Galleria Becker, Jyväskylä

Helena Junttila ja Tiina Lamminen

Viidakon sydän 

Taidenäyttely Galleria Beckerissä 16.12.2017 – 3.1.2018

Tekstiä ja tietoa

Ensi viikolla on maamme ainoan kuvataideakatemian tutkimuspäivät http://www.uniarts.fi/kuvan-tutkimuspaivat. Mika Elo, taiteellisen tutkimuksen professori kirjoittaa päivien esittelytekstissä seuraavasti:

Nykyään puhutaan paljon transdisiplinaarisesta tutkimuksesta, tutkimuksesta joka tapahtuu osin tutkimustiedon soveltamisen konteksteissa ja yhteistyössä siellä toimivien toimijoiden kanssa. Usein tällainen tutkimus löytää motivaationsa kansallisten ja ylikansallisten tutkimusrahoitusohjelmien piiristä, ja lähtökohtana on tyypillisesti pyrkimys jonkin konkreettisen ja yhteiskunnallisesti haastavan ongelman ratkaisuun. Viimeaikaisissa keskusteluissa on kuitenkin tuotu esiin myös se kriittinen näkökulma, että tällaisissa valtiojohtoisissa tutkimusohjelmissa ongelmanasettelu on usein melko teknokraattinen ja että sitä ohjaava ongelman käsite on alikehittynyt.

Minulle jää tekstissä paljon arvuuteltavaa, en voi olla varma mitä tällä kappaleella halutaan kertoa. Taiteellisen tutkimuksen tekijöitä ei ole useita ja tapahtuman luonne on tiedotuksessa tehty avoimeksi ja luontevaksi. Miksi siis esittelytekstin sisältö pitää arvuutella tai siinä ei mainita lähteitä? Miksi viestiä ei argumentoida selvästi, esimerkiksi näin: Kun Suomen hallitus antaa suoraan rahaa tutkimukseen, niin tutkimusohjelmalle annetaan selviä yhteiskunnallisen ongelmakysymyksen päämääriä. Ja esitetä johtopäätöstä: Tällainen tutkimus ei pidä sisällään itseisarvoista, taiteen tutkimusta ja jää siksi heikoksi.

Nykyään puhutaan - niin puhutaanko tässä nyt siitä tutkimuksesta, mitä tehdään Kuvataideakatemiassa? Tehdäänkö siellä, tällaista: transdiplinaarista, tutkimusta ja kuka sitä siellä tekee?

Usein - tämä nyt kertoo jo pitkälle järjestyneistä tutkimuksista, kun puhutaan tutkimusrahoitusohjelmista. Onko tämä nyt viittaus juuri alkaneeseen ARTSEQUAL -tutkimushankkeeseen? http://www.uniarts.fi/uutishuone/merkittävä-rahoitus-taiteen-ja-taidekasvatuksen-tasa-arvon-tutkimukselle

Jostain kovin tyypillisestä tässä siis on kuitenkin kyse.

Viimeaikaisissa keskusteluissa - siis kuka puhuu ja missä? Taiteellisen tutkimuksen ytimessä, taideyliopiston käytävillä, joissakin aikakausjulkaisuissa tai sanomalehtien yleisöosastojen puheissa?

Valtiojohtoisissa  - nyt kansallinen ja ylikansallinen on tiivistetty tarkoittamaan valtiojohtoista, ehkä sitten poliittisen hallituksen johtoista, tutkimusta.

On usein melko -

Veikataan, onko se kuvataiteilija, jolle se luu jää käteen?

Rensujeffin tutkimus, joka koskee taiteilijan taloudellista asemaa 2010, on innostava ja tärkeä. Yksi asia, joka tutkimuksessa nousee esille, on kuvataiteilijoiden tulonmuodostuksen kartta. Siinä taiteellisen tulon osuus on jäänyt alle kolmannekseen kokonaistulosta, kun vastaava luku muilla taiteenaloilla on yli kaksi kolmannesta. 

Kulttuuripolitiikkaan liittyvillä linjauksilla, ohjelmilla ja hankkeilla on taiteellisen työn osuutta toimeentulokakussa koetettu kasvattaa.
http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/linjaukset_ohjelmat_ja_hankkeet/index.html
Tukea ovat saaneet niin myynnin managerointi, tuottaminen kuin prosenttiperiaatekin. Siitä, että kuvataiteilijan taiteellisen työn osuus ei ole tulonmuodostuskakussa noussut, voidaan päätellä hankepolitiikan ja kulttuuriministeriön politiikan epäonnistuneen. Jos julkisuuden keskustelua ajattelee, ei huono tulos ihmetytä. Kulttuuriministerin työsarkaa tuodaan esille ja seurataan julkisuudessa kritiikittä. Kiinnostus taiteeseen on niin ministerien kuin mediankin puolelta kiinnostusta taiteen alan knoppitietoon ja lempitaiteilijaan ja -taidelajiin, ei näkemyksiin taiteen ja yhteiskunnan suhteesta saatikka taiteilijan toimeentulon rakentumisesta osana kokonaisuutta. 

Ei siis ihme, että pelkkä ajatus Guggenheimista virkistää ja järkyttää. Tai tuntuu uudelta ja vauhdikkaalta puhua ruotsalaisesta MU-sopimuksesta, vaikka käytännöllisemmin kyseessä on vain museonäyttelypalkkio, jonka maksamisesta voisi sopia Museoliiton kanssa, ihan noin vain. Ja kaiken yleisen säästöpuheen lisäksi Taiteen edistämiskeskus lomauttaa: asia jonka olisi voinut arvata jo kaksi vuotta sitten, kun rakennetta ei haluttu keskittää heti aluksi ja syytä on vähintäänkin nyt, kun sähköinen apurahajärjestelmä on vihdoin käyttökuntoinen.

http://www.taike.fi/fi/uutinen/-/news/452568

Mutta mitä tapahtuu sille summalle, joka saadaan jos ja kun kuvataidetoimikunnan määrärahoista ”vapautuu” reippaasti yli 200 000 tuhatta kun taidekoulujen erityisavustukset siirtyvät opetusministeriöön? Siirtyvätkö myös rahat? Siirtyvätkö rahat paikkaamaan säästötavoitteita tai esimerkiksi apurahaksi tai hankeapurahaksi? Mutta mihin ja kenelle? Suoraan taiteilijatukeen (Rensujeffin tutkimuksen perusteella) tai taiteilijan toimeentulon edistämiseen (hankkeisiin jotka ovat epäonnistuneet taiteilijan toimeentulon lisäämisessä jo viimeiset kymmenen vuotta). Ja kuka tästä oikeasti päättää?

Pohjoismaisen hyvä idea

Rensujeffin tutkimuksen 

http://www.taike.fi/taiteilijan-asema-2010

ilmestymisestä on aikaa muutama kuukausi. Juuri nyt taiteilijat keskustelevat mitä edunvalvonnan asioita, ja missä järjestyksessä, pitäisi saada tulevaan hallitusohjelmaan. Sillä, että keskustelu alkaa aina uudelta pöydältä ja runsaana, on puolensa. Huono puoli taas on, ettei perustelujen rakentamiselle juuri ole riittävästi aikaa. Hyviä ideoita on paljon.

Rensujeffin tutkimuksen mukaan suomalaisia taiteilijoita ja taiteen tukea on seurattu säännöllisesti. Tuen määrää ja toimivuutta ei arvioida laajemmassa, esimerkiksi Pohjoismaisessa, yhteydessä. Säännöllisen vertailun tarkastelunäkökulmiakin voisi olla useampia: sosiaaliturva, eläketurva, sosiaalinen asema, käteen jäävä ansiotulo ja sen todellinen rakentuminen.

Rensujeffin tutkimuksen taiteilija on saanut valtion apurahaa. Sen sijaan tutkimuksessa ei eritellä, onko kyseessä matka-, kohde- tai työskentelyapuraha. Tutkimuksessa ei myöskään huomioida ammatinharjoittamisen todellisia kustannuksia. Kustannukset vaihtelevat eri taiteen aloilla.

Rensujeff esittää, että suomalaisen kuvataiteilijan ansio on suoraan riippuvainen apurahoista. Tutkimus tarkentaa uskomusta taiteilijoiden määrän hallitsemattomasta kasvusta. Taiteilijamäärän kasvu on suhteessa väestömäärän yleiseen kasvuun, eikä ole ollut sitä suurempaa. Kuvataiteen perinteisten alojen tekijöiden määrä on pysynyt vakiona. Nousu on kohdentunut ryhmään ”muut taiteilijat”.

Kevään edunvalvonnan puheenaihe on pohjoismaisen MU-järjestelmän edistäminen. Siinä on kyse palkkion ja teoksen käyttökorvauksen maksamisesta taiteilijoille museonäyttelyn yhteydessä. Rahaa annetaan museoille jaettavaksi niille taiteilijoille, jotka pitävät museossa näyttelyn. Pohjoismaisen hyvä idea. Mutta miksi tehdä vuosikymmeniä jatkuvaa raportointia, vertailua ja tutkimusta, josta saatuja tuloksia ei käytetä missään? Näitä kivoja ideoita voidaan toteuttaa muutenkin.

Valtionavustukset "Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen" –hankkeille

http://www.taike.fi/fi/web/kuvataide/apurahat-ja-avustukset/-/stipend/viewStipend/11132

380 000 euroa = 17 apurahavuotta

Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttuurin_matkailulliseen_tuotteistamiseen?lang=fi

700 000 euroa = 32 apurahavuotta

Suomen ulkomailla toimivien instituuttien kulttuurivienti- ja kehittämishankkeet

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_kulttuuri-instituuttien_kulttuuriviennin_hankkeisiin.html?lang=fi

600 000 euroa = 27 apurahavuotta

Taiteenalojen tiedotuskeskusten toiminta ja ulkomaille suunnatut kulttuurilehdet

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Avustus_taiteenalojen_tiedotuskeskusten_toimintaan_ja_ulkom_kulttuurilehdille?lang=fi

3 887 000 euroa =  177 apurahavuotta

Taiteen ja kulttuurin kehittämishankkeet kunnissa ja alueilla

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/Taiteen_ja_kulttuurin_kehittamishankkeet_kunnissa_ja_alueilla.html?lang=fi

1 000 000 euroa = 45 apurahavuotta

Voi kuvan kevättä

Aamulehti suhtautui jopa avoimen vihamielisesti kuvataiteisiin monen vuoden ajan. Politiikalla on ollut vaikutus kuvataidekielteisyyteen koko Pirkanmaan alueella. Välinpitämättömän ilmapiirin takia Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataiteen koulutus lopulta lakkautettiin. Kun näin pitkällä oltiin, Aamulehdessä vihdoin herättiin.

Kuvataidekoulutuksen lakkauttamisen myötähän lähtevät valtakunnan kakkoskaupunkina itseään pitävältä Tampereelta ytimen linkit myös soveltavaan ja taideteolliseen muotoiluun. Ydin joka ulommassa kierroksessa johtaa myös korkeaan teknologiaan, missä visuaalinen muotoilu on mukana. Väline luoda kulttuurisen moniarvoisuuden kaupunki, johon myös kansainvälinen osaaminen voi kiinnittyä.

Tietämättömyytensä tasoa - tai jälkiä - alueellisena vaikuttajana peittelläkseen, lehti tekee nykyisin positiivisia aloitteita. Jos vielä vähän terminologiaa täsmentäisi, niin merkityksiäkin voitaisiin tavoittaa.  Lauantain 15.3.2014 numerossa on julistettu yleisöäänestys painettavalle kaupunkijulisteelle. Ammattikorkeakoululaisilta on pyydetty ehdotuksia ja otsikko lupaa taidetta kaupungille. Opiskelijaa ei kuulu rinnastaa kuvataiteilijaan ja juliste on juliste. Osuvampi sanavalinta on malliksi esimerkiksi Kuvataideakatemian kevätnäyttelyn nimi. Helsinkiä on valloitettu jo useamman vuoden nimellä Kuvan kevät. Sanasemiotiikkaa täsmentämättä, kouluhommiin ei pidä liittää ammattitaiteilijuutta tai taidetta.

Kuvataiteilijoiden edunvalvonnan jatkuva valveillaolo

Muutaman viikon päästä Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja vaihtuu. Seuran kotisivuilta voi päätellä, että seurassa ei ole meneillään suuria edunvalvonnan projekteja. Ajankohta vaihtoon onkin sopiva, sillä 2014 alkavat myös vaalivalmistelut uudelle eduskuntakaudelle 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta löytyy lista nykyisen kauden tavoitteista taiteen ja kulttuurin alalle. Tavalla tai toisella lista on jo käyty läpi.
http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/kulttuuri_hallitusohjelmassa/?lang=fi

Tekijänoikeudet ovat työn alla. Taiteilijakunnan eläkeasiat ovat olleet farssi muutaman vuoden takaisesta tilanteesta alkaen, jossa apurahansaajien eläkelaki tuli voimaan lähes samanaikaisesti takuueläkkeen kanssa. Käytännössä kukaan ei saa yhtäjaksoisesti niin pitkään apurahaa, että summa nousisi takuueläkkeen määrään. Nyt puhutaan MyeL eläkkeeseen siirtymisestä kattavammin.
http://www.artists.fi/tietoa_toiminnasta/ajankohtaista/vapaat_taiteilijat_haluavat_myel-elakkeen.1326.news
http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=6511574&name=DLFE-27620.pdf

Taideneuvoston puuhakkuudesta kertova veto oli muutama viikko sitten ehdotus taiteilija-apurahojen määrällisestä kasvattamisesta ja apurahakohtaisesta nostamisesta. Ehdotuksen lisäksi muuta tietoa niiden jakautumisesta tiedote ei pitänyt sisällään.
http://www.taike.fi/fi/web/taike/uutinen/-/news/344065?p_p_auth=kaIhf607

Voitaisiin myös puhua sosiaalituen jakamisesta kulttuuriministeriön kautta, edes tiedotteessa mainittu tasokorotus kun ei vastaa parhaassa työiässä olevan ihmisen keskipalkkaa. Yksi taiteilijoita viehättäneitä asioita onkin puhe kansalaispalkasta, myös kansalaispalkkakokeilua taiteilijoiden ryhmän kautta on ehdotettu. Se on ollut myös Vihreiltä taiteilijoita kosiskeleva ehdotus - unohdettu ja nostettu tarpeen mukaan.
http://perustulo.org/2013/04/taiteilijat-lahtivat-perustuloaloitteen-taakse/

Yksi sananparsi-inhokkejani onkin varmasti: mihin tässä, valmiissa maailmassa.

Mistä voi saada tietoa?

Sähköpostiin voi tilata Kulttuuriministeriön ja Taike-postin tiedotteet. Pari viikkoa sitten tiedotteita tuli sumassa kaksi kappaletta. Toinen julisti Taideneuvoston jaettavaksi päättämää erityisavustusta nuorisotakuuta tukeviin erityishankkeisiin. Hankerahaa oli jaossa 30.000 e. Taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg ilmaisi innostustaan: 
”Taiteilijat, taiteilijaryhmät ja -yhteisöt voivat sitten myöhemmin jatkokehittää tuettuja malleja omissa hankkeissaan ja saada niille mahdollisesti jopa EU-rahoitusta”
Taideneuvosto on ylin taiteen asiantuntijaelin, joka parhaimmillaan toimii taiteen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja esimerkiksi sen rahoituksen puolesta. Mutta kolmenkymmen tuhannen euron erityisavustuksen julistaminen erikseen jaettavana lisää ainoastaan byrokraattista taakkaa ja lisäksi aliarvioi pahasti hakijoiden työpanoksen suhteessa jaettavaan rahaan. Summa on sen kokoinen, että se olisi ollut parempi antaa läänintaiteilijoiden projektirahoitukseksi. Jos Taideneuvosto ei kykene terävämpään linjaukseen taiteen merkityksen puolesta ja suoraan poliittiseen vaikuttamiseen, vaan luottaa kulttuuriministerin suojaan, niin se ei toteuta sille asetettuja odotuksia. Rosenberg on katu-uskottava ja linjapuheessaan meille asiantuntijajäsenille Valkoisessa salissa syyskuussa hyvin innostava ja vaikuttava. Mutta jollei parempia ulostuloja tule, tulee kokoomuslaista sivistysvaliokunnan kansanedustajaa, valtapuolueen poliitikkoa, neuvoston puheenjohtajaksi ikävä. 
Vasemmistoliiton kansanedustaja Eila Tiainen emännöi Arkadia-seuraa, siellä voi Rosenbergin linjausta kuulla seuraavaksi. Kiinnostavaa on lähinnä se, keitä kansanedustajia tapaamisessa on kuulolla. Marraskuussa Rosenbergia kuulee myös Kulttuuritutkimuksen päivillä Lapissa. Taideyliopiston rehtoria ja taidenevoston puheenjohtajaa samassa henkilössä ei kyseenalaisteta vaan hänet on jo lähtökohtaisesti nostettu jalustalle. Miten valta voikaan näin keskittyä? 
Toinen tiedote koski läänintaiteilijoita. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnön viimeinen lause vihloi, siinä todettiin: Oma taiteellinen työ pitää kuitenkin jättää sivuun läänintaiteilijakauden ajaksi. Oikeus oman taiteellisen ammattitaidon ylläpitämiseen virkamieskauden aikana on asia, jota olisi läänintaiteilija-ammattinimikkeen sijasta kuulunut puolustaa. Käytännössä virkamies ei ole taiteilija, jollei edes marginaalinen osa työstä ole ammatitaidon ylläpitämistä. Nyt siis ainoa palkallinen taiteilijan ammatti on siirretty täytettäväksi muilla osaajilla.