Erikoistumisopintoja ammattikorkeakouluun!

Aamulehti muisti perjantaina Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuvia kuvataiteeen osaajia mukavasti palstatilalla http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kulttuuri/1194673850338/artikkeli/millainen+on+tulevaisuuden+kuvataiteilija+.html

Tämä onkin kai vähintä, millaista ymmärrystä maakuntalehdellä on. Kertoa alueellisesta ammattikoulutuksesta. Myös kuvataidekoulutuksen keskeinen tieto, se, että alalle ollaan hyvin sitoutuneita, tuli artikkelissa selville. Kuvataideakatemia on mm. tehnyt tästä selvityksen: http://www.kuva.fi/portal/ajankohtaiset_tiedotteet/?id=1670

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataideopetuksen suuntaviivoja oli Aamulehdessä kertomassa koulutuspäällikkö Juha Suonpää. Suonpää on mielestäni ennenkin liputtanut varovasti sovelletun taiteen puolesta - taiteilijamyyttien juoppotaiteilijakuvaa vastaan.

Toisaalta vastakkainasettelun voi nähdä perusteltuna harkittuna strategiana, mutta kun se liittyy aikaan kiinnittyneeseen taiteilijakuvan muutokseen, on se turhan yksioikoinen. On totta, että nykytaiteilija on sosiaalisesti entistä taitavampi, mutta se ei ole mikään kuvataiteilijoihin liittyvä erityispiirre vaan kiinni yleisemmin suomalaisessa koulutuksessa ja tiedossa, että suomalaiset ovat aiempaa sosiaalisempia ja avoimempia. Miksi siis eivät nykytaiteilijat?

Ja varsin perusteeton on väite, että tekninen monialaisuus tekisi parempia taiteilijoita. On totta, että tekninen innovatiivisuus tuottaa enemmän mahdollisuuksia saada siitä soveltavaa tuottoa (pelit, digitaalinen toistettavuus), muttei se mikään suunta taiteessa itsessään ole.

Nadja Laineen Kulttuurista hyvinvointia selvityksessä Pirkanmaalta mm. hyvinvointitarkoituksessa soveltavan taiteen onnistuneet esimerkit ja toiveet kohdistuivat kaikesta kulttuurista kuusikymmenprosenttisesti edelleen perinteiseen kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen.

Toivottavasti Tampereen ammattikorkeakoulussa tajutaan tämä, kun mietitään erikoistumisopintojen järjestämistä.

Turussa on tehty monta vuotta hienoa, kokonaisvaltaista työtä, joka on tähdännyt julkisen tilan taiteen tuottamiseen, koulutukseen ja tiedottamiseen. Vastaavanlaisen kokonaisuuden voisi luoda Pirkanmaalle perinteisen kuvataiteen soveltavasta käytöstä hyvinvoinnin edistämiseksi yhteisöllisemmässä merkityksessä.

Kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

eli hyvinvointia ja kultausta ja pirkanmaan liiton kulttuuriohjelmaa

Viimeaikoina olen potenut jatkuvaa identiteettikriisiä kuvataiteenalan luottamustoimen suhteen. Se ei sinällään ole ihme, koska sitä samaa identtiteettikriisiä on koko taidehallinnonalalla. Kysymyksen ydin lienee taiteen soveltavassa käytössä. Yhdellätapaa siinä, minkä kuka hyvänsä tunnistaa taiteeksi ja myöntää sen tekijälle kuuluvan ansiota ja toisaalta siinä, että tehty taide koetaan jonkun yksilölliseksi projektiksi jonka merkitys kielletään täysin.

Kulttuuri, taide ja kuvataide, tämä on linja suuremmasta yhä pienempään ja marginaalisempaan. Klassikoksi on muodostunut Aamulehden silloisen päätoimittajan Matti Apusen lausahdus taiteilijoista, jotka eivät ole kykeneviä makkaravoileipien tekoon. Itse taiteilijana sanon, että so what, anna olla.

Mutta kun maailma mittaa merkitsevyyttä julkisen palvelun mittareilla ja taloudellisilla perusteilla. Miten kuvataide on tässä mukana ja löytyykö sieltä omalle alalle mahdollisuuksia. Ja ei nyt helvetti itselle, mutta jollekin toiselle kuvataiteilijalle.

Jos taidetoimikunnat ovat valtion rahoittamia alueellisia toimijoita, niin sitä ovat myös taiteen aluekeskukset. Kuvataiteen alalla ei ole taiteen aluekeskuksia (kuten tanssilla, valokuvalla ja elokuvalla). Aluetaidemuseot ovat valtion rahoittamia, mutta perinteisesti museota ei ole koettu liikkuvana nykykuvataiteen alueellisena edistäjänä. Sitä voisi olla paikallinen taiteilijaseura, mutta se taas ei ole valtionhallinnossa mikään toimija eli kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

Kevään mittaan kuulolla Kultauksesta ja kuvataiteesta ja Maakuntaliiton kulttuuriohjelmasta.

http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/data/File/Elinan%20/Selvitystyo2011_raportti.pdf

Tori, uusi tamperelainen kulttuurilehti

Ammattikuvaan kuuluisi toki seurata kulttuurilehtiä, ilmaisjakelulehtiä, naistenlehtiä ja sanomalehtiä. Koetan tehdä joka päivä Aamulehden sudokun ja selata Hesarin kulttuurisivut, mutta esimerkiksi Kirkkosanomia ei enää saa kuin tilaamalla ja myönnän, että luen sitä harvoin.

Niinkuin nyt Toriakin. Mutta kun Anttilan tuulikaapissa silmäyksellä huomasin otsikot: PISPALA Puolet museoidaan, puolet uusitaan, KULTAUS-HANKE Uutta apua kuntien kulttuurituotantoon ja 25 VUOTTA sarjakuvan tekijä ja dj juhlii - Pauli Kallio on pikemminkin työmies kuin taiteilija, niin ajattelin löytäneeni ihmeen.

Sisäsivuilla oli sitten juttua Santalahden rinteen uudisrakentamisesta, Kultauksesta ei mainittu ainuttakaan konkreettista esimerkkiä ja Paulilta kerrottiin musiikkilevyjen määrä ja arvio yötyön rasittavuudesta. Vaikka Pispalasta ei uutta ja työläisen ja vapaan ammatinharjoittajan sosiaaliturvan eroja ei tekstissä käsiteltykään - niin kyllä Kultaus-juttu jäi vaivaamaan.

Mitä ihmettä Elokuvakeskuksen vetämät hankkeet (toimijoita on muuten oikeasti muitakin projektissa) mahtavat olla?

Mari Kiviniemi eilen

Myönnän katsovani vaalitenttejä. Ne ovat mielenkiintoisia ja loppuvat aina liian lyhyeen. Eilen Tampereen Raatihuoneella Kiviniemi pyöräytti kuntaliitosten sijaan esille alueellisen yhteistyön kehittämisen. Harmillisesti siihen ei juuri otettu kantaa: kenties kukaan ei ajattele muuta kuin terveydenhoitosäästöjä ja tulevia erikoissairaanhoitojärjestelyjä sekä kouluasioita kun ajatellaan kuntien tehtäviä ja alueellista tehtävien hoitoa.

Ei siis kulttuuria.

Taidehallinnossa olisi mielenkiintoista saada aluetaidemuseot ja eri taiteenlajien aluekeskukset organisoitua yhdensuuntaisemmin taiteen edistämiseksi. Erityisesti nykykuvataide voisi olla uudelleenjärjestelyissä saamapuolella. Voi miten mielenkiintoinen aihe kuulla lisää eri puolueilta tästä.