Taiteen keskustoimikunta julkaisi jokin aikaa sitten Tomi Mertasen työpaperin Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/109059
Julkaisun tiedotteessa on kiteytetty tutkimuksen tulos: selvitys osoittaa, että apurahalainsäädännössä asetetut jakokriteerit iän, sukupuolen tai asuinpaikan suhteen toteutuvat lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla.
ja: Noin 80 prosenttia valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2006–2010 nauttineista taiteilijoista piti järjestelmää toimivana.
Vertaisarvioinnin on selitetty tarkoittavan sitä, että arvioinnin tekee vertainen eli samalla alalla toimiva. Vertaisuuden voi ymmärtää laajenevan myös niin, että hakemuksia katsotaan suhteessa vertaishakemuksiin. Jos hakemuksia on paljon, muodostuukin tyydyttävä kokonaiskuva. Mitä vähemmän hakemuksia on, sitä tietoisemmin arviointia on laajennettava. Silloin voi tapahtua niinkin, että jokin taiteenala joutuu jaossa kokonaan sivuun.
Erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate toteutuu esimerkiksi sukupuolen ja iän mittareilla. Tämä lainsäätäjän tarkoittama tapa, kuten Mertanen ylläolevassa lainauksessa ilmaisee, on esimerkiksi sitä, että apurahat jaetaan sukupuolen mukaan tasa-arvoisesti. Jos apurahoja myönnetään kymmenen, niin viisi miehille ja viisi naisille. Tai jos suhdeluku otettaisiin Mertasen tilastoimista hakijamääristä lukusuhteen pitäisi olla 4/6.
Mertanen jaottelee hakijat iän mukaan viiteen kategoriaan. Eniten hakemuksia on 1950 - 59 ja 1960 - 69 syntyneiden ryhmässä. Jotta erilaisuus-samanlaisuus toteutuisi suhteutettuna jotenkin hakijamääriin, niin tälle ryhmälle kuuluu kymmenestä apurahasta kuusi ja 1949 ja aiemmin syntyneille kaksi ja 1970 ja myöhemmin syntyneille kaksi apurahaa.
Huomioon otettavia asioita ovat myös eri taiteenalat, erilaisten sisältöjen parissa toimiminen ja erilaiset taiteen toiminnalliset ympäristöt.
Mertanenkin on nostanut esille kysymyksen, miksi joskus koetaan, että samantapaisella hakemuksella on saanut apurahan joskus ei. Ehkä siihen on syynä vertaishakemusten vaihtelevuus? Oma karkea arvioni on, että erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate suhteessa vertaishakemuksiin voisi toteutua yhdellä hakukerralla vasta, jos apurahoja jaettaisiin noin puolet nykyistä enemmän. Taidepolitiikkaa, tai taiteenedistämisen politiikkaa apurahajaossa voisi siten tehdä vasta tilanteessa jos apurahoja voisi jakaa kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän.
Mihin kuuluvat hakijat uusilta taiteen aloilta? Tämä kysymys pitää sisällään käsityksen eri taiteenalojen keskustelemattomuudesta. Tähän jakoon on perustunut myös valokuvataiteen hieno menestys apurahamarkkinoilla. Nykytaiteessa luodaan kuitenkin välineestä riippumatta toisiinsa rinnasteisia sisältöjä. Näihin sisältöihin liittyy myös suhde rahoitukseen; niin sen täysi kieltäminen kuin kaupallisuuden puhdas hyväksyntä.
Mutta jos taiteen autonomiasta nyt Taiken myötä luovutaan, niin sitten taiteenedistämisen politiikkaa voidaan tehdä esimerkiksi niin, että jätetään vertainen tasa-arvoisuus huomioimatta.
Tekstin alun lainauksesta huolimatta Mertanen toteaa julkaisussaan, että apurahansaajien alueellinen tasa-arvo ei ole toteutunut kokonaisuudessa kovin hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti