Syysloman kunniaksi katsoin tänään Nalle Puh elokuvan. Toisella kymmenellä oleva kavaljeerini ja minä poikkesimme muusta yleisöstä. Kun elokuvan jälkeen ihmettelin asiaa: Nalle Puh on ihana, opas erilaisiin toimintastrategioihin kriisitilanteissa, erilaisuuden ylistys. Elokuvan voisi ajatella kiehtovan kaikenikäisiä.
Ihmetystäni kommentoi nuori seuralaiseni: se ei kuule enää vaan kuulu tämänikäisten tyyliin.
Elokuvasta koetin ajatella miten se on ajanmukaistettu. Minkälaisiksi hahmot on terävöitetty. Pitäisi katsoa vanhemmat elokuvat uudelleen, että analysointi tarkentuisi. Tai sitten riittää tämä:
Ihaan häntä oli kadoksissa ja korvikkeeksi kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Nalle Puh ehdotti ensin käkikelloaan, Kengu kutoi hännäksi kaulaliinan: mutta ei ole sattumaa, että juuri pöllö naulasi aasin peppuun liitutaulun ja kirjoitti siihen "häntä" (tail). Ah, niin käsitteellistä ja opettavaista, vanhanaikaista - klassikkotarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti