Tästä piti tulla pääkirjoitus

Suomessa on hieno ja vahva ammattitaiteilijoiden yhdistyskenttä. Taiteilijajärjestöillä on asema myös edistää taidetta. Tämä näkyvä valta halutaan värittää epädemokraattiseksi, mm. Osmo Rauhala on monesti toistanut tätä. Minä en taas tiedä miten voisi olla paremmin. Ilman yhdistyksen rakennetta ja organisaatiota taiteen edistäminen saattaa muuttua nopeatempoisemmaksi, mutta siihen liittyvä päätäntävalta katoaa jäljittelemättömiin tai kokonaan pois taiteilijoilta.
Bourdieun kenttäteoriaa on sovellettu suomalaiseen taidekenttään intohimoisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta, niin innokkaasti, että taidekenttä on itse alkanut huomaamattaan oppeja toistaa. Suurin osa ammattitaiteilijoista rakentaa omassa työssään todellisuuden kuitenkin toisin kuin mitä sosiologi.
Taidemaalariliiton tehtäviin kuuluvat ammattipolitiikka ja kuvataiteen edistäminen. Taidemaalaus-lehti synnytettiin siihen tietoon, että suuri yleisö on vieraantunut kuvataiteesta ja että kuvataiteilijoilla menee huonosti. Tilanne on hyvin kiperä, taiteilijoiden taloudelliselle ahdingolle ei enää hymähdellä.
Taidemaalaus on järjestölehti, se tukee yhdistyksen omaa ja sen sisällä tapahtuvaa keskustelua ja lehden avustajat ovat pääosin liiton jäseniä. Jokainen liiton jäsen on halutessaan voinut avustaa lehteä. Lehdessä on esitelty noin 150 eri nykymaalaria ja eri kirjoittajia lehdessä on ollut noin sata. Tämä on arvio tilanteesta kun kaikki lehden 13 numeroa on julkaistu.
Kun lehden julkaiseminen nyt loppuu, jää käsittelemättä monta tärkeää asiaa. Mm. työterveyslaitoksella aloitetaan tutkimusta taiteilijoiden työhyvinvoinnista - aihepiiri, jota mikään julkaisu ei kuvataiteen lehtikentässä tule käsittelemään.

My Favorite Painter

Muutama viikko sitten siivosin vanhempieni kotoa löytyneet kouluaikaiset tavarani. Löytyi kaikkea, tämä englanninkielen koeaineeni abiturienttivuodelta.
My favorite painter is Vincent van Gogh, born in 1853. His way to an artist was very difficult. As he was a priest´s son, it was not easy for him to get this field, even though some of Vincent´s relatives were in art business.
There are two works of his I find more interesting than the others. The "Night Café" is "... a night picture without any black in it, done with nothing but beautiful blue and violet and green" as Gogh himself has wrote about it to his brother Theo. The other one is his last work. In it the sun is rising over a field of young wheat.
Gogh committed a suicide in 1890. He was mentally ill and it broke him down. While Gogh was living he did not sell any of his works; only now have people noticed his greatness. I think that it is just that hardness which makes his paintings so great and impressive. Sometimes they are even frightening.

Katso lisää:
http://ht.ly/71drx

Mutta se laatikko, missä ovat kaikki yläkouluaikaiset kirjelappuset, ei löytynyt.

Nalle Puh

Syysloman kunniaksi katsoin tänään Nalle Puh elokuvan. Toisella kymmenellä oleva kavaljeerini ja minä poikkesimme muusta yleisöstä. Kun elokuvan jälkeen ihmettelin asiaa: Nalle Puh on ihana, opas erilaisiin toimintastrategioihin kriisitilanteissa, erilaisuuden ylistys. Elokuvan voisi ajatella kiehtovan kaikenikäisiä.

Ihmetystäni kommentoi nuori seuralaiseni: se ei kuule enää vaan kuulu tämänikäisten tyyliin.

Elokuvasta koetin ajatella miten se on ajanmukaistettu. Minkälaisiksi hahmot on terävöitetty. Pitäisi katsoa vanhemmat elokuvat uudelleen, että analysointi tarkentuisi. Tai sitten riittää tämä:

Ihaan häntä oli kadoksissa ja korvikkeeksi kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Nalle Puh ehdotti ensin käkikelloaan, Kengu kutoi hännäksi kaulaliinan: mutta ei ole sattumaa, että juuri pöllö naulasi aasin peppuun liitutaulun ja kirjoitti siihen "häntä" (tail).  Ah, niin käsitteellistä ja opettavaista, vanhanaikaista - klassikkotarina.