sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kaukosen ravit

Työskentely on vakavaa. Kuntoinen kylätalo on edullinen yöpymispaikka, talo on soveltunut hyvin Särestöniemen akvarellikurssilaisille. Isossa talossa ei ole kuitenkaan väliseiniä, keskittymistä vaativa työskentely ei majapaikassa oikein onnistu. Mutkaton yhteiselo ja saunominen kylläkin.
Jarilla on viereinen rakennus yksikseen. Hän kun kieltäytyi neljäntoista espanjalaisen triathlonistin seurasta; eläkeläisten jumppapäiväkerhosta ei kuitenkaan. "Tällaista täällä meillä Lapissa on!" totesi iloinen emäntämme Marita Seppälä. Marita oli tavatessamme tulossa joulupukin majan takkaa muuraamasta.
Paitsi tänään ehdimme Kittilän kirkkoon jumalanpalvelukseen, niin kävimme Särestöniemen ja Palsan haudoilla. Iltapäivällä olivat vuorossa Kaukosen ravit. Sepä oli lystiä, voitoissakin pysyttiin. Joskin kotilippuja ja hylkeennahkoja ei niillä rahoilla vielä saada lunastettua. Emme me kaikki ihan kaikissa paikoissa olleet mukana: Anu esimerkiksi työskenteli päivän Särestön museon alueella. Virallisesti museo on kiinni sunnuntaisin.
Iltaruoka syötiin yhdessä, muttei kukaan enää jaksanut kovin vakavaa puhetta viritellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti