Kun päätös alueellisten taidetoimikuntien nimittämisestä päätettiin siirtää Maakuntaliitolle, piti se sisällään päätöksen poliittisella mandaatilla nimittämisestä. Vaikka hallintoa tuettaisiin asiantuntijavalmistelulla, sen kuka lopulliset päätökset tekee, ei enää tarvitse olla alansa asiantuntija.
Asiassa on se hyvä puoli, että mitä lähempänä poliittista päätöksentekoa, niin sitä paremmat mahdollisuudet tulla huomatuksi. Periaatteessa ainakin.
Ongelmaksi sitten käy se, ettei poliittisilla puolueilla ole elävää kulttuuripolitiikkaa. Sen voi hyvin havaita kun testaa kansanedustajien kulttuuripoliittista osaamista ja katsoo viimeviikkoisen Voimalan http://areena.yle.fi/video/1301088544759
Ei ole yllätys, että Outi Alanko-Kahiluodolla oli paras kokonaiskäsitys, Perkiö saa miinuspisteet väärästä tiedosta, siitä että kulttuuriseteliä voisi käyttää taiteenostoon. Kulttuurisetelin käyttömahdollisuuksissa kuvataide ei ole mukana. Sen sijaan Perkiön Guggenheim malli kannattaa laittaa korvantaakse.
Perussuomalaiset tekivät itseasiassa melkoisen aloitteen puhumalla taiteen aatteellisuudesta kulttuurilinjauksensa perusteena. Miten lienee muilla puolueilla linjausten ajantasaisuus? Kun sellaista ei ole, niin merkitsevämmäksi nousee talous. Minusta voi ihan rohkeasti nyt kysyä, muuttuvatko taiteilija-apurahat kulttuuriseksi yritystueksi?
xxx
VastaaPoista