Yksi merkillisimmistä minulle suunnatuista kommenteista tuli maisteriopintojen filosofian opettajalta: kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, tuhmat tytöt minne vaan. Olin silloin lähes 40-vuotias. Lauselma, joka kuulostaa hauskalta kokemattomalle mielelle, ei aikuisesta tunnu kovin merkitykselliseltä. Pidin vuoropuhelun saamaa käännettä loukkaavana.
Ensimmäinen kuvataidetoimikunnan kokous on ohi. Uudessa virastomallissa asiantuntijan työ on ulkoistettua neuvontaa, vastaat vain siihen, mitä kysytään. Nyt filosofin opetuksen keskeisin anti tuntuukin kiinnostavalta vaihtoehdolta. Hiljaisuus ja kiltteys ovat moraalittomia nykyisessä taiteen edistämisen hallinnollisessa muutoksessa.
Minusta kuvataidetoimikunnan keskeinen työ olisi tehdä omasta alastaan taiteen edistämisen politiikka ja sen eri vaihtoehdot julkiseksi, kysyisi sitä joku tai ei. Paljon mainostettu uusi avoimuus ei saa olla pelkkää apurahoihin liittyvää syyllistämistä luterilaiseen tapaan. Vertaisarvioija on aina jonkun sukulainen, ystävä tai vihollinen; kantaa aina huonoa omaatuntoa jääviydestä.
Loppukevennyksenä lisään, että olen katsonut brittiläisen Kyllä herra ministeri -sarjan jaksoja dvdltä. Siinä poliittinen kulttuuri kohtaa vakiintuneen byrokratian. Komediasarjassa poliitiikan tuottamat ideat joutuvat hallintokoneiston kriittiseen arviointiin ja jäävät toteutumatta. Sarjan sanailuun voi tutustua esimerkiksi
http://www.youtube.com/watch?v=epWZ5KW1aLM
http://www.youtube.com/watch?v=85fx0LrSMsE
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti