Kulttuurikeskiviikon aamupäivä

Referaatit aamupäivän esityksistä

http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/pirkanmaa/uutinen/-/news/176076;jsessionid=0420A6D8CA7B348239BAD69162F72AAA?p_p_auth=5C5sYY41

Kaija Suni, projektikoordinaattori Frame

Frame on OKMn tukema säätiö, joka tukee suomalaisen visuaalisen taiteen kansainvälistymistä. Visuaaliseksi taiteeksi on rajattu kuvataide, valokuvataide, mediataide, taidekäsityö, sarjakuvataide ja tässä on paino sanalla TAIDE. Mukana ei ole design tai arkkitehtuuri.

Suni uskoo, että Framestä tulee aktiivinen ja osallistuva toimija, mutta se tulee näkymään pitemmällä tähtäimellä. Framen säädekirjan allekirjoitettiin joulukuussa 2011. Helmikuussa OKMn nimitti hallituksen tunnetuista suomalaisista taiteilijoista, hallituksen puheenjohtaja on Jan Kaila.

Huhti-toukokuussa oli apurahakierros, tällä ensimmäisellä hakukierroksella hakemuksia kertyi 210. Framen valtuuskunnassa mm. Lauri Savisaari Tampereelta.

Kuluvanan syksynä on valittu uusi johtaja, toinen apurahakierros on työn alla ja vakinaisen henkilökunnan rekrytointi on aloitettu. Venetsian kuvataidebiennaali kuuluu Framen tehtäviin, biennaaliin saatiin 40 hakemusta lähinnä Suomesta. Antti Laitinen ja Terike Haapoja edustavat Suomea ensi kesänä.

Taiteilijoiden luetteloimia toimintaodotuksia ovat mm. taiteilijoiden esittely ulkomaalaisille toimijoille, apurahat ja tiedottaminen. Vastauksia on haluttu kysymyksiin mistä tietoa saa, kuinka aktiivinen taiteilija saa olla ja miten lähestyä. Myös toiminta yleisemmin kiinnostaa ja tieto residenssitoiminnasta. Taiteilija on tervetullut käymään kylässä ja verkkosivuilta löytyy tietoa tarkemmin. Frame järjestää kuraattorivierailuja kuraattorin toiveiden mukaan. Kuraattoreilla on monesti hyvin tarkka käsitys siitä mitkä taiteilijat kiinnostavat, se on syy miksi  uusia taiteilijoita ei ole helppo saada mukaan. Portfolioarkiston kohtalo? Vanhentunut se on,  kohtalo on toistaiseksi avoinna.

Framen tehtäviin kuuluvat apurahojen ja tukien jako ja tähän liittyvät neuvontapalvelut, tueka on luvassa niin suomalaisille kuin ulkomaisille taiteilijoille, hakijoina voivat olla myös instituutit, museot, galleriat ja muut toimijat. Tehtäviä ovat myös asiantuntijapalvelut, taiteilija- ja kuraattoriresidenssit, Venetsian biennaali ja uutena tiedotustoiminta ja viestintä kotimaassa ja ulkomailla.

Esimerkkejä tuettavista hankkeista ovat ulkomailla järjestettävä näyttely, muu visuaaliseen taiteeseen liittyvä tapahtuma, julkaisujen käännökset, matka ja majoituskulut (ei päivärahoja), teosten kuljetus ja asiantuntijavierailujen kulut

Huomattavaa: Laatua korostetaan arvioitaessa hakemuksia, yhteistyökumppani ulkomailla on merkittävä ja luotettava.

office@frame-fund.fi ilmoittaudu spostilistalle!

www.frame-fund.fi

Kommentti: museonjohtaja Taina Myllyharju, Tampereen Taidemuseo

Framesta tieto ei ole kulkenut. Museot mainitaan uusina Frame hakijoina, mutta mihin museot voivat hakea, kun enää ei juuri viedä näyttelyitä ulkomaille. Rahaa toimintaan ei enää ole, se menee ihmisiin ja seiniin. Kehitys on yhtäläinen ympäri Suomea. Tiedottamisen kautta toivoisin rohkaista hakemiseen.

Museoiden ja gallerioiden henkilökunta ei ole voinut hakea esim. New Yorkiin. Positiivisia asioita tapahtuu Pirkanmaalta, pitäisi myös edistää niin, että päätöksenteko ei keskity  vain Helsinkiin.

Muutoksia on myös museokentässä. Valtion taidemuseon säätiö toteutuu, miten siinä käy taidemuseoalan kehittämisen? Miten onnistuu taidemuseoiden asioista puhuminen? Taidemuseoväellä on kapinahenkeä on ja omavetoisesta yhteistyöstä on sovittukin.

Taike tulee, alueellisten taidetoimikunnan tehtävät muuttuvat, miten tieto kulkee jatkossa? Tästähän myös taiteilijat huolestuneita.

Riikka Leskinen CIMO

EUn kulttuurirahoituskanavat keskittyvät puhtaasti kansainvälisiin asioihin.

Seuraavan ohjelmakauden seitsemän vuoden sykli alkaa 2014. Kulttuuriohjelma keskittyy kulttuuriorganisaatioihin (keskityn tässä esityksessä tähän), muut ohjelmat ovat Grundtvig ja kansalaisten Eurooppa. Yhteistä näille on, että tuetaan eurooppalaisia yhteistyöhankkeita jotka toteutuvat eurooppalaisella kulttuurialueella.

CIMO:n tehtäviä olet näistä ohjelmista tiedottaminen, Nordplus ohjelmat, apurahaohjelmat ja työharjoittelut, suomen kielen opetus ja kulttuuri ulkomailla ja kirjallisuuden kääntäminen.

Kulttuuriohjelmasta myönnetään rahaa kulttuuriorganisaatioille, yhdistyksille, taidemuseoille ym ym Tekemämme selvityksen mukaan osarahoitus, joka on 50-60% on,  onnistuu hyvin myös pienemmillekin toimijoille. Ohjelmassa ei ole kiintiöitä eri taiteenaloille tai eri maille. Hankkeet arvioidaan Brysselissä. AV-aloille on ollut kuluvalla kaudella oma ohjelmansa. Cultural Contact Points, annetaan neuvontaa tiedotuspisteissä joka maassa.  Ohjelma kattaa 37 maata: EU, ehdokasmaat ja Eta.

Tuettavia aloja ovat liikkuvuus, levityksen edistäminen ja kulttuurien välinen vuoropuhelu sekä teosten ja tapahtumien luominen yhteistuotantona. Tärkeää tässä on hankkeen laaja-alaisuus! Esimerkiksi toteutuu useammassa maassa.

Myös: Tiedon ja kokemuksen vaihto, täydennyskoulutus etc.

Hanketukea ovat lyhyet, 2v yhteistyöhankkeet jotka toteutuvat vähintään kolmessa maassa ja

monivuotiset 3-5v yhteistyöhankkeet vähintään kuudessa maassa, myös kulttuuripolitiikan analyysihankkeet ja yhteistyöhankkeet kolmansien maiden kanssa etc.

Vuonna 2000 Euroopassa toteutui 1500 hanketta, Suomi oli mukana 157 hankkeesa.

Nyt 2007-2012 hankkeita on toteutunut 1100, joista Suomi on ollut mukana 107 hankkeessa. Yhteensä on saatu saatu 37 Meuroa. Visuaaliset hankkeet ovat hyvin toteutuneita, museot olleet aktiivisia!

Esimerkkejä: Werstas/ A Taste of Europe, Nykyaika Backlight/ ja Turun Taidemuseo/ Museums in Motion, Lasipalatsin mediakeskus/valokuvia eurooppalaista identiteetistä kansio nettiin, Valamon konservointiaitos, ANTI-festivaali…

Uusi ohjelmakausi alkaa 2014, sen valmistelu on käynnissä.

2014-2020: oletettavaa on, että hankepohjaiset tuikimuodot säilyvät, rakenteissa ja rakenteissa tapahtunee muutoksia. EU:n kulttuuribudjettiin on ehdotettu lisäystä vaikka neuvottelut ovat vaikeat eikä voi tietää tapahtuuko positiivista kehitystä.

Ehdotettu budjetti on 500Meuroa, ohjelma lisäksi yhdennetään AV ohjelmaan, josta tavoitellaan synenergiaan etuja.

Tuetaan yhteistyöhankkeita, verkostoita, myyninedistämisfoorumeita, kirjallisuuden kääntämistä ja edistetään taloutta ja työllisyyttä. Tämä toteutuu mm. kentän osaamisen kehittäminen toimintamalleja vaihtamalla eri maiden kesken, esimerkiksi  digitaaliteknologiassa, yleisötyössä. Toimijoiden ja teosten liikkuvuutta tuetaan myös.

Muita rahoitusohjelmia ovat: ESR, Youth in Action, Interreg, European Cultural Function, MEDIA-ohjelma, Pohjoismaiset ohjelmat, kulttuurin yhteyspisteet.

Annetaan hakuun neuvoja ja ohjeita.

Tilaa uutiskirje www.ccpnetwork.net

Kirsi Väkiparta taidesihteeri TKT

Muutoksista ei voi vielä puhua. Joulukuussa laki vahvistetaan; johtaja tulee hakuun, taideneuvosto nimetään… toiminta alkaa vuoden alusta.

Määrärahoihin uudistus ei vaikuta, mutta siihen, miten jaetaan, voi tulla muutoksia.

Nykyisen taidehallinnon tehtävät ovat taidepoliittiset asiantuntijatehtävät, apurahojen ja avustusten jako, tutkimus ja julkaisutoiminta ja Suomen taiteen kansainvälisyyden edistäminen.

Tulossopimuksen mukaiset tehtävät ovat parantaa taiteenharjoittamisen edellytyksiä, lisätä saavutettavuuden tasa-arvoisuutta ja moniarvoisuutta, edistää taiteenalan kansainvälistä vuorovaikutusta ja liikkuvuutta, tehtäviin kuuluvat myös taidepolitiikka ja asiantuntijuus.

Eli Kansainvälisyyden tehtävä on keskeisesti tässä sisällä. Kansainvälistymisen tukeminen on ensisijaisesti ulkomaille suuntautuvaa toimintaa, mutta se on myös kansainvälistymisen edistymistä. Tämä on ongelma tilastoinnissa ja koko kv-toimintaan suuntautuvaa rahaa ei voi laskea tilastoista.

Toimintaa ja tuen väyliä ovat apurahat erityisesti kansainväliseen toimintaan suomalaisille,

kansainväliseen kulttuuriyhteistyöhön, matka-apurahat, alueiden matka-apurahat (Keski-Suomi ja Pirkanmaa), residenssiapurahat (Artist in Residence toiminnassa mukana oleville),

residenssiavustukset käynnistys- ja toimintakuluihin ja kansainvälisen toiminnan tukemiseen kotimassa. Väyliä ovat myös alueellisten taidetoimikuntien residenssit (pääasiassa oman alueen taiteilijoille), Kv-yhteistyöhön keskittynyt läänintaiteilija Pohjanmaalla ja Kv-yhteistyöhankkeet, esim. muotoilun nowhere-näyttely.

Julkaisu: Suomalaisen muotoilun tulevaisuus ja kansainvälistyminen -julkaisu

Yritys löytää kv-toiminnan edistämisen keinoja muotoilun alalta, mutta kannattaa tutustua muidenkin. Lataa uusi julkaisu demos.fi sivulta!

Kommentti: taiteilija Mikko Kallio

Taiteilijan toiveita

Kansainvälisyyskoulutus, miten (kuva)taiteilija löytää yhteistyötahot? Omatoimista, aktiivista toimintaa ulkomailla ei rahoiteta. Taidekenttään tutustuminen vaatii pitkääkin asumista ulkomailla, miten rahoittaa tämä? Ulkomailla asuvat tuovat kontakteja myös kotimaahan.

Miten kuvataiteilijan ulkomailla asuminen vaikuttaa apurahan saamiseen? Uusi tukimuoto työskentelyyn ulkomailla?

Matka-apuraha-aloite myös tutustumismatkoihin!

Spontaanin ruohonjuuritason toiminnan rahoittaminen!

Olisiko museoiden taiteen tuonnin yhteydessä mahdollisuus edistää nykytaiteen vientiä?

Moderaattori, taiteilija Markku Arantila: taiteilijat eivät toimi niin suunnitelmallisesti kuin rahoituskanavat vaativat.

Esa Kokkonen, Itämeri-instituutti 

Yhteistyötä kulttuurialalla

Laaja-alaisesti kansainvälistymistä edistävä organisaatio. Kansainvälisyys on luonnollisena asiana mukana, ei itseisarvoisena. Säätiö on perustettu 1994, se on Tampereen kaupungin osakonserni, mutta sivufiliaali myös Helsingissä. Toimijana olemme alunperinkin valtakunnallisia ja osa Itämeri-verkostoa. Pyrkimys on edesauttaa konkreettisia hankkeita, kulttuuria ja kauppaa.

Klub Tampere syntyi Tampereen kulttuuripääkaupungin pilottiprojektina. Siinä syntyi kuvataiteen alueelta näyttely Pietariin, mukana Himmelblaun taiteilijoita ja Vesa Varrela.

Laajempi tavoite oli kulttuurialalla toimivien yritysten (musiikki, taide, muotoilu, käsityö) kansainvälistyminen ja viennin edistäminen. Tuloksena syntyikin mm. paikallisen kulttuuriviennin konsepti.

Olimme myös OPMn kulttuuriviennin kärkihanke, mutta tämä linja ei edennyt saada rahoitusta isommille hankkeille ja näyttelyille. Paikallinen toimija jäi kakkoseksi kansallisten toimijoiden hankkeiden rinnalla. Sillanrakentajat –hanke, koulutuskonsepti onnistui ok ja nyt alkanut Vaahto-hanke musiikki ok.

Ehdotus: Räätälöidä tukiohjelmia alue-, paikallislähtöisesti esim. kaupunkilähtöisesti (kaupunkikulttuurikonseptien tuottaminen). Tähän kannustaminen myös valtakunnallisin tukivälinein. Musiikki-puoli onnistui hyvin, siinä saimme pienestä konkreettisia tuloksia

Sillanrakentajat synnytti Agman eli Luovan talouden agentit ja managerit –yhdistyksen.

Kommentti: taiteilija Johanna Havimäki, Rajatila

Tiskin toiselta puolelta. Rajatilan projektit ovat yleensä tapauskohtaisia ja lyhytkestoisia. Vuosien varrella on ollut mm. Venäjä hankkeita ja Pohjoismaisia hankkeita. Nyt osallistuminen Super Market taidemessuille Tukholmassa poiki kutsun What a Mess –taidemessuille. Saimme tukea Pohjoismaiselta kulttuuripisteen liikkuvuusohjelmasta.

Yhteistyötä kehiteltiin mm. internetin kautta. Kulttuuripiste myöntää matka-avustuksia yksityiselle, ei yhdistyksille. Jatkossa tullaan hakemaan kulttuuripisteeltä pre-rahoja eli rahoitetaan tunnustelua.  Kulttuuripiste myöntää rahaa myös tällaiseen.

Valmistelen näyttelyä

Valmistelen näyttelyä. Seuraava blogi marraskuun lopussa.

Taiken joulukalenteri

Tämän kirjoittamani kalenterin ensimmäinen luukku avautui joulukuun kolmas 2011. Vuoden kestänyt Taike-valmistelu on pysynyt hyvin aikataulussa. Eilen lakimuutos oli eduskunnassa toisessa käsittelyssä, sitä on kuitenkin vastustettu ja esityksestä äänestetään tänään.
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/ptk_105_2012_p.shtml#kohta_linkki23

Simo Rundgren /kesk:  Arvoisa puhemies! Teen tästä mietinnöstä hylkäysehdotuksen, jonka perustelut käyvät ilmi mietintöön sisältyvästä vastalauseesta.

Ari Jalonen /ps:  Arvoisa puhemies! Lyhykäisyydessään kannatan.

Tämä on kalenterin 33. luukku. Väsymystä vuoden kestäneeseen prosessiin on muillakin kuin minulla; vaikka kaikki Alueelliset taidetoimikunnat ovat jättäneet yhteisen kirjelmän ja kaikki taiteilijajärjestöt omansa, siitä että esitys pitäisi palauttaa valmisteluun, niin vetoomukset eivät ole enää synnyttäneet julkista keskustelua. HSn pääkirjoitus kertoi lehden linjan uudistukseen jo keväällä.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Taidehallintoa+pitää+selkeyttää/a1305564305936

Vaikka tiedämme, että esimerkiksi säästöä ei hallintomuutoksesta koidu.

Vuodenvaihteessa myös kolmivuotinen kausi toimikunnissa päättyy. Uudistuksen viive saattaa tuottaa jonkun kokouksen ensi vuodelle, mutta se ei kokonaisuudessa ole tärkeää. Alueellisten taidetoimikuntien kuvataiteen vertaisarvioitsijoille ei ole ollut yhteisiä palavereja, kuten joillakin muilla aloilla on ollut. Se oli yksi syy minulle seurata asian kehittymistä kirjoittamalla omasta näkökulmasta.

Valmisteluvuoden aikana luottamustoimessa olevien ihmisten motivaatio on onnistuttu heikentämään. Nähtäväksi jää tarkoittaako se, pelätyn ja uhatun tavalla, taiteilijajärjestöjen ehdokkaiden ohittamista uusissa toimikunnissa. Jo nyt kulttuuri-instituutiot taitavat olla taiteilijoita paremmin edustettuja.

Tätä voi suositella: http://www.juhuu.nu/2012/11/oi-taideneuvosto/

Taiteilija, mikä on sinun puolueesi?

Taike on tulossa, enkä tähän pane, että tai syön hattuni, mutta muita merkkejä ei ole nähtävillä. Virastomalli, samalla kehityksellä kuin mitä yliopistoilla ja museoilla.

Silti kuulen miten yksityiset ihmiset ja tahot ovat asiasta peloissaan ja kertovat lähettävänsä vielä kulttuuriministeri Arhinmäelle postia tuntemuksistaan. Samalla julkinen keskustelu ja arvio on ollut mielestäni vähäistä. Sitä ei olla onnistuttu järjestöissä synnyttämään. Kaikki haluavat olla Paavon kavereita henkilökohtaisine kirjeineen, mutta arvokkaana ei olla pidetty vertaiskeskustelun synnyttämistä. Kyllä me teemme itsestämme tyhmiä yksilöitä tässä ajassa.

Ennen taiteilijat äänestivät pörhöisesti vasemmistoa. Nyt meillä on vasemmistoliittolainen kulttuuriministeri joka ei ole ystävällistä avausta tehnyt taiteilijajärjestöjen suuntaan. Jopa vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas Kantokorpi varoitti vaalilehdessä Arhinmäkeä unohtamasta ammattitaiteilijoita toiminnassaan.

Nykyisin äänestetään vihreitä. Koska vihreillä on ollut sosiaalipuolen avauksia taiteilijoiden aseman parantamiseksi. Vasemmistoliitto paitsi ohittaa ammattitaiteilijat, niin säätiöittää puolet kansallisesta kulttuurista.

Veikkausvoittovarojen käyttö

Veikkausvoittovarojen käytöstä opetusministeriö kertoo sivuillaan

http://www.minedu.fi/OPM/Linjaukset_ja_rahoitus/veikkausvoittovarat/?lang=fi
"Taide- ja kulttuuri edunsaajana
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee veikkausvaroilla teattereita, elokuva- ja valokuvataidetta, tanssi- ja säveltaidetta, rakennustaidetta, museo- ja perinnejärjestöjä sekä useita valtakunnallisia ja kunnallisia kulttuuritapahtumia ja muuta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen osalta Taiteen keskustoimikunta toimii merkittävänä määrärahojen jakajana ministeriön lisäksi."
Omasta näkökulmasta voi huomauttaa, ettei siellä puhuta kuvataiteesta tai taiteilijoista mitään.
Sivulla oleva, tarkennusta lupaava pdf on vanhentunut, eikä se koske enää kuluvaa vuotta saatikka tulevaa. Tiedämme, että jako on mennyt jo uusiksi esimerkiksi Valtion taidemuseon säätiöittämisen takia. Ja säätiöittäminen jatkuu, tällä viikolla perustettiin Cultura-säätiö
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2012/10/cultura.html?lang=fi
Säätiö lopettaa Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toiminnan. Instituutin tehtäviä ovat olleet kulttuuriin ja luovaan talouteen, kotouttamiseen ja kirjasto- ja tietopalveluihin liittyneitä.
http://www.rusin.fi/fi
Tästä voikin sitten vetää johtopäätöksen, että myös luovaa taloutta edistetään veikkausvaroin. Ja mitä kaikkea sitten kanssa?

Ja kuka puhuisi taiteilijatuen määrästä tulevaisuudessa

Taike-uudistus on keskitetysti hoidettu siten, ettei laajaa keskustelua ole syntynyt ja se on tuotu asianosaisille siivutetusti. Asia on aiheuttanut närää.
http://www.kirjailijaliitto.fi/artikkelit/?x18668=1879937
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/sivm_3_2012_p.shtml

Kaksi keskeistä asiaa, joita on tuotu esille muutettaviksi, ovat alueellisten hallintotoimistojen määrä ja kulttuurin (sanana) pois jättäminen taiteen (sanan) rinnalta. Nämä ovatkin molemmat nyt muuttumassa.

Keskusvirastomallista ei kuitenkaan olla luopumassa, virastossahan johtaja aina päättää. Se, ettei aluehallintoon kosketa, tarkoittaa että se maksaa myös yhtä paljon kuin nykyisin. Jos hallintotoimistojen määrää olisi supistettu, olisi harvemmista tehty vahvempia ja sekin malli olisi maksanut saman kuin nykyinen. Tulevassa käytänteessä useampi on heikompi eli lopulliset päätökset pitää aina varmistaa viraston johtajalla.

Niukkaa on ja mistä supistetaan jo, on suora taiteilijatuki. Puheenjohtaja Rantala kirjoittaa aiheesta
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/taiteen-tukirahat-miinuksella?p_p_id=56_INSTANCE_z6fL&p_p_lifecycle=0&p_p_state=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2

Jos taas uudessa järjestelmässä olisi esimerkiksi vähemmän heikompia (eli pienemmällä virkamiesmiehityksellä toimivia) alueellisia hallintotoimistoja olisi päästy nykyistä halvemmalla ja rahaa olisi "säästynyt": esimerkiksi suoraan taiteilijatukeen tulevaisuudessakin.

Datša se oli Anna Ahmatovallakin

Vierailin Eremitaasin antiikkihuoneissa ensimmäisen kerran tiistaina. Ajattelin, että tässä se on, nimittäin millaiseksi minä kykenisin paratiisin itselleni kuvittelemaan. Vain elävä luontosuhde puuttuu.
http://en.wikipedia.org/wiki/Hermitage_Museum

Luonnon ja modernin puolustajana olen ajatellut, että ekletismi ei ole mistään kotoisin vaan pelkkää kitschiä. Ennakkoluuloa ei poistanut edes vierailu hienossa, juuri kunnostetussa Keski-Porin kirkossa muutama vuosi sitten.
http://www.porievl.fi/images/stories/K-P/AdW/index_swf.html

Leo von Klenzen uusklassistinen kädenjälki Eremitaasissa kuitenkin täräytti. Vastinetta sai kaikelle minkä saattoi tiedostaa esillepanon arkkitehtuurista huonepohjan viittamaan hautaestetiikkaan, museoesineistä puhumattakaan.
http://de.wikipedia.org/wiki/Leo_von_Klenze

Museaalinen esittäminen itsenäistyi ja taide käsitteenä nykyaikaistui 1800-luvun puolivälissä. Ymmärryksemme taiteesta pohjautuu edelleen valistuksen jälkeen syntyneeseen ajatukseen materiaansa arvokkaammasta, itsenäisestä teoksesta. Jo Katariina Suuri käytti tietoisesti hyväkseen toimintaansa keräilijänä ja kokoelmaansa tukemassa politiikkaansa. Viitoitti tien seuraajilleenkin ja niin hyvin, että vierailijan täräyttää yhä.

Sitten lakiesitykseen taiteenedistämiskeskuksesta: Taiteen lajittelun, esittämisen ja käytön kulttuuri on eri asia kuin taide. Nämä kaksi eri asiaa toimivat eri mekanismien alaisina. Siksi meidän aikanamme niitä ei saa tukea yhtenä asiana. Toisenlaisena aikana ja toisenlaisessa yhteiskuntajärjestelmässä ehkä voisikin.

Saksalaista miesekspressionismia Hildénin taidemuseolla

Naiset ovat nousseet suomalaisen taidehistorian keskiöön tietoisen tutkimuksen tuloksena. He ovat nyt sinne kirjoitettuja niin ettei pois voi enää ottaa. Työ on ollut Riitta Konttisen takana ja keskeistä on ollut uusien lähteiden käyttö ja selvä näkökulma asiaan. Myös Saksassa on tutkittu naistaiteilijoita, ekspressionismia ja maalaamisesta Alppien rinteillä 1900-luvun alussa.

Hildénillä esitellään nyt kuitenkin näitä Alppien rinteillä maalanneita miehiä. Näyttelystä kertovassa tekstissä naistaiteilijoiden nimiä ei olla edes boldattu. Esimerkiksi k e s k e i s t ä Gabriela Münteriä, jonka tuotanto on ehjä ja taiteilijakaari pitkä sekä rooli mesenaattina ja suojelijana ohittamaton. Niin että, kyllä edes sen nimen voisi boldata kun se nimi kerran tekstissä on muillakin ihmisillä boldattu.

Hildénin näyttelyssä teoksia on mukana ainoana naisena Käthe Kollwitzilta. Kollwitz on siinä mielessä aihepiiriin kätevä valinta, koska hänen kauttaan tulee nipin napin katetuksi suuntauksen kuvanveisto-, nais- kuin itä-saksalais -kiintiö. Se miten uusekspressionismi ja Leipzigin koulukunta näyttelyssä esitellään sekä miten mukana on suomalaisia tekijöitä on oma lukunsa.

Herää kysymys, onko ihan kaikkia näyttelyjä pakko ottaa? Ikinä ennen en muista Hildénillä näin pelästyneeni. Jokaista näyttelyä vastaan tulee myös heijastaneeksi niitä periaatteita, miten museon omia kokoelmia kartutetaan.

Aluetaidenäyttely

Pirkanmaan triennaali onnistui minusta mukavasti ja kaikki muutkin tuntuvat ilahtuneilta. Kun sain käteeni luettelon, minua jopa nauratti. Aukeamia on täytetty kokosivun kuvilla näyttelypaikkojen johtajista. Kuvat eivät aina ole teknisesti kovin laadukkaita. Viereen liitetyistä haastatteluista saattoi lukea, että kivaa on ollut.

On mainio ajatus synnyttää vuosittainen visuaalisten alojen kaupunkifestivaali Tampereelle. Festivaalin painopiste kiertäisi. Vuorovuosin huomio olisi muotoilussa, valokuvassa (Backlight) ja kuvataiteessa. Vuosittaisen tapahtuman rahoituksen voi saada paremmin vakiintumaan festivaalina, käytännöt helpottuisivat ja toistuvuus palvelisi yleisöä.

Nyt näyttäisi siltä, että alueellisilla taidetoimikunnilla ei ole tulevaisuudessa enää mahdollisuutta myöntää tukea paikalliselle näyttelytoiminnalle. Alueellista taiteenedistämistehtävää ollaan heikentämässä. Tämä olisi hyvä mahdollisuus aluetaidenäyttelylle jatkaa Pirkanmaalla.

Festivaalin ajatus onnistuu vain eri näyttelyjärjestäjien yhteistyössä. Siksi triennaalin hassu luettelokin on tärkeä, onnistuminen on näistä toimijoista kiinni. Taiteilijat ovat itsestäänselvänä lisänä mukana.

Pihalla

Kesän jälkeen on ollut vaikea pitää kiinni näkemyksellisyydestä Taike-uudistuksen flowssa. Meni viikkoja ennen kuin ymmärsi, hyväksyi, ettei ole juuri nyt missään in(essä). Niin, että ollapa kärpäsenä sivistysvaliokunnan katossa, mutta kun ei niin ei. Kismittää ettei pääse keskustelemaan aiheesta tai kuulemaan uutta. Se mitä puhutaan on osaksi epäilyttävää juoruilua ja silkkaa höpinää. Olettaminen ei ole tietoa: "että kulttuuri-sana on väistymässä ja taide-sana taas korostuisi" että "perustuslainvastainen hakijan ikään viittaaminen jäisi pois". Asetuksen valmistelusta ei ole tietoa ja sillä pasta.

Koettaa tässä sitten pitää päätä kylmänä. Etäännyttämisen keinona on nostaa esille konkreettisia kysymyksiä. Mm. miten jatkossa hoituvat aluelähtöinen ruohonjuuritason taiteilijavaihto ja näyttelyvienti tai miten järjestetään aluetaidenäyttelyt sekä millaisia läänintaiteilijoita tarvitaan. Ero taidekentän toimijoiden näkökulmissa pitää ottaa huomioon. Yhteistä kokonaisuutta rakennetaan, mutta kolmannen sektorin, yksittäisen taiteilijan ja museon näkökulmat ovat erilaisia. 

Tässä tilanteessa verkostojen kohtaamisesta on huolehdittava. Jos apurahojen jakajat säännöllisesti vaihtuvat, asiantuntijan kulloinenkin profiili ei ole keskeinen asia. Tärkeää on, että kokonaiskakusta päättävässä portaassa ei esimerkiksi institutionaalinen näkökulma rakenteellisesti painotu taiteilijanäkökulman ohi. Kuvataiteen työskentelyapurahoihin myönnettävä summa pitäisi kaksinkertaistaa. Silloin kuvataiteilijahakijoita voitaisiin tukea prosentuaalisesti samanarvoisesti kuin muilla taiteenaloilla toimivia hakijoita. Tämä voisi olla budjetin sisäisen uudelleenjaon asia. 

Poliitikot ovat perinteisesti suhtautuneet myötämielisesti taiteilijoihin alansa asiantuntijoina. Pian nähdään päteekö tämä edelleen. 

Terveisiä Bulgariasta!

Matkailu avartaa ja etäännyttää, paitsi kasvattamalla välimatkan niin lyhytkin arkipäivässä selvityminen vieraassa maassa näyttää asiat toisin. Bulgaria ei ole niin järjestäytynyt maa kuin Suomi. Suunnitelmat vaihtuvat ja on rentoa... sekä köyhää. Ensi vuonna maassa on valtiopäivävaalit, äärioikeistolaisuuden kannatus on lisääntynyt myös Bulgariassa. Maan politiikassa tasapainoillaan suhteessa Venäjään; tilataanko ydinvoimaa tai liitytäänkö yhteisvaluuttaan.

Bulgariassa on meneillään kilpailu valinnasta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2019. Sofia valittaneen. Kulttuuri on riippuvainen monella tapaa yksityisestä tuesta, non profit -toimintakin tasapainottuu taloudellisella välttömattömyydellä. Taiteilijana selviytyminen vaatii poliittista pelisilmää, sosiaalinen suhdeverkosto on tärkeä kulttuurihallinnon ollessa liukuva alusta. Verkostot ulkomaihin korostuvat, kulttuuri-instituutit tukevat nykytaidetta ja nostavat myös sen kriittistä diskurssia esiin.

Bulgariasta on löytynyt Euroopan vanhin kylä, mutta kulta-aarteiden täyttämän maan loistavaan menneisyyteen suhtaudutaan myös sopivalla itseironisella huumorilla; viimeisten löytöjen mukaan Transsylvanian vampyyritkin periytyvät bulgarialaisista.

Näihin tilaisuuksiin en aio osallistua

Hanasaaren kulttuurikeskuksen ensi perjantain seminaari on muuttanut ohjelmaansa. http://www.forumartis.fi/tiedostot/FA_seminaariohjelma_6.9..pdf
Tarja Cronbergin sijaan paikalla on Pauli Rautiainen. Muutos on ajankohtainen sillä Rautiaisen väitöskirja tarkistettiin Tampereen yliopistossa eilen lauantaina. http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=22702
Se on myös harmillinen, sillä keskustelu taiteilijan sosiaalisesta asemasta ja sen pohjoismainen vertailu olisi ollut teemaltaan varsin toisenlainen kuin mitä lupaa Rautiaisen otsikko: Näkemyksiä taiteilijoiden työskentelyedellytyksistä tulevaisuuden luovassa taloudessa. Ymmärrettävää sikäli, että Cronberg lienee parlamentaarikkona keskittynyt muihin asioihin kuin taiteilijan toimeentuloon. Toimeentulo-aiheen selvityksessä jokin vuosi sitten hän toi esille mm. sen miten Suomessa taiteilijan toimeentuloa ja sosiaalista asemaa tilastoidaan heikommin kuin muissa Pohjoismaissa. Se olisi ollut erinomaisen hyvä asia jatkaa Hanasaaressa.
Kulttuurista keskustellaan myös Göteborgin kirjamessuilla. 
http://www.voksenaasen.no/no/bokmassan/ 
Kulttuuripoliitikkojen laajaksi mainitun messuille kerääntymisen syy on monikulttuurisuus ja Pohjola. Ei tarkkapiirteisempi taide- tai taiteilijapolitiikka Pohjoismaissa. Pohjoismaisen ministerineuvoston sivuiltakaan ei löydy taiteilijan sosiaalinen asema ja toimeentulo -aiheen avauksia. Miksi asiaa ei katsasteta yhteisesti pohjoismaisella tasolla?
http://www.norden.org/fi/pohjoismaiden-ministerineuvosto

Turun kirjamessujen ohjelma julkaistaan huomenna maanantaina
http://turunmessukeskus.fi/messut-ja-tapahtumat/turun-kansainvaliset-kirjamessut/messuohjelma-0
Vaikka Göteborgiin ja Turkuun en lähde, niin Helsingin kirjamessuille menen.
http://web.finnexpo.fi/Sites1/HelsinginKirjamessut/Kavijat/Ohjelma/Sivut/default.aspx
En kuuntelemaan taide- ja taiteilijapolitiikkaa, vaan mm. Maahenki-kustantamon ympäristöestetiikan konferenssi- ja kirjasarjaan liittyen Ritva Kovalaisen haastattelemaa Yrjö Sepänmaata 25.10 klo 11 Katri Vala -lavalla.

Syyskausi alkaa

Vaikka kesän tahtoisikin jatkuvan, bloggaaminen alkaa väistämättä. Intoutuu siinä missä muutkin, toiminta ja puuhailu ympärillä alkavat. Taiteen edistämiskeskus ja taidehallinto ovat virkamiesten valmistelussa. Miten käy aluejaolle, yt-neuvotteluissa työtehtäville ja virkailijoiden sijoittumiselle. Jos hanketta on kritisoitu suljetusta valmistelusta ministeriössä, niin valmistelu on nyt suljettu virkamiespiiriin - niin hyvin, että sivistysvalikokunnassakin taidetaan ajatella, että läpihuutoasia koko muutos. Onhan jouluun tosin aikaa. Sanon, että luottamuspuolen ihmiset ovat yleisesti turhautuneita ja pettyneitä prosessiin. Valmisteluaikana ei yhteisen hyvän henki ole juuri päässyt nousemaan.

Päivän Aamulehti /Juha Karilainen ilahdutti tärkeällä aiheella, nimittäin suomalaisten eriarvoisuudella kulttuurin saavutettavuuden suhteen. Mittarina jutussa oli käytetty kuntien käyttämiä euroja kulttuuriin asukasta kohden. Artikkelin ajankohtainen innoittaja on akaalainen yhteisötaideprojekti. (Ks myöhemmin www.kiito.fi)
Karilaisen artikkeli lähestyi aihettaan jokseenkin hupaisasti. Ensin artikkeli täsmensi rikkiviisaasti, että kun rahaa ei ole, niin tehdään itse - sitten mainitaan, että ensin palkataan yhteisötaiteilija töihin. Jutussa viitataan Hankkeeseen (lienee Jyväskylän yliopiston), josta tämän projektivetäjän palkkarahat tulevat.
Ammattiaiteilijan palkkaaminen kuntatasolle töihin on oikein kannatettava ajatus. Mikä puolue ottaa sen vaaliohjelmaansa?

Pavlikeni

Annikin runofestivaali, penkit

Tämä blog on kesälomalla heinäkuun

Taiteen uudet muodot

Yksi taidehallinnon muutosperuste on, että taiteen uudet muodot pitäisi voida tunnistaa nykyistä paremmin. Väitteen mukaan nykyinen järjestelmä on kankea ja ennakkoluuloinen uudelle. Taiteilijoita ja taiteilijajärjestöjä on viime vuosikymmenet ahdisteltu. Tukiraha ei ole seurannut inflaatiokehitystä, taiteilijoiden sosiaaliturvan lainsäädäntö ei ole ajantasainen ja esimerkiksi näyttökorvausjärjestelmä ei ole toteutunut suunnitellusti.

Valtiovallan ajatus on ollut innostaa taiteilijoita yrittäjyyteen ja porkkanaksi järjestöille on tarjottu hankerahoitusta liiketoimintamallien kehittämistä varten. Kaupallisuus on haluttu nähdä valoisana mahdollisuutena, vaikka taidemarkkinoiden volyymi on mitätön. Yhdistykset ovat kunnianhimoisesti kehittäneet taidelainaamotoimintaa ja pohjustaneet mm. siten yleisön kiinnostusta taiteeseen. Yleishyödylliset yhdistykset ovatkin nyt arvonlisäveron piirissä taidekauppiaina.

Kaupallisen ohjailun voi myös torjua. Tapoja siihen ovat mm. gallerian näyttelyohjelman painopisteen näkeminen sen sisällössä oheistapahtumineen ja kieltäytyminen kaupallisista ratkaisuista toiminnan rahoituksessa. Non profit -gallerian toiminta on luontevasti kansainvälistä, siihen kuuluu residenssitoiminta kuratoiduille taiteilijoille.

Taiteilija voi kieltäytyä kauppaamasta teoksiaan. Tämä onnistuu vaikka niin, että valmistuvat teokset ovat väliaikaisia ja prosessinomaisia, teosten valmistukseen ei tarvita työhuonetta tai paljoa materiaaleja. Ne toteutuvat ryhmässä tai verkostossa. Taiteilija ei jätä sellaisia merkkejä, mistä joku ulkopuolinen huomaisi tehdyn johdonmukaiseksi taiteilijan työksi. Työskentelyapurahaa ei kannata taloudellisista syistä hakea.

Löytyvätkö nyt näistä eri tavoista olla suhteessa yhteiskunta-verottajan petaamaan taiteilijan paikkaan vanhan ja uuden taiteen muodot? Vaikka niin, että taiteilijan sosiaalinen syrjäytyminen on taiteen uusi muoto. Toisaalta uutta taidetta on luonnehdittu määritelmiä pakenevaksi mm. siten, että se on aina siellä välissä, siellä missä ei ole omaa toimikuntaa, joka osaisi myöntää uudelle muodolle rahaa.

Välttämätön kesä

Taike-esitys lähti eduskunnalle ja sivistysvaliokunnalle jo piiiitkä aika sitten toukokuussa. Mutta koska on kesä ei siinä mitään tapahdu ennen elokuuta. Virkamiestyönä käytäntöönpanoa pohditaan kuitenkin jo, ja näkeehän sen, että paljon avoimia kysymyksiä on. Yksi sellainen on edelleen tutkimuksen järjestäminen.
http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/vireilla_kulttuuri/taiteen_edistaminen/index.html

Aluepolitiikan näkökulmasta ärhäköitymistä ja etujen puolustamista olen odotellut. Mitään ei kuitenkaan ole juuri kuulunut; liekö ollut syynä eurokriisi, puheenjohtajavaalit tai ely-keskusten asia ensin. Aluepisteitä ollaan vähentämästä, vaikka alueellisten taidetoimikuntien määrä pysyisikin. Läänintaiteilijat toimivat keskusviraston alaisuudessa eli se työvoima on pois alueellisesta ohjauksesta.

Kun kulttuuripoliittinen linjanvetäjä, taideneuvosto tekee viraston johtajalle esityksen rahajaosta, ei siinä välttämättä ole mitään painotusta taiteilijoiden työskentelyapurahoihin (voimassaoleva laki vuodelta 2010 määrää tosin apurahavuosien lukumäärän). Kulttuuripoliittinen linjahan on rahanjaon linjausta. En muista vähään aikaan lukeneeni yhtään paperia missä ei laitosten merkitystä taiteen ja kulttuurin puolella olisi erikseen korostettu. Taiteilijoiden puolesta ei pelätä. Katsotaan sitten, kun oletettu taantuman vuosi rahoituksessa koittaa 2014.

Totta ja tarua

Olen kuullut, että noin 1200 eri tahoa tekee ehdotuksia, kuka valittaisiin taidetoimikunnan jäseneksi. Muistan myös kuulleeni, että ehdottaa saavat kaikki ne, jotka vain kokevat asian jotenkin itselleen kuuluvaksi. Jos ehdokkaita on kertynyt esimerkiksi 1500 nykyisellä järjestelmällä ja mukaan kaivataan vielä uusiakin tahoja, niin kuka ne ehdokkaat oikein käy läpi ja järjestää? Haut internetistä ja suositukset; sukupuoli ja ikä sekä asuinpaikka - unohtamatta "uusia taiteen muotoja".
Eli lyhyesti:
Koska yhtälö kuulostaa hankalalta, niin minusta olisi oikein hyvä, jos tähän etsittäisiin muutoksen perusteiksi poliittinen tavoite.

"Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus. Selvitys valtion taiteilija-apurahan saajista vuosina 2006 - 2010", Tomi Mertasen työpaperi, on selkeää luettavaa. Taulukoista käy ilmi, että kuvataiteen työskentelyapurahaa hakeneista kuudesta kahdeksaan prosenttia on saanut apurahan. Miten sen (50 vuosiapurahaa eli yksi miljoona euroa) saisi kaksi ja puolikertaistettua (125 apurahaa eli kaksi ja puoli miljoonaa euroa)?

Taiteen keskustoimikunta jakaa vuosittain 30 miljoonaa euroa.
http://www.hs.fi/digilehti/kulttuuri/Tehtävä+saneeraa+taidehallinto/a1338334418631
Luulisi, että tässä voisi nyt tehdä ihan vaan sisäisen pienen siirron: byrokratialta, yhteisöiltä ja laitoksilta pois ja suoraan taiteilijoille itselleen.
Olisiko niin hyvä?

Voi tietysti asiaa laajemminkin pohtia, ideoita voi etsiä esimerkiksi
http://www.verokuitti.fi/

Pirkanmaan kulttuurifoorumi

Viime perjantain kulttuurifoorumi oli Omalla Tuvalla, Ikaalisissa. Rakennus juhlasaleineen on esimerkki siitä, millaisiin hankkeisiin EU-rahaa saa, nimittäin seinien rakentamiseen. Sisältöä ja toimintaa ei tueta.  Asia on aivan yhdensuuntainen kuin mitä perustulokeskustelun esiin tuoduissa perusteluissa: On mielekkäämpää pitää tulojaon alapäässä olevat ihmiset nöyrinä ja valvottuina hallinnon keinoin kuin hyväksyä ajatus ihmisten itsenäisestä toimijuudesta. 

Itse kulttuuristrategiapaperi on niin taustoittava, että siitä voi vain sanoa, että hyvä. Vielä paperi ei ollut liiton kotisivulla, mutta lupausten mukaan pian sen sinne pitäisi ilmestyä.
http://www.pirkanmaa.fi/fi/maakunnan-kehittaja
Toivottavasti syksyllä, lupausten mukaisesti, saadaan jo arvioitavaksi konkreettisempia sisältöjä.

Kun puhujat eivät ole vertaisia on aina epäillys, ettei kulttuurista puhuttaessa eroteta siitä taidetta, saatikka nykytaidetta. Ja kun puhutaan taiteesta ei ainakaan tarkoiteta kuvataidetta. Taidetta ja kulttuuria ei määritellä siitä itsestä käsin vaan ulkoapäin.

Tuntuu, että myös Kulttuurikummit ry ovat viisaasti sisäistäneet tämän ulkokohtaisuuden.
http://www.kulttuurikummit.fi/

Tehdään tekoja kulttuurin eteen, sellaisen kulttuurin jota voidaan liiketaloudellisin neuvoin tavoittaa. Tämä tarkoittaa laitoksia, esimerkiksi musiikkilaitoksia.

Kiltin tytön jakolasku

Taiteen keskustoimikunta julkaisi jokin aikaa sitten Tomi Mertasen työpaperin Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus 
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/tkt/uutinen/-/news/109059


Julkaisun tiedotteessa on kiteytetty tutkimuksen tulos: selvitys osoittaa, että apurahalainsäädännössä asetetut jakokriteerit iän, sukupuolen tai asuinpaikan suhteen toteutuvat lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. 


ja: Noin 80 prosenttia valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2006–2010 nauttineista taiteilijoista piti järjestelmää toimivana. 


Vertaisarvioinnin on selitetty tarkoittavan sitä, että arvioinnin tekee vertainen eli samalla alalla toimiva. Vertaisuuden voi ymmärtää laajenevan myös niin, että hakemuksia katsotaan suhteessa vertaishakemuksiin. Jos hakemuksia on paljon, muodostuukin tyydyttävä kokonaiskuva. Mitä vähemmän hakemuksia on, sitä tietoisemmin arviointia on laajennettava. Silloin voi tapahtua niinkin, että jokin taiteenala joutuu jaossa kokonaan sivuun.


Erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate toteutuu esimerkiksi sukupuolen ja iän mittareilla. Tämä lainsäätäjän tarkoittama tapa, kuten Mertanen ylläolevassa lainauksessa ilmaisee, on esimerkiksi sitä, että apurahat jaetaan sukupuolen mukaan tasa-arvoisesti. Jos apurahoja myönnetään kymmenen, niin viisi miehille ja viisi naisille. Tai jos suhdeluku otettaisiin Mertasen tilastoimista hakijamääristä lukusuhteen pitäisi olla 4/6.


Mertanen jaottelee hakijat iän mukaan viiteen kategoriaan. Eniten hakemuksia on 1950 - 59 ja 1960 - 69 syntyneiden ryhmässä. Jotta erilaisuus-samanlaisuus toteutuisi suhteutettuna jotenkin hakijamääriin, niin tälle ryhmälle kuuluu kymmenestä apurahasta kuusi ja 1949 ja aiemmin syntyneille kaksi ja 1970 ja myöhemmin syntyneille kaksi apurahaa.


Huomioon otettavia asioita ovat myös eri taiteenalat, erilaisten sisältöjen parissa toimiminen ja erilaiset taiteen toiminnalliset ympäristöt. 


Mertanenkin on nostanut esille kysymyksen, miksi joskus koetaan, että samantapaisella hakemuksella on saanut apurahan joskus ei. Ehkä siihen on syynä vertaishakemusten vaihtelevuus? Oma karkea arvioni on, että erilaisuus-samanlaisuus tasa-arvoperiaate suhteessa vertaishakemuksiin voisi toteutua yhdellä hakukerralla vasta, jos apurahoja jaettaisiin noin puolet nykyistä enemmän. Taidepolitiikkaa, tai taiteenedistämisen politiikkaa apurahajaossa voisi siten tehdä vasta tilanteessa jos apurahoja voisi jakaa kaksi ja puoli kertaa nykyistä enemmän. 


Mihin kuuluvat hakijat uusilta taiteen aloilta? Tämä kysymys pitää sisällään käsityksen eri taiteenalojen keskustelemattomuudesta. Tähän jakoon on perustunut myös  valokuvataiteen hieno menestys apurahamarkkinoilla. Nykytaiteessa luodaan kuitenkin välineestä riippumatta toisiinsa rinnasteisia sisältöjä. Näihin sisältöihin liittyy myös suhde rahoitukseen; niin sen täysi kieltäminen kuin kaupallisuuden puhdas hyväksyntä.


Mutta jos taiteen autonomiasta nyt Taiken myötä luovutaan, niin sitten taiteenedistämisen politiikkaa voidaan tehdä esimerkiksi niin, että jätetään vertainen tasa-arvoisuus huomioimatta. 


Tekstin alun lainauksesta huolimatta Mertanen toteaa julkaisussaan, että apurahansaajien alueellinen tasa-arvo ei ole toteutunut kokonaisuudessa kovin hyvin.

Pakko on

Pakko on sitten jotakin kirjoittaa Taiteen edistämiskeskuksesta. Lakiesitys oli luvattu julkistaa 15.5. mutta kulttuuriministerin tiedotustilaisuus siirrettiinkin seuraavalle päivälle. Tiedotustilaisuudessa iltapäivällä Arhinmäki puhui, mutta lakiesitystä ei julkaistu. Verkkolähetyksen voi käydä kuulemassa
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tallenteet/fi.jsp

Tilaisuus pidettiin Arhinmäen mukaan mm. siksi että on niin paljon väärää tietoa ja huhuja liikkeellä. Varmasti onkin, niin kauan kuin lakiesitys ja luonnos asetuksesta eivät ole julkisesti saatavilla. 

HSn Teemu Luukka oli kuitenkin silti saanut aiheesta joltain jotakin tietoa jo edellisenä päivänä (tai mitä lienee, sillä Luukkaan juttuihin ei ole aiemminkaan ollut paljon uskominen) koska lehdessä oli aiheesta sitä ja tätä jo 16.5.

Keskustelu jatkuu jostain edelleen perjantaina Kultakuumeessa
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/

Aamulehdessäkin Nina Lehtinen kirjoitti niitä näitä. Tiesi että lakiesitys on annettu eduskunnalle, vaikka oikeasti vasta hallituksen aluepoliittiselle työryhmälle.
http://www.aamulehti.fi/P%25C3%25A4%25C3%25A4kirjoitukset/1194743269246/artikkeli/kun+talouden+arvot+kohtaavat+taiteen.html

Jos nyt jotain kuitenkin oikeasti aiheesta kommentoisi, niin yksi asia tulee toistuvasti esille. Se on valitusoikeuden kirjaaminen lakiin apurahapäätöksistä. Aivan kuin kyseessä olisi muutos nykyiseen tilanteeseen. Edelleenkään kirjaus ei tarkoita valitusoikeutta koskien taiteellisesta arviointia, vaan muodollista oikeellisuutta, esimerkiksi jääviyttä.

Jäävi olet jos tuotat itsellesi taloudellista hyötyä vaikka antamalla apurahoja lähisukulaisille. Tästä saa siis valittaa nykyisinkin. Oikeutta ei ole kirjattu nykyiseen lakiin, vaan se löytyy lainsäädännöstä toisaalla. Ja nykyisinkin voi päätöksistä kysyä, kyllä perusteet saa (ainakin meillä Pirkanmaalla). Kukaan vaan ei koskaan kysy; vaan asiasta juorutaan ja on huonoa mieltä sekä epäuskoa, ihan kuin kulttuuritoimittajat ja taiteenkeskustoimikunnan puheenjohtaja Rantala tietävät.

Valitusoikeuden on laskettu kuitenkin vaativan tulevaisuudessa lisää vuodesta puoleentoista työvuotta
http://www.painters.fi/paulirautiainen1942012.pdf

- jota varten perustetaan lainoppineelle oma virka, jonka puheenjohtaja Rantala tiesi jo Läänintaiteilijapäivien keskustelutilaisuudessa 11.5. Ja koska rahaa ei tule lisää niin se tarkoittanee viiden taiteilija-apurahavuoden katoamista tähän virastoaukkoon.

Tämä aihe on tärkeä

Opetusministeriö vauhdittaa prosenttiperiaatetta hallitusohjelman mukaisesti.
http://www.minedu.fi/OPM/Verkkouutiset/2012/03/prosenttiperiaate.html

Vakiintuneina prosenttiperiaatekaupunkeina esillä ovat Oulu ja Salo. Asuntomessut ovat nostaneet taidetta esille, tuleva kesänä Vuoreksessa Tampereella ja varmasti myös esimerkiksi Jyväskylässä vuonna 2014. Jyväskylässä järjestettiin viikko sitten aihepiirin seminaari. Seminaarissa etsittiin omaa "Jyväskylän mallia" julkisen tilan taidehankinnoille, vertailua Jyväskylän mallille saatiin Helsingistä. "Helsingin mallista" kertoi arkkitehti Klas Fontell Helsingin kaupungin taidemuseosta.

Helsingissä taidehankintoja on tekemässä neljästä viiteen palkattua henkilöä taidemuseossa, kertoi Fontell - näistä kahden pääasiallinen tehtävä on seurata kotimaista nykytaidetta. Taidehankinnat tehdään käytännössä vain suomalaisilta taiteilijoilta. Jyväskylässä taidehankinnoista vastaa yhteistyöryhmä, jossa on mukana edustajia taidemuseosta, kaupunkisuunnittelusta, yhdyskuntatekniikasta, tilapalvelusta ja taidetoimikunnasta sekä taiteilijaseurasta. Yhteistyöryhmää myös kasvatetaan tarpeen mukaan avoimesti.

Hankintamallit tuntuvat monella tavoin vastakkaisilta. Yksi erilaisuus on, että Jyväskylän mallissa myös taiteilijat ovat mukana.

Toivottavasti nämä erilaiset käytännöt, jotka jo muotoutuvat eripuolilla maata, tulevat tarkkaan huomioiduiksi kun työryhmä tekee prosenttiperiaatteen edistämisen ehdotuksen. Työryhmässä (13 jäsentä) on mukana yksi taiteilija.
http://www.hare.vn.fi/mKokoonpanonSelailu.asp?h_iID=18411&tVNo=6&sTyp=Selaus

Pirkanmaan maakuntarahaston juhla

Viime perjantaina oli Pirkanmaan maakuntarahaston apurahojen ja palkintojen jakotilaisuus. Tilaisuus oli myös  rahaston 50-vuotisjuhla. Vuosi sitten, kun olin juhlassa apurahansaajana, en juuri kyennyt miettimään juhlan teemallisia sisältöjä. Omalta iloisuudeltani ja hermostuneisuudeltani en voinut keskittyä.

Juhlatilaisuudessa tuotettiin nyt varsin selväpiirteinen kuva rahaston toimijuuden perusteista, siinä korostui mm. yhteistyö Maakuntaliiton kanssa. Maakuntalaulun Kesäpäivä Kangasalla kertoja-varpunen katsoi menneeseen; siellä maahanmuuttaja Finlayson aloitti tehdastoimintaa. Palkinnonjaossa taas luotsattiin tulevaisuuteen antamalla tunnustusta nykypäivän menestyjille, akatemiaprofessori Howard T. Jacobsille ja mediataiteilija Charles Sandisonille. Kansainvälistyminen ja maahanmuuttajien merkitys olivat esillä alueellisen menestyksen rakentajina.

Maakuntarahasto jakaa apurahoja ja valitsee sellaisia yhteiskunnallisia teemoja, joiden esittämisen osana on myös kulttuuri ja joissa on alueellinen, paikkaan sitoutunut hyöty. Apurahojen jakoperusteet ovat siis erilaiset, kuin mitä esimerkiksi valtion apurahoissa on - ainakin mitä ne ovat olleet tähän asti.

Aamulehden naisen logiikka

Olen päättömän retkahtanut Aamulehden pääkirjoituksiin. Lehti viettelee samalla vastaansanomattomuudella mitä Hannele Lauri maitokauppaostoksineen Spede Pasasen rautakaupassa. Veteläksi kävin jälleen perjantaina Guggenheimia käsitelleen kirjoituksen edessä.
http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194741196398/artikkeli/helsinki+valitsi+luuserin+unelman.html

"Pyllyilkäämme täällä Impivaarassa vielä". Pirkanmaalaisaviisin sanomalehtiuudistuksessa kolumni ja pääkirjoitus ovat tulleet yhdeksi. Se on pyörryttävän vapauttavaa, suorastaan mullistavan nerokasta. Ei ole mitään väliä mitä kirjoitetusta ymmärtää, koska kirjoitetussa ei ole mitään mitä siitä voisi tajuta. Tämä ajattelun taivaallisen vapaa lento on tulessapalava totuus.

"Sopivan matkan päästä on helppo nähdä, että Helsinki valitsi luuserin unelman. Sen rinnalla Tampereen raikkaat keskustavisiot näyttäytyvät metropolin arvoisina, juuri kuten avarakatseiselle kakkoskaupungille kuuluukin."
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194740913033/artikkeli/taas+vauhdikas+arkkitehtien+visio+tampereelle+juoksurata+ratinan+kattojen+ylle+.html

Aamulehti rakkaani, ansiotasi on - surrealistien mottoa mukaillen - että aamiaispöydässäni kohtasivat nämäkin, helsinkiläinen ompelukone Guggenheim ja tamperelainen sateenvarjo Ratinanranta.