Alueellisen taidetoimikuntatyön taustalla näen tehtävässäni kaksi asiaa. Ne ovat ammattikuvataiteilijan ja kolmannen sektorin, kuvataideyhdistysten työn edistäminen ja käynnissä olevan, taidehallinnon muutoksen seuraaminen.
Tärkeätä on kehittää kuvataiteilijan mahdollisuuksia saada toimeentuloa omalla työllään. Näitä mahdollisuuksia ovat taiteen käytön edistäminen rakennetussa ympäristössä ja taiteen hyvinvointivaikutus. Molemmat ovat taiteen soveltavaa käyttöä. Pohdin, voiko taiteilijan työtä lähestyä muutoin kuin soveltavan käytön ja itseisarvoisen taiteeen vastakohtaisuuden kautta ja voiko itseisarvoista taidetta olla ilman itseisarvoista taidekoulutusta ja taiteilijaa?
Paikalliset taiteilijaseurat tuovat toimeentuloa taiteilijoille mm. taidelainaamotoiminnalla. Miten taidemyynnin osuutta taiteilijan toimeentulosta voisi kasvattaa? Taideyhdistykset ylläpitävät paikallista nykytaiteen tarjontaa.
Taidehallinnonmuutos on mielenkiintoinen ja haasteellinen seurattava: siinä saattavat saada kyytiä niin taidetoimikunnat, alueelliset keskukset kuin ihan mikä muu tahansa. Muutosta pohjustetaan raporteilla ja tutkimuksilla. Mitä tapahtuu, jos taloudellinen kannattavuus korostuu alueellisessa tukipolitiikassa? Se mahdollisesti pakottaa taiteilijat muuttamaan keskuksiin, sinne missä on edes pieni vapaa tila taiteellisen innovaation syntyä.
Perussuomalaisten linjaus postmodernista ei ole mielenkiintoinen, mutta ajatus poliitikoista apurahojen jakajina on. Yleensä poliitikoilla on ollut muita intohimoja kuin apurahojen jakoperiaatteiden pohtiminen. Laki taiteen edistämiskeskuksesta sai tylyn vastaanoton viime kesänä mm. siksi, että siinä puututtiin vertaisarviointiin apurahojen jaossa.
Maaliskuun alussa eduskunnassa vahvistettiin tavoitteita kulttuurin ja taiteen edistämiseksi, mm. taiteilijan eläke- ja sosiaaliturvan parantaminen ja taiteen edistämiskeskuksen synnyttäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti