Luin Pauli Rautiaisen kirjoittaman, Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikön julkaisun 34; Suomalainen taiteilijatuki Valtion suora ja välillinen taiteilijatuki taidetoimikuntien perustamisesta tähän päivään (2008). Kirja taustoittaa tilastoja perinpohjaisemmin kuin Tomi Mertasen Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus, Taiteen keskustoimikunnan Tutkimusyksikön työpapereita 50 (2012). Rautiaista saattoi lukea historiallisena, poleeminen tyyli tosin osin häiritsi.
Kappaleessa Miksi taide ja taiteilija tarvitsee tukea? pohditaan taiteilijatuen määrää mm. seuraavasti:
Kuinka hyvä elintaso siis julkisella tuella on markkinoilla "ei omillaan pärjäävälle" taidetyöntekijälle turvattava? Onko yhteiskunnan kirstusta rahoitettava taiteilijalle sellainen elintaso, että hän voi viedä lapsensa Teneriffalle vai onko sosiaalitoimen maksama lasten kesäleiri taiteilijan lapsille riittävä? (s.14)
Samassa kappaleessa pohditaan taiteilijatuloa erilaisissa yhteiskuntajärjestelmissä suurpiirteisesti:
Taiteella on modernissa valtiossa yhteiskunnallisesta tilanteesta riippuen enemmän tai vähemmän keskeinen yhteiskunnallinen ohjausvaikutus. Äärimmäinen esimerkki taiteen valjastamiseen propagandistiseen käyttöön löytyy natsi-Saksasta.
Kirjoittaja punnitsee myös markkinaliberalismia:
Täysin markkinaperusteisesti toimiessaan taide olisi enemmälti valtion ulottumattomissa. (s.15)
Omassa mallissamme on Mertasen mukaan elementtejä virkamiesvallasta ja arms length-periaatteen toteutumisesta. Tämä pätenee edelleenkin, tosin Taikessa virkamiesvalta painottui. Kirja etenee kertaamalla historian, punnitsemalla vaihtoehtoja ja luokittelemalla tukimuotoja.
Huolimattomasti kirjassa puhutaan läänintaiteilijatyöstä taiteellisena työnä. Taiteellinen työskentely ei ole ollut läänintaiteilijan työnkuvassa alkaen ohjaavien läänintaiteilijoiden kaudesta 1984 - 1997 tai käytännössä juuri myöhemminkään, alueellisten taidetoimikuntien painopistevalinnoissa. (s.40 - 41)
Tuottaja-läänintaiteilijuus on nykyisin peitonnut täysin taiteilija-läänintaiteilijuuden.
Ehkä itselleni merkitsevin havainto oli se, miten tekstissä lakaistaan taiteilijajärjestöt jäykiksi edistyksen tulpiksi. Kappaleessa Muutoskykyisyys ja/tai muutoshakuisuus niukkaa - organisaatiorakenne esteenä? Rautiainen melko yksioikoisesti latelee:
Taiteilijatuen rakenteellinen jähmeys on siis selvästi kytköksissä taidekentän keskeisten instituutoiden muutoshakuisuuteen ja muutoskykyisyyteen. Taidekentän keskeiset instituutiot ja aivan erityisesti alan järjestökenttä vaikuttavat kehttäneen saavuttamien asemiensa ympärille erityyppisiä puolustusrakenteita, jotka saattavat estää tai hidastaa esimerkiksi taiteilijan pääsyä taiteen tukijärjestelmän piiriin tai sitten hidastaa toiminnan omalakista kehittymistä. (s.86 - 87)
Rautiainen osaa myös suhteellistaa. Kappaleessa Valtion taiteilija-apurahat:
Valtion taiteilija-apurahat ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion taidepoliittisen tuen muoto; mitattiin merkittävyyttä sitten statusarvona, suhteellisena osuutena kaikesta taiteilijatuesta tai saajien taiteellisen työn näkökulmasta. Valtion taiteilija-apurahaa vuosittain saavien taiteilijoiden määrä (n. 550 henkilöä) vastaa noin 3% Suomen taiteilijakunnasta. (s.41)
Seuraavaksi luen Rautiaisen väitöskirjan.
http://www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/tiedote.html?id=75369
Mutta koska?
Ei Tomi Mertanenkaan mihinkään neutraaliin arvioon pääse, hänkin vertailee apurahansaamista helppouden kategoriassa (s.59). Helppous on määre, joka on vain kirjoittajan päässä.
Muistutuksena siitä, miten aina voi selvittää toisin:
https://www.youtube.com/watch?v=G0ZZJXw4MTA
lauantai 31. elokuuta 2013
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Esteellisyys
Asiantuntijapäätöksenteossa noudatetaan hallintolain mukaisia esteellisyyssäännöksiä. Esteellinen olet koko päätöksenteon työstä jos mm. puolisosi lähisukulainen (vanhemmat, sisaret ja näiden lapset) tai yrityskumppanisi (osuuskunnan jäsen) on hakijana. Taidetoimikuntien jäsenmäärä voi vaihdella, nykyisissä toimikunnissa jäseniä on viidestä kymmeneen.
Voiko syntyä sellaisia tilanteita, joissa toimikunnissa tarvittaisiin varajäseniä? Näin varmistettaisiin työmäärän säilyminen kohtuullisena, jos yksi tai useampi toimikunnan jäsen on kokonaan esteellinen. Tilastoja, millaisia hakijamäärät ovat tänä vuonna, ei ole julkistettu. Perinteisesti kuvataidetoimikunnalle osoitettuja hakemuksia on ollut vuosittain hieman yli tai ali 700 kappaletta. On selvää, että kuvataidetoimikunnan työtaakka on valmiiksi määrältään selkeästi suurempi verrattuna toimikuntiin, joille osoitettuja hakemuksia on alle sata tai muutama sata.
Koska toimikunnan jäsenet on valittu asiantuntijuudensa perusteella, voiko jääviyden takia syntyä toimikunnan sisälle tilanne, missä kaikkia hakemuksia ei voida käsitellä tasa-arvoisesti?
Toimikuntien työ on uuden taidehallinnon myötä karsittu keskittymään annettuihin tehtäviin eli apurahajakoon. Strategisten sisältöjen rajaaminen sieltä pois toisaalta lisää hakemusten lukuaikaa, toisaalta vähentää mahdollisuuksia jäsentää työtaakkaa.
Voiko syntyä sellaisia tilanteita, joissa toimikunnissa tarvittaisiin varajäseniä? Näin varmistettaisiin työmäärän säilyminen kohtuullisena, jos yksi tai useampi toimikunnan jäsen on kokonaan esteellinen. Tilastoja, millaisia hakijamäärät ovat tänä vuonna, ei ole julkistettu. Perinteisesti kuvataidetoimikunnalle osoitettuja hakemuksia on ollut vuosittain hieman yli tai ali 700 kappaletta. On selvää, että kuvataidetoimikunnan työtaakka on valmiiksi määrältään selkeästi suurempi verrattuna toimikuntiin, joille osoitettuja hakemuksia on alle sata tai muutama sata.
Koska toimikunnan jäsenet on valittu asiantuntijuudensa perusteella, voiko jääviyden takia syntyä toimikunnan sisälle tilanne, missä kaikkia hakemuksia ei voida käsitellä tasa-arvoisesti?
Toimikuntien työ on uuden taidehallinnon myötä karsittu keskittymään annettuihin tehtäviin eli apurahajakoon. Strategisten sisältöjen rajaaminen sieltä pois toisaalta lisää hakemusten lukuaikaa, toisaalta vähentää mahdollisuuksia jäsentää työtaakkaa.
keskiviikko 29. toukokuuta 2013
Punk (byrokratia) rules
Yksi merkillisimmistä minulle suunnatuista kommenteista tuli maisteriopintojen filosofian opettajalta: kiltit tytöt pääsevät taivaaseen, tuhmat tytöt minne vaan. Olin silloin lähes 40-vuotias. Lauselma, joka kuulostaa hauskalta kokemattomalle mielelle, ei aikuisesta tunnu kovin merkitykselliseltä. Pidin vuoropuhelun saamaa käännettä loukkaavana.
Ensimmäinen kuvataidetoimikunnan kokous on ohi. Uudessa virastomallissa asiantuntijan työ on ulkoistettua neuvontaa, vastaat vain siihen, mitä kysytään. Nyt filosofin opetuksen keskeisin anti tuntuukin kiinnostavalta vaihtoehdolta. Hiljaisuus ja kiltteys ovat moraalittomia nykyisessä taiteen edistämisen hallinnollisessa muutoksessa.
Minusta kuvataidetoimikunnan keskeinen työ olisi tehdä omasta alastaan taiteen edistämisen politiikka ja sen eri vaihtoehdot julkiseksi, kysyisi sitä joku tai ei. Paljon mainostettu uusi avoimuus ei saa olla pelkkää apurahoihin liittyvää syyllistämistä luterilaiseen tapaan. Vertaisarvioija on aina jonkun sukulainen, ystävä tai vihollinen; kantaa aina huonoa omaatuntoa jääviydestä.
Loppukevennyksenä lisään, että olen katsonut brittiläisen Kyllä herra ministeri -sarjan jaksoja dvdltä. Siinä poliittinen kulttuuri kohtaa vakiintuneen byrokratian. Komediasarjassa poliitiikan tuottamat ideat joutuvat hallintokoneiston kriittiseen arviointiin ja jäävät toteutumatta. Sarjan sanailuun voi tutustua esimerkiksi
http://www.youtube.com/watch?v=epWZ5KW1aLM
http://www.youtube.com/watch?v=85fx0LrSMsE
Ensimmäinen kuvataidetoimikunnan kokous on ohi. Uudessa virastomallissa asiantuntijan työ on ulkoistettua neuvontaa, vastaat vain siihen, mitä kysytään. Nyt filosofin opetuksen keskeisin anti tuntuukin kiinnostavalta vaihtoehdolta. Hiljaisuus ja kiltteys ovat moraalittomia nykyisessä taiteen edistämisen hallinnollisessa muutoksessa.
Minusta kuvataidetoimikunnan keskeinen työ olisi tehdä omasta alastaan taiteen edistämisen politiikka ja sen eri vaihtoehdot julkiseksi, kysyisi sitä joku tai ei. Paljon mainostettu uusi avoimuus ei saa olla pelkkää apurahoihin liittyvää syyllistämistä luterilaiseen tapaan. Vertaisarvioija on aina jonkun sukulainen, ystävä tai vihollinen; kantaa aina huonoa omaatuntoa jääviydestä.
Loppukevennyksenä lisään, että olen katsonut brittiläisen Kyllä herra ministeri -sarjan jaksoja dvdltä. Siinä poliittinen kulttuuri kohtaa vakiintuneen byrokratian. Komediasarjassa poliitiikan tuottamat ideat joutuvat hallintokoneiston kriittiseen arviointiin ja jäävät toteutumatta. Sarjan sanailuun voi tutustua esimerkiksi
http://www.youtube.com/watch?v=epWZ5KW1aLM
http://www.youtube.com/watch?v=85fx0LrSMsE
maanantai 27. toukokuuta 2013
Keskustan koulutuspolitiikan juna meni jo
Pirkanmaan kulttuurifoorumin paneelissa oli ainoana aktiivisena poliitikkona mukana kansanedustaja Mikko Alatalo. Vasemmistoliiton Sirnö on virkamies ja Vihreiden Olli-Poika Parviainen on apulaiskaupunginjohtaja. Alatalo myös kuului selvään paneelikeskustelijoiden vähemmistöön siinä, että hän oli ammattikorkeakoulun kuvataideopetuksen lakkauttamisen puolesta.
Asia on vaivannut. Onhan Keskusta alueellisuuden puolesta jyrännyt. Puolueen sivulla http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan_politiikka_A-o.iw3#k
se kuitenkin ihan selvästi sanotaan: Myös korkeakoulujen työnjakoa kehittämällä toimintaa voidaan tehostaa. Ja kymppioppilas Alatalo ja rehtori Lahtinen nyökyttelivätkin yhdensuuntaisesti: Meillä keskitytään musiikkiin.
Nykyisessä hallitusohjelmassakin korostetaan profiloitumista. Sanakäänteet ovat kuitenkin lieventäviä; pitkällä aikavälillä, alueellinen tasa-arvoisuus. Hallitusohjelman tavoitteet ovat taideopetuksen puolesta toteutuneet. Enempää ei voi keskittää, nyt on Aalto ja Taideyliopisto. Vaihtoehdoton keskittäminen tappaa. Se on Neuvostoliittoa. Ja siitä yhteiskuntajärjestelmästä sentään ovat kaikki puolueet samaa mieltä. Puolueet kaipaavatkin uusia taideopetuksen strategioita, ettei niille sentään käy lapsuksia keskeisissä tavoitteissaan.
Asia on vaivannut. Onhan Keskusta alueellisuuden puolesta jyrännyt. Puolueen sivulla http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Keskustan_politiikka_A-o.iw3#k
se kuitenkin ihan selvästi sanotaan: Myös korkeakoulujen työnjakoa kehittämällä toimintaa voidaan tehostaa. Ja kymppioppilas Alatalo ja rehtori Lahtinen nyökyttelivätkin yhdensuuntaisesti: Meillä keskitytään musiikkiin.
Nykyisessä hallitusohjelmassakin korostetaan profiloitumista. Sanakäänteet ovat kuitenkin lieventäviä; pitkällä aikavälillä, alueellinen tasa-arvoisuus. Hallitusohjelman tavoitteet ovat taideopetuksen puolesta toteutuneet. Enempää ei voi keskittää, nyt on Aalto ja Taideyliopisto. Vaihtoehdoton keskittäminen tappaa. Se on Neuvostoliittoa. Ja siitä yhteiskuntajärjestelmästä sentään ovat kaikki puolueet samaa mieltä. Puolueet kaipaavatkin uusia taideopetuksen strategioita, ettei niille sentään käy lapsuksia keskeisissä tavoitteissaan.
tiistai 21. toukokuuta 2013
Naurettavaa
Kuvataideopetuksen lakkauttamisuhat kulkevat rinnan talousnäkymien kanssa. Yhteiskunta kääntyy sisäänpäin ja muuttuu konservativiiseksi. Myös taiteilijat ovat olleet kuvataideopetuksen supistamisen puolesta. Naurettavaa.
Aloituspaikkojen vähentäminen johtaa vain itseoppineiden taiteilijoiden määrän kasvuun. Taiteilijan tutkinnosta kouluttautuminen soveltaviin ammatteihin ei enää ole mahdollista.
Lakkauttamisen perusteita on yksi; taiteilijoiden heikko tulotaso. Nuorista etsitään kasvuyrittäjiä. Taiteilijan ammattiin suunnatessaan nuoren epäillään olevan ymmärrystä vailla oleva holhokki. Alan ammatillisesta korkeakouluopetuksesta väitetään, että siellä ei pohdita tulevaisuutta.
Vapaan taiteilijan ammatti on poliittinen valinta. Taiteilijuudesta aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan muotona ollaan tässä eniten huolissaan. Vuosittain valmistuvia taiteenammattilaisia on parisensataa, määrässä väitetään nyt olevan parikymmentä hukkaanheitettyä nuorta tulevaisuutta. Naurettavaa.
http://www.eva.fi/en/blog/2012/02/01/eva-analyysi-hukassa-keitä-ovat-syrjäytyneet-nuoret/
Aloituspaikkojen vähentäminen johtaa vain itseoppineiden taiteilijoiden määrän kasvuun. Taiteilijan tutkinnosta kouluttautuminen soveltaviin ammatteihin ei enää ole mahdollista.
Lakkauttamisen perusteita on yksi; taiteilijoiden heikko tulotaso. Nuorista etsitään kasvuyrittäjiä. Taiteilijan ammattiin suunnatessaan nuoren epäillään olevan ymmärrystä vailla oleva holhokki. Alan ammatillisesta korkeakouluopetuksesta väitetään, että siellä ei pohdita tulevaisuutta.
Vapaan taiteilijan ammatti on poliittinen valinta. Taiteilijuudesta aktiivisen yhteiskunnallisen toiminnan muotona ollaan tässä eniten huolissaan. Vuosittain valmistuvia taiteenammattilaisia on parisensataa, määrässä väitetään nyt olevan parikymmentä hukkaanheitettyä nuorta tulevaisuutta. Naurettavaa.
http://www.eva.fi/en/blog/2012/02/01/eva-analyysi-hukassa-keitä-ovat-syrjäytyneet-nuoret/
torstai 16. toukokuuta 2013
Tampere, tuo kuvataiteen kakkoskaupunki
Muistan osallistuneeni tilaisuuteen Tampereen yliopistolla, kun kuvataidekoulutusta suunniteltiin aloitettavaksi Tampereella. Toisaalta esiin nostettiin rajattomat tulevaisuusvisiot ja toisaalta professori Ville Lukkarisen realismi; pitäisi saada toinen diaprojektori, että taidehistorian opetus onnistuisi. Silloin maalailtu yliopistoyhteistyö ei koskaan toteutunut. Ajatus oli alkujaankin epärealistinen, koska Suomessa korkeakoulukoulutus on järjestetty kaksilinjaisesti.
Taidehistorian koulutus, yliopiston suosituin sivuaine, sittemmin lopetettiin. Allekirjoittajana oli tutkivan teatterityön laitoksen, tämä taiteellisen tutkimuksen lippulaiva Pirkanmaalla, professori Hanna Suutela.
Tarja Cronbergin luovuustutkimus kuntapuolelle viime syksynä nosti yhtenä luovan talouden edellytyksenä sen, että yliopistoissa ei liikaa keskityttäisi. En tunne tahoa, joka selvityksen asioita edistäisi. En ole vakuuttunut edes Cronbergin sitoutumisesta omaan paperiinsa.
Tampereella taidehistorian opetuksen lopettaminen vaikutti suoraan alueella tehdyn taiteen tutkimukseen, tuntemiseen ja kritiikkiin. On turha visioida kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta kun se toinenkin projektori on myyty. On naurettavaa puhua kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta, kun Helsingissä keskustellaan aktiivisesti Guggenheimista. Pelkkä keskustelu synnyttää ajatuksia, visioita ja kerää asiantuntemusta. Muumeilla meillä täytetään väliaikaisen taidemuseon, viljavaraston tila. Tampereella ei ole kuulkaa mitään - muuta kuin Sara Hildénin kokoelmat, Hiekan taidemuseo, Tuomiokirkko ja vähän veistoksia. Kaikki hankittu yksityisellä rahalla.
Taidehistorian koulutus, yliopiston suosituin sivuaine, sittemmin lopetettiin. Allekirjoittajana oli tutkivan teatterityön laitoksen, tämä taiteellisen tutkimuksen lippulaiva Pirkanmaalla, professori Hanna Suutela.
Tarja Cronbergin luovuustutkimus kuntapuolelle viime syksynä nosti yhtenä luovan talouden edellytyksenä sen, että yliopistoissa ei liikaa keskityttäisi. En tunne tahoa, joka selvityksen asioita edistäisi. En ole vakuuttunut edes Cronbergin sitoutumisesta omaan paperiinsa.
Tampereella taidehistorian opetuksen lopettaminen vaikutti suoraan alueella tehdyn taiteen tutkimukseen, tuntemiseen ja kritiikkiin. On turha visioida kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta kun se toinenkin projektori on myyty. On naurettavaa puhua kuvataiteen kakkoskaupunkina olemisesta, kun Helsingissä keskustellaan aktiivisesti Guggenheimista. Pelkkä keskustelu synnyttää ajatuksia, visioita ja kerää asiantuntemusta. Muumeilla meillä täytetään väliaikaisen taidemuseon, viljavaraston tila. Tampereella ei ole kuulkaa mitään - muuta kuin Sara Hildénin kokoelmat, Hiekan taidemuseo, Tuomiokirkko ja vähän veistoksia. Kaikki hankittu yksityisellä rahalla.
torstai 9. toukokuuta 2013
Apurahojen myöntöperusteista
Apurahojen myöntöperusteista pääsee mukavasti flowhun, sillä Taiteilija-lehti aloitti aiheesta Pauli Rautiaisen kolumnilla. Rautiainen on tutkija. Hän kuitenkin ikävästi sortuu jossitteluun siitä mitä kukakin sanoo mistäkin ja kenelle sitten jaettiinkaan.
Tilastollisessa selvitystyössä olisi voitu tarkemmin analysoida esimerkiksi saajien koulutustaustaa; mistä koulusta tuettu taiteilija on valmistunut. Tai esimerkiksi osoittaa kriittisemmin, miten apurahoilla on taipumus kasaantua.
Aiempaan verrattuna kuvataiteen asiantuntijoissa taiteilijoiden määrän osuus on kasvanut. Mutta eiköhän Taiteilijan pääkirjoituksessa varoitettu, että vertaisarvioitsijoita tarkkaillaan. Että sieltä kyllä osataan huomauttaa, jollei taiteen moniarvoisuus pääse esille. Ei tullut siis uusille vertaisasiantuntijalle ensimmäisenä onnittelukirjettä ja viisasta listaa neuvoja - vaan saatiin varoitus.
Virkamiehet ovat hyviä laskemaan tilastollista oikeudenmukaisuutta ja prosenttilukuja tiedon tueksi. Se se on ollut Rautiaisenkin hommaa. Mutta tarvitaan uusia kriteerejä, malleja ja lähestymistapoja. Ei epäilyjä tietoisesta väärinkäytöstä jakotilanteessa. Yhteistyötä ja kärsivällisyyttä.
Apurahamäärät ovat olleet kuvataiteelle prosentuaalisesti heikoimmat. Jos rahamäärä hakijoihin nähden on liian pieni, oikeudenmukaisuus ei voi toteutua. Miten raha jaetaan uuden toimikuntajaon raamissa? Tämän seuranta on Taiteilijaseuran edunvalvonnan työtä. Toinen on apurahojen poliittinen painopiste: tuetaanko institutionaalisesti tunnustettua taidetta, vertaisten hyväksymää taidetta vai uusia polkuja kulkevaa taidetta. Perusteita ei voi olla vain yhtä, vaan esimerkiksi kolmea erilaista lajia. Ja tuetaanko taidetta, joka toteutuu paikassa vai taidetta, joka lentää kirjepaketissa ympäri maailmaa? Arvotetaanko taiteenlajin kiinnostavuutta ja kenen näkökulmasta?
Kuvataiteilijan kohdeapurahoja on myönnetty perinteisesti näyttelytoimintaan. Näytteilleasettamisen paikan voi jakaa esimerkiksi institutionaaliset; museot ja osa gallerioista, galleriat ja sitten muut. Miten näytteilleasettamista tuetaan alueellisuuden kannalta? Saako helsinkiläistaiteilija tukea näyttelyyn Kemissä?
Asia johon voi vaikuttaa yksinkertaisesti on tasapuolinen jako miehille ja naisille; puolet ja puolet. Tämä olisi jo mainio askel. Kuvataidetoimikunnassa on neljä naista ja viisi miestä, joista yksi on puheenjohtaja. Tämä tilanne ei ole tasa-arvoinen.
Tilastollisessa selvitystyössä olisi voitu tarkemmin analysoida esimerkiksi saajien koulutustaustaa; mistä koulusta tuettu taiteilija on valmistunut. Tai esimerkiksi osoittaa kriittisemmin, miten apurahoilla on taipumus kasaantua.
Aiempaan verrattuna kuvataiteen asiantuntijoissa taiteilijoiden määrän osuus on kasvanut. Mutta eiköhän Taiteilijan pääkirjoituksessa varoitettu, että vertaisarvioitsijoita tarkkaillaan. Että sieltä kyllä osataan huomauttaa, jollei taiteen moniarvoisuus pääse esille. Ei tullut siis uusille vertaisasiantuntijalle ensimmäisenä onnittelukirjettä ja viisasta listaa neuvoja - vaan saatiin varoitus.
Virkamiehet ovat hyviä laskemaan tilastollista oikeudenmukaisuutta ja prosenttilukuja tiedon tueksi. Se se on ollut Rautiaisenkin hommaa. Mutta tarvitaan uusia kriteerejä, malleja ja lähestymistapoja. Ei epäilyjä tietoisesta väärinkäytöstä jakotilanteessa. Yhteistyötä ja kärsivällisyyttä.
Apurahamäärät ovat olleet kuvataiteelle prosentuaalisesti heikoimmat. Jos rahamäärä hakijoihin nähden on liian pieni, oikeudenmukaisuus ei voi toteutua. Miten raha jaetaan uuden toimikuntajaon raamissa? Tämän seuranta on Taiteilijaseuran edunvalvonnan työtä. Toinen on apurahojen poliittinen painopiste: tuetaanko institutionaalisesti tunnustettua taidetta, vertaisten hyväksymää taidetta vai uusia polkuja kulkevaa taidetta. Perusteita ei voi olla vain yhtä, vaan esimerkiksi kolmea erilaista lajia. Ja tuetaanko taidetta, joka toteutuu paikassa vai taidetta, joka lentää kirjepaketissa ympäri maailmaa? Arvotetaanko taiteenlajin kiinnostavuutta ja kenen näkökulmasta?
Kuvataiteilijan kohdeapurahoja on myönnetty perinteisesti näyttelytoimintaan. Näytteilleasettamisen paikan voi jakaa esimerkiksi institutionaaliset; museot ja osa gallerioista, galleriat ja sitten muut. Miten näytteilleasettamista tuetaan alueellisuuden kannalta? Saako helsinkiläistaiteilija tukea näyttelyyn Kemissä?
Asia johon voi vaikuttaa yksinkertaisesti on tasapuolinen jako miehille ja naisille; puolet ja puolet. Tämä olisi jo mainio askel. Kuvataidetoimikunnassa on neljä naista ja viisi miestä, joista yksi on puheenjohtaja. Tämä tilanne ei ole tasa-arvoinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)