Totta ja tarua

Olen kuullut, että noin 1200 eri tahoa tekee ehdotuksia, kuka valittaisiin taidetoimikunnan jäseneksi. Muistan myös kuulleeni, että ehdottaa saavat kaikki ne, jotka vain kokevat asian jotenkin itselleen kuuluvaksi. Jos ehdokkaita on kertynyt esimerkiksi 1500 nykyisellä järjestelmällä ja mukaan kaivataan vielä uusiakin tahoja, niin kuka ne ehdokkaat oikein käy läpi ja järjestää? Haut internetistä ja suositukset; sukupuoli ja ikä sekä asuinpaikka - unohtamatta "uusia taiteen muotoja".
Eli lyhyesti:
Koska yhtälö kuulostaa hankalalta, niin minusta olisi oikein hyvä, jos tähän etsittäisiin muutoksen perusteiksi poliittinen tavoite.

"Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006 - 2010", Tomi Mertasen työpaperi, on selkeää luettavaa. Taulukoista käy ilmi, että kuvataiteen työskentelyapurahaa hakeneista kuudesta kahdeksaan prosenttia on saanut apurahan. Miten sen (50 vuosiapurahaa eli yksi miljoona euroa) saisi kaksi ja puolikertaistettua (125 apurahaa eli kaksi ja puoli miljoonaa euroa)?

Taiteen keskustoimikunta jakaa vuosittain 30 miljoonaa euroa.
http://www.hs.fi/digilehti/kulttuuri/Tehtävä+saneeraa+taidehallinto/a1338334418631
Luulisi, että tässä voisi nyt tehdä ihan vaan sisäisen pienen siirron: byrokratialta, yhteisöiltä ja laitoksilta pois ja suoraan taiteilijoille itselleen.
Olisiko niin hyvä?

Voi tietysti asiaa laajemminkin pohtia, ideoita voi etsiä esimerkiksi
http://www.verokuitti.fi/

Pirkanmaan kulttuurifoorumi

Viime perjantain kulttuurifoorumi oli Omalla Tuvalla, Ikaalisissa. Rakennus juhlasaleineen on esimerkki siitä, millaisiin hankkeisiin EU-rahaa saa, nimittäin seinien rakentamiseen. Sisältöä ja toimintaa ei tueta.  Asia on aivan yhdensuuntainen kuin mitä perustulokeskustelun esiin tuoduissa perusteluissa: On mielekkäämpää pitää tulojaon alapäässä olevat ihmiset nöyrinä ja valvottuina hallinnon keinoin kuin hyväksyä ajatus ihmisten itsenäisestä toimijuudesta. 

Itse kulttuuristrategiapaperi on niin taustoittava, että siitä voi vain sanoa, että hyvä. Vielä paperi ei ollut liiton kotisivulla, mutta lupausten mukaan pian sen sinne pitäisi ilmestyä.
http://www.pirkanmaa.fi/fi/maakunnan-kehittaja
Toivottavasti syksyllä, lupausten mukaisesti, saadaan jo arvioitavaksi konkreettisempia sisältöjä.

Kun puhujat eivät ole vertaisia on aina epäillys, ettei kulttuurista puhuttaessa eroteta siitä taidetta, saatikka nykytaidetta. Ja kun puhutaan taiteesta ei ainakaan tarkoiteta kuvataidetta. Taidetta ja kulttuuria ei määritellä siitä itsestä käsin vaan ulkoapäin.

Tuntuu, että myös Kulttuurikummit ry ovat viisaasti sisäistäneet tämän ulkokohtaisuuden.
http://www.kulttuurikummit.fi/

Tehdään tekoja kulttuurin eteen, sellaisen kulttuurin jota voidaan liiketaloudellisin neuvoin tavoittaa. Tämä tarkoittaa laitoksia, esimerkiksi musiikkilaitoksia.

Kiltin tytön jakolasku

Taiteen keskustoimikunta julkaisi jokin aikaa sitten Tomi Mertasen työpaperin Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus 
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/109059


Julkaisun tiedotteessa on kiteytetty tutkimuksen tulos: selvitys osoittaa, että apurahalainsäädännössä asetetut jakokriteerit iän, sukupuolen tai asuinpaikan suhteen toteutuvat lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. 


ja: Noin 80 prosenttia valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2006–2010 nauttineista taiteilijoista piti järjestelmää toimivana. 


Vertaisarvioinnin on selitetty tarkoittavan sitä, että arvioinnin tekee vertainen eli samalla alalla toimiva. Vertaisuuden voi ymmärtää laajenevan myös niin, että hakemuksia katsotaan suhteessa vertaishakemuksiin. Jos hakemuksia on paljon, muodostuukin tyydyttävä kokonaiskuva. Mitä vähemmän hakemuksia on, sitä tietoisemmin arviointia on laajennettava. Silloin voi tapahtua niinkin, että jokin taiteenala joutuu jaossa kokonaan sivuun.


Erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate toteutuu esimerkiksi sukupuolen ja iän mittareilla. Tämä lainsäätäjän tarkoittama tapa, kuten Mertanen ylläolevassa lainauksessa ilmaisee, on esimerkiksi sitä, että apurahat jaetaan sukupuolen mukaan tasa-arvoisesti. Jos apurahoja myönnetään kymmenen, niin viisi miehille ja viisi naisille. Tai jos suhdeluku otettaisiin Mertasen tilastoimista hakijamääristä lukusuhteen pitäisi olla 4/6.


Mertanen jaottelee hakijat iän mukaan viiteen kategoriaan. Eniten hakemuksia on 1950 - 59 ja 1960 - 69 syntyneiden ryhmässä. Jotta erilaisuus-samanlaisuus toteutuisi suhteutettuna jotenkin hakijamääriin, niin tälle ryhmälle kuuluu kymmenestä apurahasta kuusi ja 1949 ja aiemmin syntyneille kaksi ja 1970 ja myöhemmin syntyneille kaksi apurahaa.


Huomioon otettavia asioita ovat myös eri taiteenalat, erilaisten sisältöjen parissa toimiminen ja erilaiset taiteen toiminnalliset ympäristöt. 


Mertanenkin on nostanut esille kysymyksen, miksi joskus koetaan, että samantapaisella hakemuksella on saanut apurahan joskus ei. Ehkä siihen on syynä vertaishakemusten vaihtelevuus? Oma karkea arvioni on, että erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate suhteessa vertaishakemuksiin voisi toteutua yhdellä hakukerralla vasta, jos apurahoja jaettaisiin noin puolet nykyistä enemmän. Taidepolitiikkaa, tai taiteenedistämisen politiikkaa apurahajaossa voisi siten tehdä vasta tilanteessa jos apurahoja voisi jakaa kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän. 


Mihin kuuluvat hakijat uusilta taiteen aloilta? Tämä kysymys pitää sisällään käsityksen eri taiteenalojen keskustelemattomuudesta. Tähän jakoon on perustunut myös  valokuvataiteen hieno menestys apurahamarkkinoilla. Nykytaiteessa luodaan kuitenkin välineestä riippumatta toisiinsa rinnasteisia sisältöjä. Näihin sisältöihin liittyy myös suhde rahoitukseen; niin sen täysi kieltäminen kuin kaupallisuuden puhdas hyväksyntä.


Mutta jos taiteen autonomiasta nyt Taiken myötä luovutaan, niin sitten taiteenedistämisen politiikkaa voidaan tehdä esimerkiksi niin, että jätetään vertainen tasa-arvoisuus huomioimatta. 


Tekstin alun lainauksesta huolimatta Mertanen toteaa julkaisussaan, että apurahansaajien alueellinen tasa-arvo ei ole toteutunut kokonaisuudessa kovin hyvin.

Pakko on

Pakko on sitten jotakin kirjoittaa Taiteen edistämiskeskuksesta. Lakiesitys oli luvattu julkistaa 15.5. mutta kulttuuriministerin tiedotustilaisuus siirrettiinkin seuraavalle päivälle. Tiedotustilaisuudessa iltapäivällä Arhinmäki puhui, mutta lakiesitystä ei julkaistu. Verkkolähetyksen voi käydä kuulemassa
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tallenteet/fi.jsp

Tilaisuus pidettiin Arhinmäen mukaan mm. siksi että on niin paljon väärää tietoa ja huhuja liikkeellä. Varmasti onkin, niin kauan kuin lakiesitys ja luonnos asetuksesta eivät ole julkisesti saatavilla. 

HSn Teemu Luukka oli kuitenkin silti saanut aiheesta joltain jotakin tietoa jo edellisenä päivänä (tai mitä lienee, sillä Luukkaan juttuihin ei ole aiemminkaan ollut paljon uskominen) koska lehdessä oli aiheesta sitä ja tätä jo 16.5.

Keskustelu jatkuu jostain edelleen perjantaina Kultakuumeessa
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/

Aamulehdessäkin Nina Lehtinen kirjoitti niitä näitä. Tiesi että lakiesitys on annettu eduskunnalle, vaikka oikeasti vasta hallituksen aluepoliittiselle työryhmälle.
http://www.aamulehti.fi/P%25C3%25A4%25C3%25A4kirjoitukset/1194743269246/artikkeli/kun+talouden+arvot+kohtaavat+taiteen.html

Jos nyt jotain kuitenkin oikeasti aiheesta kommentoisi, niin yksi asia tulee toistuvasti esille. Se on valitusoikeuden kirjaaminen lakiin apurahapäätöksistä. Aivan kuin kyseessä olisi muutos nykyiseen tilanteeseen. Edelleenkään kirjaus ei tarkoita valitusoikeutta koskien taiteellisesta arviointia, vaan muodollista oikeellisuutta, esimerkiksi jääviyttä.

Jäävi olet jos tuotat itsellesi taloudellista hyötyä vaikka antamalla apurahoja lähisukulaisille. Tästä saa siis valittaa nykyisinkin. Oikeutta ei ole kirjattu nykyiseen lakiin, vaan se löytyy lainsäädännöstä toisaalla. Ja nykyisinkin voi päätöksistä kysyä, kyllä perusteet saa (ainakin meillä Pirkanmaalla). Kukaan vaan ei koskaan kysy; vaan asiasta juorutaan ja on huonoa mieltä sekä epäuskoa, ihan kuin kulttuuritoimittajat ja taiteenkeskustoimikunnan puheenjohtaja Rantala tietävät.

Valitusoikeuden on laskettu kuitenkin vaativan tulevaisuudessa lisää vuodesta puoleentoista työvuotta
http://www.painters.fi/paulirautiainen1942012.pdf

- jota varten perustetaan lainoppineelle oma virka, jonka puheenjohtaja Rantala tiesi jo Läänintaiteilijapäivien keskustelutilaisuudessa 11.5. Ja koska rahaa ei tule lisää niin se tarkoittanee viiden taiteilija-apurahavuoden katoamista tähän virastoaukkoon.

Tämä aihe on tärkeä

Opetusministeriö vauhdittaa prosenttiperiaatetta hallitusohjelman mukaisesti.
http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2012/03/prosenttiperiaate.html

Vakiintuneina prosenttiperiaatekaupunkeina esillä ovat Oulu ja Salo. Asuntomessut ovat nostaneet taidetta esille, tuleva kesänä Vuoreksessa Tampereella ja varmasti myös esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2014. Jyväskylässä järjestettiin viikko sitten aihepiirin seminaari. Seminaarissa etsittiin omaa "Jyväskylän mallia" julkisen tilan taidehankinnoille, vertailua Jyväskylän mallille saatiin Helsingistä. "Helsingin mallista" kertoi arkkitehti Klas Fontell Helsingin kaupungin taidemuseosta.

Helsingissä taidehankintoja on tekemässä neljästä viiteen palkattua henkilöä taidemuseossa, kertoi Fontell - näistä kahden pääasiallinen tehtävä on seurata kotimaista nykytaidetta. Taidehankinnat tehdään käytännössä vain suomalaisilta taiteilijoilta. Jyväskylässä taidehankinnoista vastaa yhteistyöryhmä, jossa on mukana edustajia taidemuseosta, kaupunkisuunnittelusta, yhdyskuntatekniikasta, tilapalvelusta ja taidetoimikunnasta sekä taiteilijaseurasta. Yhteistyöryhmää myös kasvatetaan tarpeen mukaan avoimesti.

Hankintamallit tuntuvat monella tavoin vastakkaisilta. Yksi erilaisuus on, että Jyväskylän mallissa myös taiteilijat ovat mukana.

Toivottavasti nämä erilaiset käytännöt, jotka jo muotoutuvat eripuolilla maata, tulevat tarkkaan huomioiduiksi kun työryhmä tekee prosenttiperiaatteen edistämisen ehdotuksen. Työryhmässä (13 jäsentä) on mukana yksi taiteilija.
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=18411&tVNo=6&sTyp=Selaus

Pirkanmaan maakuntarahaston juhla

Viime perjantaina oli Pirkanmaan maakuntarahaston apurahojen ja palkintojen jakotilaisuus. Tilaisuus oli myös  rahaston 50-vuotisjuhla. Vuosi sitten, kun olin juhlassa apurahansaajana, en juuri kyennyt miettimään juhlan teemallisia sisältöjä. Omalta iloisuudeltani ja hermostuneisuudeltani en voinut keskittyä.

Juhlatilaisuudessa tuotettiin nyt varsin selväpiirteinen kuva rahaston toimijuuden perusteista, siinä korostui mm. yhteistyö Maakuntaliiton kanssa. Maakuntalaulun Kesäpäivä Kangasalla kertoja-varpunen katsoi menneeseen; siellä maahanmuuttaja Finlayson aloitti tehdastoimintaa. Palkinnonjaossa taas luotsattiin tulevaisuuteen antamalla tunnustusta nykypäivän menestyjille, akatemiaprofessori Howard T. Jacobsille ja mediataiteilija Charles Sandisonille. Kansainvälistyminen ja maahanmuuttajien merkitys olivat esillä alueellisen menestyksen rakentajina.

Maakuntarahasto jakaa apurahoja ja valitsee sellaisia yhteiskunnallisia teemoja, joiden esittämisen osana on myös kulttuuri ja joissa on alueellinen, paikkaan sitoutunut hyöty. Apurahojen jakoperusteet ovat siis erilaiset, kuin mitä esimerkiksi valtion apurahoissa on - ainakin mitä ne ovat olleet tähän asti.

Aamulehden naisen logiikka

Olen päättömän retkahtanut Aamulehden pääkirjoituksiin. Lehti viettelee samalla vastaansanomattomuudella mitä Hannele Lauri maitokauppaostoksineen Spede Pasasen rautakaupassa. Veteläksi kävin jälleen perjantaina Guggenheimia käsitelleen kirjoituksen edessä.
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194741196398/artikkeli/helsinki+valitsi+luuserin+unelman.html

"Pyllyilkäämme täällä Impivaarassa vielä". Pirkanmaalaisaviisin sanomalehtiuudistuksessa kolumni ja pääkirjoitus ovat tulleet yhdeksi. Se on pyörryttävän vapauttavaa, suorastaan mullistavan nerokasta. Ei ole mitään väliä mitä kirjoitetusta ymmärtää, koska kirjoitetussa ei ole mitään mitä siitä voisi tajuta. Tämä ajattelun taivaallisen vapaa lento on tulessapalava totuus.

"Sopivan matkan päästä on helppo nähdä, että Helsinki valitsi luuserin unelman. Sen rinnalla Tampereen raikkaat keskustavisiot näyttäytyvät metropolin arvoisina, juuri kuten avarakatseiselle kakkoskaupungille kuuluukin."
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194740913033/artikkeli/taas+vauhdikas+arkkitehtien+visio+tampereelle+juoksurata+ratinan+kattojen+ylle+.html

Aamulehti rakkaani, ansiotasi on - surrealistien mottoa mukaillen - että aamiaispöydässäni kohtasivat nämäkin, helsinkiläinen ompelukone Guggenheim ja tamperelainen sateenvarjo Ratinanranta.