatella mistä leikkauksia haetaan. Sitä haetaan nykytaiteen esittämisen kuluista.

Entä jos taiteilija-apurahoja ei jaettaisi museonäyttelyihin? Museonäyttelyn kulut maksaa museo ja yksityisnäyttelyt tehdään yrittäjäriskillä. Yksi tapa katsoa taiteen moniarvoisuutta on arvioida sen esittämisen paikkoja tasa-arvoisesti. Entä jos punnittaisiin mahdollisuutta jakaa taiteilijoille ainoastaan työskentelyapurahoja? Näyttökorvauskin on muuttunut jo työskentelyapurahaksi.

Alueellisten taidetoimikuntien puheenjohtajat ovat pääosin taiteilijoita. Pirkanmaalta tehtävään ei taiteilijaa löytynyt. Se on surullinen asia ja vaikeuttanee pirkanmaalaisen taiteen asemaa jatkossa.

Pirkanmaan liitossa on vitkuteltu puolen vuoden ajan kulttuuriselvitystyön rahoituksen kanssa. Työn seisominen on johtunut siitä, että valtiolta ei olla saatu muutamaa tonnia. Arhinmäki on ilmoittanut  säästävänsä luovan talouden hankkeista. Olisikin aika ymmärtää, että luovan talouden asiat ovat elinkeinopolitiikan asioita.

Tampereella paikallinen nykytaiteen esittäminen tapahtuu pääasiallisesti festivaalitoimintana. Festivaalitoiminta on luovaa taloutta, luova talous on elinkeinotoimintaa. Maakuntaliiton on turha peitellä vastuutaan piilottautumalla taidetoimikuntanimityksissä osoittamansa aktiivisuuden taakse.