Kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

eli hyvinvointia ja kultausta ja pirkanmaan liiton kulttuuriohjelmaa

Viimeaikoina olen potenut jatkuvaa identiteettikriisiä kuvataiteenalan luottamustoimen suhteen. Se ei sinällään ole ihme, koska sitä samaa identtiteettikriisiä on koko taidehallinnonalalla. Kysymyksen ydin lienee taiteen soveltavassa käytössä. Yhdellätapaa siinä, minkä kuka hyvänsä tunnistaa taiteeksi ja myöntää sen tekijälle kuuluvan ansiota ja toisaalta siinä, että tehty taide koetaan jonkun yksilölliseksi projektiksi jonka merkitys kielletään täysin.

Kulttuuri, taide ja kuvataide, tämä on linja suuremmasta yhä pienempään ja marginaalisempaan. Klassikoksi on muodostunut Aamulehden silloisen päätoimittajan Matti Apusen lausahdus taiteilijoista, jotka eivät ole kykeneviä makkaravoileipien tekoon. Itse taiteilijana sanon, että so what, anna olla.

Mutta kun maailma mittaa merkitsevyyttä julkisen palvelun mittareilla ja taloudellisilla perusteilla. Miten kuvataide on tässä mukana ja löytyykö sieltä omalle alalle mahdollisuuksia. Ja ei nyt helvetti itselle, mutta jollekin toiselle kuvataiteilijalle.

Jos taidetoimikunnat ovat valtion rahoittamia alueellisia toimijoita, niin sitä ovat myös taiteen aluekeskukset. Kuvataiteen alalla ei ole taiteen aluekeskuksia (kuten tanssilla, valokuvalla ja elokuvalla). Aluetaidemuseot ovat valtion rahoittamia, mutta perinteisesti museota ei ole koettu liikkuvana nykykuvataiteen alueellisena edistäjänä. Sitä voisi olla paikallinen taiteilijaseura, mutta se taas ei ole valtionhallinnossa mikään toimija eli kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

Kevään mittaan kuulolla Kultauksesta ja kuvataiteesta ja Maakuntaliiton kulttuuriohjelmasta.

http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/data/File/Elinan%20/Selvitystyo2011_raportti.pdf