Taiken viimeinen luukku joulukuulta

Pertti Paltilan selvityksessä alueellisesta taiteen edistämisestä (2009) on toimijayhteenveto seuraavasti: "Tässä yhteydessä tarkastellaan keskeisten toimijoiden kuten alueellisten taidetoimikuntien, Suomen kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin, maakunnan liittojen, aluetaidemuseoiden, taiteen aluekeskusten, lastenkulttuuriverkoston sekä kuntien roolia alueellisessa taiteen edistämisessä." Nykykuvataiteen toimijat ovat yhdistyksiä ja tässä tekstissä siis eksplisiittisesti kuvatun kentän ulkopuolella.

Samoja toimijoita mukailee myös vuoden takainen rahoitushaku (mm. Kultaus Pirkanmaalla): "Valtionavustuksia voivat hakea oikeustoimikelpoiset yhteisöt ja määräraha voidaan myöntää taiteen ja kulttuurin aluekeskuksille tai muille alueellisille toimijoille, valtion osuutta saaville taide- tai kulttuurilaitoksille tai kunnille."

Nyt ajankohtainen, Jyväskylän yliopiston hallinnoima Kuulto-haku taas on lähtee kunta-tasolta. Varmaankin siksi hakuteksti on muotoilultaan toisenlainen: "Kuulto-projekti alkaa tänään hakea ideoita kuntien kulttuuritoiminnan kehittämiseksi. Päätavoite on tehdä kulttuurista ja taiteesta saavutettavampaa. Idean voi hankkeelle jättää kunnallisten kulttuuritointen edustajat, yhdistykset, kulttuurilaitokset tai yrittäjät, kunhan päämäärät ovat samat kuin ideahaulla. Ideahaku kestää 27.1.2012 asti."

Onko alueellisen taide- ja kulttuuritoimija-rakenteen hahmottamisen malli kuvataiteen toimijoiden kannalta rakenteellisesti syrjivä? Voisivatko paikalliset taiteilijaseurat muuttua kuvataiteen edistämiskeskuksiksi ja mitä se tarkoittaisi niiden rahoitukselle tai toiminnalle?

15. päivä open sources

On nykyaikaista lähestyä kehitystä siten, että keksityllä ei ole copyright -omistajaa vaan yhteinen työ kääntyy kaikkien jaettavaksi, paremmaksi elämäksi. Minä en ajattele näin, vaan kannatan hyvitysmaksuja, mutta arvioin asiaa uudelleen, sitten kun kansalaispalkkaa ryhdytään maksamaan.

Olen nyt kuullut muutamaan otteeseen idean, että ne hankeideat, joihin apurahaa tai tukea myönnetään, pitäisi olla avoimesti luettavissa. Yhteistyökuvioita varten, ratkaisujen kontroloimista varten ja opiksi, miten ovat menestyneet perustelut kuuluneet. Viime syksynä kuulin Vanhojen kansakoulujen käyttömahdollisuuksia pohtineessa seminaarissa http://bit.ly/sXO63o
Saaren kartanon toiminnanjohtajan Hanna Nurmisen esittelyn. Heillä hakemuksia tallennetaan ja työstetään siten, että residenssivieraitten hankesuunnitelmien kokonaisuudesta voisi syntyä jotakin itseään suurempaa. Hyvää tarkoittavaa ohjailua voi suorittaa yksityinen säätiö näin halutessaan.

Joulunodotus alkaa

Eilen Taidetoimikunnan kokouksesta ja Taidemaalaus-lehden glögistä alkoi yhdensortin joululoma. Joululoman kunniaksi hymyilin aamulla, keräsin tietokoneen vierestä post-it laput joihin olin muistiinmerkinnyt luettavia kirjoja ja kävin kirjastossa.

Miten tulla kulttuuripolitiikan asiantuntijaksi? Taidehallinnossa tarvitaan kulttuuripolitiikan asiantuntijuutta ja alan maistereita koulutetaan Jyväskylän yliopistossa.
ks. opinto-oppaasta
5.11.2 Kulttuuripolitiikan maisteriohjelma
http://opinto-opas.jyu.fi/ytk/2011/opas/html/

Ajattelin hoitaa tämän asiantuntijuuden nyt joululomalla.

Pohjalukemiseksi valitsin Taiteen ja kulttuurin kentät Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet, Heiskanen, Kangas, Mitchell (toim.). Kirja on julkaistu 2002 ja luetellee nyt Taiken myötä muuttuvat taidehallinnon rakenteet. Paljon on EU-asiaa viime vuosituhannelta, jota asiaa pitää nettihauilla tarkentaa.

Historian kuittaan Kulttuuripolitiikan uudet vaatteet, Kangas, Virkki (toim.) ja Pierre Bourdieun Vastatulet ohjeita uusliberalismin vastaiseen taisteluun -teoksilla. Molemmat pamflettikirjat ovat vuodelta 1999.

Jyväskylän opinto-opas ei kerro KUPS190 Kulttuuripolitiikan nykysuuntauksia (5op) kokonaisuuden tentattavia kirjoja vaan viittaa epämääräisesti tenttaattorin kanssa sopimiseen. Tällaiselle joululoma-opiskelijalle tilanne vaatii soveltamista. Ehkä harppaan kohdan lukemalla Construction of Cultural Policy Ahponen, Kangas (eds.), vuodelta 2004.

Huomenna ostan itselleni joululahjaksi runokirjan  http://www.poesia.fi/tekstinauhoja/
Ja Marilynne Robinsonin Gileadkin löytyy nyt yöpöydältä, Juhalle kiitos.

Loppuviikon luukku

Silloin kun olin Suomen Taiteilijaseuran hallituksessa, siellä tehtiin strateginen suunnitelma SWOT-analyysillä. Projekti kesti vuoden ja sitä hiottiin välillä sisäisissä palavereissa. Nyt Taiteen edistämiskeskuksen strategisia päämääriä ja ydintehtäviä kysytään viikon varoajalla.

Taiteilijaseuran ydintehtävä tiivistyi jotenkin "onnellinen taiteilijakunta". Voisiko onnellisuus liittyä myös taiteenedistämiskeskuksen strategisiin päämääriin? SWOT analyysissä, joka on kehitetty palvelemaan yrityselämää, määritellään myös kilpailijat ja viholliset. Onko taiteenedistämiskeskuksella vihollisia?

Myöhästyneesti torstain avaus

Keskiviikkoiltana oli Musiikkitalon ravintolassa Arkadiaseuran järjestämä keskustelutilaisuus koskien taideyliopistoa. Paikalla olivat Sibeliusakatemian, Teatterikorkeakoulun ja Kuvataideakatemian rehtorit sekä yhdistymistä ohjaava Seppo Määttä. Vähän innottoman tuntuisessa (pakko)keskustelussa olivat esillä mm. lavastus-, pukusuunnittelu- ja elokuvataiteenosaston väärä sijoittuminen Aalto-yliopistoon.

Arkkitehtien ja kuvataideopettajien sijoittuminen väärään paikkaan ja se, että baletilla ei ole korkeakoulututkintoa kuten nykytanssissa on - eikä luovalla kirjoittamisella. Aalto-yliopiston, säätiöyliopiston, itsenäisyys tarkoittaa sitä, että valtiovallalla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa siellä opetettaviin aineisiin tai niiden siirtoon. Sibeliusakatemian rehtori Gustav Djupsjöbacka teki avauksen myös musiikinteorian ja teatteritutkimuksen siirtämisestä Helsingin yliopistosta lähemmäs nykytekijöiden kenttää. Tyylikkäästi jätti kuitenkin taidehstorian mainitsematta.

Kuvan rehtori Markus Konttinen puolusti keskustelevaa akatemiamallia: oppilaan opetusta ateljeetyöskentelyssä. Mutta selvää lienee, että monialaisuus tulee avaamaan akatemian ovia, eikä se pysty  tulevaisuudessa kontroloimaan niin puhtaasti suomalaista korkeakouluopetusta kuvataiteenalalla. Yhdistymisen ehtona oli raha, että nykyisestä mallista luodaan kehys, jossa myös tulevaisuudessa pysytään.

Sama tiukka aikataulutus on tässäkin: vuoden 2013 alusta, valmiina tai ei.

seitsemäs Taikepäivä

Suunnitelmissa on, että taidehallintokenttä jaetaan kuuteen alueeseen nykyisen kolmentoista sijasta. Kolmentoista toimiston määrä saattaisi silti toiminnallisina pisteinä säilyä. Jo kuukausi sitten Lapissa asuva taiteilijaystäväni kertoi pohjoisen: Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, yhdistämissuunnitelmista, eikä sitä nyt niin kovin ihmetellyt. Aattele! sanoi ystävä.

Millaisia muita alueellisen jakamisen ideoita voisi olla, kuin että Pirkanmaan menisi kimppaan Keski-Suomen tai Hämeen kanssa? Yksi voisi olla lehtitalomittari: siinä Aamulehden ja Satakunnan Kansan sekä Lapin Kansan jakelualueet muodostaisivat kokonaisuuden. Toisen mallin voisi rakentaa taiteilijatiheyden mukaan. Tässä mallissa olisi kolme aluetta: pääkaupunkiseutu itäinen ja läntinen sekä muu Suomi.

Mitä tällainen väliporras oikeasti voisi tuoda lisäarvona nykyiseen, muuta kuin lisäkuluja ja hallintobyrokratiaa?  Ainakin siihen pitäisi tuoda selkeästi mukaan taidekoulut, koko museokenttä ja mitä vielä. Voisi olla mainiota jos samalla ministeriöllä olisi sekä taidekoulutus, että taiteenedistäminen.

Ennakoidaanko Taike-työssä muutoksia ministeriöihin?

Kuudennen päivän kirjoitus ennakkoon

Taidetoimikunnan luottamusihmisten työmäärän suuruus on esillä. Ettei korvaus ole ollenkaan kohtuullinen suhteessa luottamustoimessa vaadittuun työmäärään. Toisaalta olen myös kuullut sanottavan, ettei luottamushenkilöille (taiteilijoille) saisi maksaa palkkiota, sillä joku voi sitten haluta toimeen rahan takia.

Mitä se työmäärä ja palkkio ovat? Työaikaseuranta voisi olla paikallaan! Taidetoimikunnalla on kymmenisen kokousta vuodessa. Kokouksesta, joka kestää kaksi tuntia saa 45 euron palkkion. Jos osallistuu kaikkiin kokouksiin, niin palkkio on 450 euroa vuodessa. Työvaliokunnan hommat on sitten erikseen.Tämän lisäksi on kokousten taiteenalakohtainen valmisteleva työ, esimerkiksi apurahahakemuksiin tutustuminen: niin kuin sata kuvataiteentaiteilija-apurahahakemusta ja päälle lastenkultttuuri ja muut visuaaliset, vertailut ja konsultointi.

Viime keväänä laskin, että toimeen kului noin yksi työpäivä viikossa. Siihen vielä kaikki se muu lisä, minkä ajattelee tarpeelliseksi, vaikkapa seminaareihin osallistuminen. Erikseen on tietenkin se, mihin oma taiteenalan asiantuntijuus perustuu, se oma taiteilijan työ, mikä ei kuulu tähän laskentaan.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Viidentenä päivänä

Taiteen alueellisen edistämisen hallinto on vähän kuin pyörimässä kahdessa rattaassa. Toisaalta se on paikkaan sijoittumisensa takia maakunnallista työtä ja toisaalta se on erityisyytensä puolesta osa taiteen keskushallintoa. Maakunnallisuutta korostaa mm. muuttunut nimeämiskäytäntö: poliittiset maakuntaliitot nimeävät seuraavat alueelliset taidetoimikunnat. Uuden menettelyn purkamiseksi onkin ollut vaatimuksia. "Nimeämiskäytäntö kun muuttui lähinnä vahingossa ja nimeäminen pitäisi palauttaa taiteen keskushallinnolle ennenkuin otettu käyttöön lainkaan."

Taiteen edistäminen voisi kuitenkin olla osa maakuntaliiton kulttuuristrategiaa. Kaikilla maakuntaliitoilla kuitenkaan ei ole kulttuuristrategiaa ja jos niillä sellainen on, siinä ei välttämättä mainita taidetta ja taiteilijoita koskevia asioita, tai edes niiden olemassaoloa, lainkaan. Taiteilijan elinkeinonharjoittamisen kannalta se onkin huono asia, sillä maakuntaliitto pyörittää hankerahoissan ihan toisenlaista volyymia kuin mitä ovat taiteen edistämisen rahat. Nyt juuri hallitus on tosin jäädyttänyt kaikki uudet hankerahat ensivuodelta.

Taidehallinnon puolelta ollaan huolissaan siitä, että miten alueellisesti osataan jakaa apurahoja oikein. Taiteilija-apurahojen määrä on niin niukka, että niiden jakamisen kontrolointi tuntuu kohtuuttoman suureelliselta. Mutta jos esimerkiksi festivaalituen jakaminen tulee alueille, niinkuin on suunnitteilla, ymmärtää paremmin valvonnan ja opetuksen perustelun. Vertaistapaamisia on tähän asti järjestetty vaihtelevasti eri taiteenaloilla. Kuvataiteen puolella sellaisia ei ole ollut, vaikka minusta niitä pitäisi olla verkostoitumisen takia ja hyvien käytäntöjen kertomiseksi.

Taiken neljännen päivän luukku

Ehkä hämmentävin kuulemani kommentti on, että läänintaiteilijuus pitäisi lopettaa, sillä kaikki taiteilijat asuvat pääkaupunkiseudulla. En viitsi pohtia, mitä ajatus kertoo lausujastaan: ehkä oli tarkoitus vain ravistella vakavamielisyyttä. Mutta sen heitto kertoo, että nyt ajatellaan minkä tahansa olevan mahdollista - kunhan vain muistetaan vertaisarviointi. Vaikka kaikki olisikin mahdollista, olennaisimman näkeminen ei ole vaivatonta.
Kultauksen http://www.kultaushanke.fi/valokuvakeskus.html loppuseminaarissa torstaina 1.12. minulle tuli vertaisarviointia ikävä. Kulttuuriväki ei ole taideväkeä, eivätkä kulttuurin rahat ole taiteen rahoja.

Taiken luukku avautui joulukuun ensimmäisenä

Taiken, Taiteen edistämiskeskuksen, luukku avautui jo ensimmäisenä joulukuun päivänä. Viime kesästä asti valmisteltu uudistus avautui varovasti Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajan Jacobsonin vetämän työryhmän papereilla. Nyt sitä sitten hiotaan: tällä viikolla aluetoimijoiden (pääsihteerit ja puheenjohtajat) tapaamisessa Oulussa ja Taiteen keskustoimikunnan neuvonpidoissa.

Esitystä valmistellaan liian kiireisesti, eikä valmistelutyön aikana työstä olla keskusteltu avoimesti.  Tämä on ehkä keskeisintä mitä työstä olen kuullut. Valmista siis on kovin vähän ja tilanne on ehdotuksille avoin:

jos Cupore, kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö,
http://www.cupore.fi/
menee Jyväskylän yliopistoon, niin puheissa ollut Visuaalisten alojen tiedotuskeskus voisi tulla Tampereelle.

Mitä minulle opetettiin Kiasman kirjakaupassa

Hienoon Ars näyttelyyn tutustumisen jälkeen harhailin Kiasman kauppaan ajatuksenani hiplailla mukavia siniprinttikankaita ja ihastella pellistä taivuteltuja pikkuesineitä. Kaupassa törmäsin taiteilija Markus Renvalliin. Vaihdoimme lyhyesti kuulumisia ja sitten Markus kysyi, että tiedänkö minä mikä tässä on vikana? Koska en ole läheskään niin sujuva ajattelussani kuin Markus, vastasin yksinkertaisesti, että en tiedä.

Markus selvitti, että vikana on se, etteivät taiteilijat tiedä mitä he haluavat ja tiedänkö minä mitä taiteilijoiden pitäisi haluta? Taiteilijoiden pitäisi saada näyttelykorvaus, jatkoi Markus, teksti omasta työstään ja kunnollinen teosdokumentointi.

Koska vakuutuin asian tärkeydestä, kirjoitan listan myös tänne: mitä jokaisen taiteilijan pitää muistaa museonäyttelyn yhteydessä.

Kiasman kaupassa ei ollut afrikkalaisia käsitöitä, enkä jäänytkään sinne enää Markuksen lähdettyä.

Muumipeikko vandalismia

Muumimuseon edustalla oleva pronssipatsas on taas vandalisoitu. Minusta olisi parempi siirtää patsas jonnekin muualle. Vaikka henkilökunnan takahuoneeseen, paikkaan missä häntä voisi toimia takinripustimena ja kenties ajansaatossa saada kauniin kultaisen kiillon. Olen tutkiskellut muumin asiaa sydämessäni ja ihmetellyt, miksi patsas on minulle niin vieras.

Koska patsas on puistopatsaaksi pieni? Kenties patsas olisi paremmin edukseen koristeena suihkulähteessä?

Muistelin, että muumikirjoissa pronssipatsaita olisi ollut vain Vaarallisessa juhannuksessa. Kirjassa esitellään puisto, jota Puistonvartija ja Puistotäti hoitavat. Kirjan puistokohtaus päättyy Nuuskamuikkusen rikokseen, siinä hän repii kieltokyltit ja kylvää puistoon hattivattien siemeniä. Tekoaan pakeneva Nuuskamuikkunen saa 24 orpolasta mukaansa.

Kun nyt tarkistin mielikuvan, ei Vaarallisen juhannuksenkaan puistossa ollut patsaita. Puisto oli vain huolellisesti hoidettu ja siellä oli hauskanpito kielletty. Muumitalossa muumipatsaita on. Sellainen on ainakin punaplyysisten huonekalujen seurassa salongissa, tyylinmukaisen pylvään päällä. Kenties patsas on kipsistä. Metso-kirjaston Muumilaaksossa sisällä oleva muumi on valkoinen.

Jos Hämeenpuiston muumin spreijaisi valkoiseksi? Piirrettyn muumihahmon väri on vaaleanvihreä. Puistomuumi voisi olla myös fluoridisoitu. Ajattelen, että niin olisi tutumpi.

Voisi kokeilla vaikka laittaa värillisen valospotin: ne kun ovat niin muotia.

http://bit.ly/sk5jBt

Aviso

Das Bayerische Staatsministerium für Wissenschaft, Forschung und Kunst eli Baijerin valtion kulttuuriministeriö
http://www.stmwfk.bayern.de/Start.aspx
julkaisee paitsi Aviso-lehteä
http://www.stmwfk.bayern.de/mediathek/aviso.aspx
ylläpitää mm. kansainvälistä taiteilijataloa.
Ministeriön katon alta löytyvät koulutus, tutkimus ja taiteet. Vakuuttavaa, mutta millaisen hallintoalueen olisi oikein oltava, kuinka vilkas, että moinen väliportaanhallinnon rakenne olisi kannatettava? Ainakin Baijerin osavaltion meno näyttää vauhdikkaalta.
Luovan talouden hengästyttäminä meilläkin yritetään.
http://kompassi.arthub.fi/index.php
Meillä tuetaan vapaata verkostoitumista ja nähdään sen kannustavan kaikenlaiseen yrittäjyyteen. Ja samalla minusta tuntuu, että meillä oltaisiin nyt rakennettamassa jäykkää hallintorakennetta, sellaista mistä tekijät ja osaajat jäävät ulkopuolelle. Ihan kuin meillä olisi siihen se sisältö, kuin jossain Baijerissa.
Liberaalia vapautta tämä aikamme henki tai ei, niin ainakin sen osaan varmasti päätellä, että alueellinen, toimitettu kulttuurilehti olisi kiinnostava. Ainakin kiinnostavampi kuin jokaisen museon ja teatterin omat tiedotuslehdet yhteeensä. Miten ne valtionapua toimintaansa saavat laitokset muuten sellaisiakin rahoittavat?

Taiteen keskustoimikunta julkaisi Arsis-lehteä vuoteen 2009. Vuoden 2010 aikana Arsikselle luvattiin kehittää verkkolehtikonsepti:
http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/default.asp?WCI=wciFrames&strlanguage_id=fi
Mutta linkkilistaan ja tiedotteisiin kehitystyö on jäänyt.

Vertaisarvioinnista ja muusta tärkeästä

Vaikka periaatteista pitäisi kiinni: poliitikot poissa taiteeseen liittyvästä päätöksenteosta, vertaisarvioinnista ja ammattimaisuudesta, niin muutoksia tulee. Taiteen keskustoimikunta antoi jo neuvoja apurahoihin liittyvään päätöksentekoon http://bit.ly/tYkxzy

Täällä Joensuussa Arto Haapala avasi päivän puhumalla arvioinnin suhteellisuudesta, ainakin mitä asiasta voidaan historian esimerkeistä oppia. Hän pohti sellaisia käsitteitä, kuin miten hyvän ja erinomaisen voisi erottaa - ja mikä osuus tiedolla on arvottavassa valinnassa. Kysymykseen Taiteen keskustoimikunnan arviointiperusteista hän vastasi diplomaattisesti, että "slipery" - liukastelun mahdollistavat.

Esitellessään taidemarkkinatutkimustaan Annukka Jyrämä on aina yhtä vakuuttavan selväjärkinen. Uskottavuus taidemaailmassa syntyy läsnäolosta: avajaisissa ja taidemessuilla. Mutta kun ranskalainen taidemarkkinatutkija päästään viihdyttämään yleisöä kahden luennon putkeen peruutuksen takia, tuntee tulevansa häikäistynä aivopestyksi. Alain Quemin valaisi, että taidemarkkinoita: taidemessuja ja niihin osallistuvia gallerioita hallitsee Yhdysvallat lähes neljänneksellä. Jossakin kiinalaisilla on vielä kiinniotettavaa. Heidän osuutensa on 2,4 prosenttia (2008).

Yhdysvaltojen jälkeen taidemaailmaa hallitsevat saksalaiset viidenneksellä. Kymmenesosaan yltävät Iso-Britannia ja Ranska. Eivätkä luvut päde vain kauppaan, vaan kuvaavat myös arviona menestyvien taiteilijoiden kansallista taustaa. Kovin hyvin luennoitsija ei avannut taidemarkkinoiden kuluttuvaa tapaa löytää paikallisesti "uusia" taiteilijoita, mutta kyllä yleisö kommentoi pikkuisen uuskolonialismista. Kansainvälisellä taiteella on kansallinen painotus: Suomella alle prosentin.

Taidesosiologi Quemin mukaan taiteen arvo voidaan suuremmaksi osaksi mitata erilaisin sosiologisin mittarein, vaikka on siinä aina hitunen estetiikkaakin "... quality is much more tiny part."

Mutta miten tästä voisi ottaa oppia apurahojen jakamiseen? Arviointimittareita voisi tulla lisää, voiko sellainen yksipuolistaa? Taidemarkkinoiden kehittyminenkin - mutta tietenkin omana poolinaan.

Lystiä Joensuussa

Mielestäni aika rohkeasti Erkki Sevänen näki akateemisen opetuksen ja taidekentän rahoituksen järjestämisessä samankaltaisuutta nykyisessä uusliberaalin markkinapolitiikan tilanteessa. Yliopistot kun ovat nimittäin varsin menestyksellisesti pystyneet hankkimaan yksityistä rahaa toimintaansa. Näin on, vaikka Aalto-yliopiston luominen osaksi kansallista markkinastrategiaa on varmasti aikamoinen veturi, kuin jos yksityisen rahan löytymistä vertaa esimerkiksi humanistisille aloille.
Niin Sevänen kuin myöhemmin Simo Häyrynenkin lainasivat Jim McGuigania: Rethinking Cultural Policy (2004). On hyvin hauska ajatella, että taiteen hyödyn tai kannattavuuden mittarit laskettaisiinkin toisin perustein, kuin mihin valtionvarainministeriö nykyisin pystyy. Otettaisiin huomioon koko se aika, mitä kulttuuri käyttää menestyneeksi nousevaa taidetta ja arvioitaisiin se viive, että koska avantgarde muuntuu valtavirran käyttöön. Myönnettäisiin, että markkinataloudenkin mittarit ovat ideologisia ja siten voisivat olla kokonaan toisenlaisiakin.
Toistaiseksi Suomi on vielä maa, jossa pohjoismaista hyvinvointivaltiotakin on jäljellä. Aika suruttoman toteavasti amerikan mallin täysmarkkinapolitiikasta amerikkalainen Vera L. Zolberg puhui. Eihän siellä muunlaista kulttuuripolitiikkaa ole ollutkaan. "Political context is very important."
Mutta siitä millaista tietä mennään, jos amerikan malli toteutuu kulttuuripolitiikassa (jonka osa myös taidepolitiikka on) valoitti Victoria D. Alexander kertoessaan Iso-Britanniasta. Siellä on tänä vuonna vietetty rahankeruun vuotta kulttuurille, iloisen antamisen merkeissä.
Alexanderin mukaan Creative Britain/ maan taidetoimikunnan papereista löytyy mm.
 "targeted support for projects that combine artistic excellence with commercial growth."

Taiteen ja talouden liitto aluekehityksessä, Kuopio

Tänään Joensuussa: Sanomalehti Karjalainen kertoi Perussuomalaisten kannatuksen nousseen maakunnassa 27 prosenttiin. Päivän kulttuuriuutisia olivat Itä-Suomen yliopiston (yhdistetty Kuopion ja Joensuun yliopisto) yt-neuvottelut, ammattikorkeakoulun kultttuurikoulutuksen supistaminen ja yliopiston seminaarin http://bit.ly/vbENTi
pääpuhujan Vera L. Zolbergin haastattelu. Seminaari on syy miksi minä olen täällä. Kaupungissa on myös Pekka Haavisto ja Sirpa Pietikäinen - lehtitietojen mukaan syy heille olla kaupungissa ei kuitenkaan ole sama kuin minulla.


Eilen Kuopiossa käsiteltiin Luovaa taloutta. Kahden päivän seminaari oli yhteenveto paikalliselle Art Hubille, Art 360-osahankkeelle ja muulle. Luova Tampere hankkeen Lasse Paananen esitteli tänä vuonna päättyvää, kuusi vuotta kestänyttä kaupungin projektia positiivisin luvuin. Luova talous päättyy yhteenvetoseminaariin Tampereella, musiikkiteatteri Palatsissa 13.12.
http://bit.ly/ocENvA
Anna Vilkuna (JY) puhui alustuksestaan kulttuurin saavutettavuudesta ja alueellisesta tasavertaisuudesta: periaatteesta, joka on kirjattuna lakiin jo 1960-luvulla. Tutkitusti 2,4 miljoonaa suomalaista on edelleen huonossa asemassa kulttuurin saavutettavuuden näkökulmasta. Vaikka kulttuurin rahoitus on noussut, kulttuurin alueellinen saavutettavuus ei ole parantunut - ja entä nyt, kun kulttuurista leikataan? Anna vetosi alustuksessaan tuttavallisesti Paavoon, joka on sanonut että "kulttuuri on lähipalvelu". Josta voi ainakin päätellä, että kirjastoista ei leikata.
Tutkija Vilkuna näki ainakin Savossa tärkeäksi, että ensin kehitetään kulttuurin organisaatioiden yhteistyötä ja vasta toisessa vaiheessa hän ottaisi siihen mukaan yksilöt ja kolmannen sektorin mukaan. Jo yksilöiden ja kolmannen sektorin rinnastaminen ryhmäksi kuulostaa enemmän poissulkemiselta kuin siltä, että jotain olisi mietitty loppuun saakka, mutta ehkä se sitten Savossa olisi näin. Taiteen edistämiskeskuksen muotoitumiseen Jyväskylän yliopiston tutkija Vilkuna suhtautui vielä avoimena asiana: ehkäpä aluepuoli siinä tulee vahvistumaankin!
Alueilla on eronsa. Savossa ei maakuntaliitolla ole omaa kulttuuristrategiaa ja kehittämisstrategiassakin kulttuuri on mainittu vain yhdessä strategian pääkohdan neljästä alueesta: kansalaisten hyvinvointia käsittelevässä osiossa. Nyt Pohjois-Savon taidetoimikunnan johdolla aloitetaan luovan talouden ohjelman valmistelu 2012 - 2015. Kuopion kaupunki, ely-keskus ja taidetoimikunta: kulttuuri myös elinkeinona!


Kunnilla on myös hanke- ja kehittämisrahaa tarjolla ja Jyväskylän yliopistolla aloitetaan selvitystyö.
http://bit.ly/v0FFcZ


"Opetus- ja kulttuuriministeriö toivoo seuraavalle vuodelle hankkeita, jotka liittyvät kuntien kulttuuripalveluiden ja kulttuuritarjonnan kehittämiseen. Ministeriö on käynnistämässä professori Anita Kankaan ja ministeri Kalevi Kivistön laatiman kuntien kulttuuritoimintaa koskeneen selvityksen pohjalta yhteistyössä Jyväskylän yliopiston ja muiden keskeisten tahojen kanssa kuntien kulttuuritoiminnan kehittämishanketta." 

Tästä piti tulla pääkirjoitus

Suomessa on hieno ja vahva ammattitaiteilijoiden yhdistyskenttä. Taiteilijajärjestöillä on asema myös edistää taidetta. Tämä näkyvä valta halutaan värittää epädemokraattiseksi, mm. Osmo Rauhala on monesti toistanut tätä. Minä en taas tiedä miten voisi olla paremmin. Ilman yhdistyksen rakennetta ja organisaatiota taiteen edistäminen saattaa muuttua nopeatempoisemmaksi, mutta siihen liittyvä päätäntävalta katoaa jäljittelemättömiin tai kokonaan pois taiteilijoilta.
Bourdieun kenttäteoriaa on sovellettu suomalaiseen taidekenttään intohimoisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta, niin innokkaasti, että taidekenttä on itse alkanut huomaamattaan oppeja toistaa. Suurin osa ammattitaiteilijoista rakentaa omassa työssään todellisuuden kuitenkin toisin kuin mitä sosiologi.
Taidemaalariliiton tehtäviin kuuluvat ammattipolitiikka ja kuvataiteen edistäminen. Taidemaalaus-lehti synnytettiin siihen tietoon, että suuri yleisö on vieraantunut kuvataiteesta ja että kuvataiteilijoilla menee huonosti. Tilanne on hyvin kiperä, taiteilijoiden taloudelliselle ahdingolle ei enää hymähdellä.
Taidemaalaus on järjestölehti, se tukee yhdistyksen omaa ja sen sisällä tapahtuvaa keskustelua ja lehden avustajat ovat pääosin liiton jäseniä. Jokainen liiton jäsen on halutessaan voinut avustaa lehteä. Lehdessä on esitelty noin 150 eri nykymaalaria ja eri kirjoittajia lehdessä on ollut noin sata. Tämä on arvio tilanteesta kun kaikki lehden 13 numeroa on julkaistu.
Kun lehden julkaiseminen nyt loppuu, jää käsittelemättä monta tärkeää asiaa. Mm. työterveyslaitoksella aloitetaan tutkimusta taiteilijoiden työhyvinvoinnista - aihepiiri, jota mikään julkaisu ei kuvataiteen lehtikentässä tule käsittelemään.

My Favorite Painter

Muutama viikko sitten siivosin vanhempieni kotoa löytyneet kouluaikaiset tavarani. Löytyi kaikkea, tämä englanninkielen koeaineeni abiturienttivuodelta.
My favorite painter is Vincent van Gogh, born in 1853. His way to an artist was very difficult. As he was a priest´s son, it was not easy for him to get this field, even though some of Vincent´s relatives were in art business.
There are two works of his I find more interesting than the others. The "Night Café" is "... a night picture without any black in it, done with nothing but beautiful blue and violet and green" as Gogh himself has wrote about it to his brother Theo. The other one is his last work. In it the sun is rising over a field of young wheat.
Gogh committed a suicide in 1890. He was mentally ill and it broke him down. While Gogh was living he did not sell any of his works; only now have people noticed his greatness. I think that it is just that hardness which makes his paintings so great and impressive. Sometimes they are even frightening.

Katso lisää:
http://ht.ly/71drx

Mutta se laatikko, missä ovat kaikki yläkouluaikaiset kirjelappuset, ei löytynyt.

Nalle Puh

Syysloman kunniaksi katsoin tänään Nalle Puh elokuvan. Toisella kymmenellä oleva kavaljeerini ja minä poikkesimme muusta yleisöstä. Kun elokuvan jälkeen ihmettelin asiaa: Nalle Puh on ihana, opas erilaisiin toimintastrategioihin kriisitilanteissa, erilaisuuden ylistys. Elokuvan voisi ajatella kiehtovan kaikenikäisiä.

Ihmetystäni kommentoi nuori seuralaiseni: se ei kuule enää vaan kuulu tämänikäisten tyyliin.

Elokuvasta koetin ajatella miten se on ajanmukaistettu. Minkälaisiksi hahmot on terävöitetty. Pitäisi katsoa vanhemmat elokuvat uudelleen, että analysointi tarkentuisi. Tai sitten riittää tämä:

Ihaan häntä oli kadoksissa ja korvikkeeksi kokeiltiin erilaisia vaihtoehtoja. Nalle Puh ehdotti ensin käkikelloaan, Kengu kutoi hännäksi kaulaliinan: mutta ei ole sattumaa, että juuri pöllö naulasi aasin peppuun liitutaulun ja kirjoitti siihen "häntä" (tail).  Ah, niin käsitteellistä ja opettavaista, vanhanaikaista - klassikkotarina.

Viimeinen sauna

Tänään ajoin Rovaniemelle ja vein näyttelyteokset. Paljon oli poroja, alkavat kerääntyä yhteen. Aluetaidemuseon kuvaaja otti teoskuvat, juteltiin Tuomisen Juhanin kanssa kokonaisuudesta, sitten ajoin takaisin. Hain Ullan ja Anun vielä Särestöstä. Anu otti viimeisen vesinäytteen.
Pakkaillaan, onneksi Helikin, Särestön amanuenssi, lähtee huomenna Rovaniemelle ja voi siten olla apuna viemässä tavaroita. Jasmin ja Jari kävivät Seitalla ja joutuivat käärmehyökkäykseen. Jonna viimeisteli tiedotteen näyttelyyn.
Valmista on huomiselle, saunaan siitä.

Modernimpaa tyyliä valokuvauksessa

Kaikkien kaikkia teoksia ei ole ennättänyt katsoa. Keskitytään omaan työhön. Kiirettä on pitänyt, iskelmäkin taas soitti. Huomenna katsastetaan maalaukset -  tai sitten perjantaina - parempi tehdä ripustus päivää ennen avajaisia - tai sitten vasta lauantaina, että saa yhden arvokkaan työskentelypäivän lisää. Rovaniemelle on 130 kilometriä yhtä kaikki.
Välillä sataa, sitten paistaa taas aurinko. Eläinkuntaa on liikkeellä, pöllö, riekkoja, poroja, hiiriä - ja tietenkin myyriä.

Ikävä taitaa tulla. Mutta kotimatkaan on vielä tovi. Niin ja Milla Magialla käytiin, Milla kertoi härskejä juttuja.

Naapurin kuva

Jasmin maalasi tänään museojohtaja Liisa Tervahaudan muotokuvan. Liisa oli maalauksesta innoissaan ja lupasi meille Särestöniemen saunaillan torstaiksi. Anulla on työteliäs kausi, Ullalta loppuivat jo maalauspohjat. Jari on tyytyväinen majapaikka-työhuoneessaan ja Jonnakin pääsi Milla Magialle, omaan Ruusuhuoneeseen.

Minulle toi metsässä seisoskelu tänään tulosta. Sain naapuristani kuvan. Mikään luontovalokuvauskilpailukuva se ei ole, mutta itselleni lajinsa ensimmäinen. Kyllä minä maalasinkin. Kuinka maalata syksyn lehti ja Kuinka maalata koivunrunko -teokset.

Maalausviikko alkaa

Päivä maalattiin Särestössä - paitsi Jari, jolla työskentelyolosuhteet ovat avarat omassa salissa. Aina mennen tullen keskustelemme maalaamisesta ja taiteesta sekä Särestöniemestä. Jonnalla on tärkeä tehtävä koota asioita ja saada ne esille seminaariesitykseen lauantaina. 
Oma metsäateljeeni on Reidarin ateljeen vieressä, siis metsässä. Olen siellä tapetoinut puita paperilla. Enää en tunne eksyväni, olen oppinut näkemään polut ja tunnistamaan mättäitä. Tänään tapasin ala-ataljeessa myös naapureita. Ne olivat niin nopealiikkeisiä, etten osaa sanoa mitä olivat. Seisoin puolituntia paikallani ja koetin suhahtelulta nähdä. Voisi ajatella, että lapinmyyriä http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapinmyyrä
Iltapäivällä menimme Kalervo Palsan mökille ja Getsemaneen Kittilään. Paikka on nyt suojeltu ja sitä kunnostetaan. Vaikea tietää millainen se on siistimisen jälkeen, muttei ainakaan enää homehdu. http://www.kittilalehti.com/arkisto/kauko-sorjonen-osti-getsemanen-e2-80-93-paikka-kunnostetaan-museoksi.html Kymmenen minuutin Palsa-mykistyksen jälkeen menimme Einari Junttilan kotimuseoon, siellä meitä odottivat seurallinen Terttu J ja pullakahvit.
Ulla ja Jasmin lähtivät vielä Leville kylpylään. Meillä lämpeää täällä Kaukosessa sauna. Anu on ollut tämänkin päivän kokonaan maalaamassa Särestössä. Äskettäin rapisi sade, lopulta aurinko näyttäytyi; Ounasjoki-maisema on hieno sateen jäljiltä, ruskaakin on jo.

Kaukosen ravit

Työskentely on vakavaa. Kuntoinen kylätalo on edullinen yöpymispaikka, talo on soveltunut hyvin Särestöniemen akvarellikurssilaisille. Isossa talossa ei ole kuitenkaan väliseiniä, keskittymistä vaativa työskentely ei majapaikassa oikein onnistu. Mutkaton yhteiselo ja saunominen kylläkin.
Jarilla on viereinen rakennus yksikseen. Hän kun kieltäytyi neljäntoista espanjalaisen triathlonistin seurasta; eläkeläisten jumppapäiväkerhosta ei kuitenkaan. "Tällaista täällä meillä Lapissa on!" totesi iloinen emäntämme Marita Seppälä. Marita oli tavatessamme tulossa joulupukin majan takkaa muuraamasta.
Paitsi tänään ehdimme Kittilän kirkkoon jumalanpalvelukseen, niin kävimme Särestöniemen ja Palsan haudoilla. Iltapäivällä olivat vuorossa Kaukosen ravit. Sepä oli lystiä, voitoissakin pysyttiin. Joskin kotilippuja ja hylkeennahkoja ei niillä rahoilla vielä saada lunastettua. Emme me kaikki ihan kaikissa paikoissa olleet mukana: Anu esimerkiksi työskenteli päivän Särestön museon alueella. Virallisesti museo on kiinni sunnuntaisin.
Iltaruoka syötiin yhdessä, muttei kukaan enää jaksanut kovin vakavaa puhetta viritellä.

Lapin iskelmäradio

- teki meistä tänään juttua. Olimme Anu Osvan kanssa suorassa lähetyksessä. "Millainen ilma siellä on?" "Mitä te siellä teette?" "Keitä siellä on?" Viikon päästä soittavat uudelleen. Toivottavasti uutisointi innostaa  radiokuulijoita seminaariin viikon päästä lauantaina.
Aamulla paistoi aurinko, sitten tihkutti vettä. Tapetoin puita Reidarin ateljeen vieressä japaninpaperilla. Kun metsään käveli kymmenen metriä, tuntui kuin olisi jo eksynyt. Poimin litran mustikoita, huomenna saadaan mustikkapiirakkaa.
Tänään maalattiin siis jo. Anulla on myös vesitutkielmansa omalla mikroskoopilla, Jonna miettii Taidemaalauksen artikkeliaan. Museon kahvilassa me kaikki taisimme tänään katsoa dokumentteja Reidarista, niitä löytyy myös Ylen Areenassa http://yle.fi/haku/default_fi.jsp?g1_1.qry=reidar+s%25C3%25A4rest%25C3%25B6niemi
Kannattaa katsoa!

Uusia poroja

Yksi aina vaan ihastuttavia asioita on poro tien sivussa. Niin niin: onneksi vaaratilanteita ei ole ollut - ne yksinkertaisesti riemastuttavat; kato poro!

Jonnan kanssa lähdettiin Askasta. Kallion Jari otettiin Kaukosen Ounas-kylätalolta kyytiin, Jasmin Anoschkin, Anu Osva ja Ulla Remes olivat jo Särestössä. Tapasimme kaikki ensimmäistä kertaa, söimme ensimmäisen yhteisen aterian; tavallista, maistuvaa kotiruokaa. 

Amanuenssi Heli Tuhkanen esitteli museon, esittelykierros päätyi Reidarin galleriaan. Mihin hintaan Reidarin maalauksia nykyään myydään? Kuka niitä on ostanut ja kerännyt, vuoden päästä Rovaniemen Taidemuseossa on esillä deponoidun kokoelman näyttely. 

Päästiin levittämään suoja ateljeehen, muovi ja ruskea paperi. Tavarat kannettiin sisään ja kotiuduttiin. Aurinko lämmitti ateljeen rappusia, on luvattu hyviä säitä. 

Jasmin muistuttaa vielä Anun belgialaisista vesikirpuista, iltapalaa on tarjolla ja sauna on päällä. Ehkä huomenna jaksaa jo politiikkaa: paikallisen kommunismin juurista. 

Särestöniemi

http://www.painters.fi/sarestoniemi_tiedote_2011.pdf


16.8. Lähdin liikkeelle tiistaina kymmeneltä. Etrasta, Etolasta hain muovia Särestöniemen lattioiden suojaamista varten. http://www.etola.fi/


Messukylässä huomasin jättäneeni tussisiveltimet eteisen pöydälle. Kotipihassa Koitelan Jussi soitti ja kysyi Platformiin, TR ykköseen keskustelemaan perjantaina: taiteen mahdollisuuksista talouskriisin jälkeen. http://www.rajataide.fi/ajankohtaista.php


TR ykköseen en ennätä, mutta Jussin kuratoimaan Ars Kärsämäkeen tiistai-iltapäivänä ennätin kyllä. Näyttely on hieno kokonaisuus ja viehättävä keskusteluopas kierrätti kokonaisuuden läpi. http://www.keskipiste.info/arskarsamaki/


Ehdin vielä illalla poiketa Hentusen Piallekin, Tyrnävälle. http://www.piahentunen.net/


17.8. Tänään keskiviikkona hain Jonna Hyryn Oulusta. Jonna osallistuu taiteilijana symposiumiin, valmistelee esityksen Särestöniemi-seminaariin http://www.lapinkesayliopisto.fi/?newsid=7336&deptid=8632&languageid=3&NEWS=1


ja kirjoittaa Taidemaalauksen teemanumeroon http://www.painters.fi/tmjulkaisu.html.


Yhdessä mietimme ryhmäasumisen haastetta työskentelylle Kaukosessa, tiivistä aikataulua ja puhuttiin niitä näitä nykymaalauksesta, taiteilijuudesta ja kirjoittamisesta. Matkanteko oli viihtyisää.


Maisema vaihtuu pohjoiseen päin kulkiessa ja välillä luonto hiljentää puheen.


Kävimme Rovaniemen Korundissa ja tapasimme Kaija Kähkösen.
Symposiumin näyttelyn kiertämisestä on vielä sitä ja tätä sopimista: teosten arvosta, kehyksistä, valokuvaamisesta. http://www.korundi.fi/suomeksi.iw3


Yötä olemme Junttilan Helenalla Askassa. http://personal.inet.fi/taide/junttila/
Helena esitteli Askan kesän taidenäyttelyn Karhuvoimaa ja katsoimme Tarkiaisen Jukan multimediaesityksen Metsä-Lapin luontokuvista. Hieno. www.jukkatarkiainen.net/

Juhannus ja heinäkuu

Maailma pursuaa mielenkiintoista juuri nyt. Koko hallitusohjelma ja sen spekulointi.
Taide rakennetussa ympäristössä ja prodenttitaide sekä Pirkanmaan läänintaiteilijan profiili katu- ja kaupunkitaiteessa. Olkoonkin vain, seuraavaksi kirjoitan elokuussa. Sopivaa heinäkuuta sinullekin.

Vesivahinko

Kotona tapahtunut vesivahinko on äkillinen onnettomuus, joka on sekoittanut  viime viikkojen aikataulut, ihan kaiken. Kyseessä on oikeastaan tupla ja tripla -muutto, mutta se tapahtuu yhden asunnon sisällä. Kaikki pitää ensin laittaa jonnekin, sitten toiseen paikkaan ja kenties sitten paikalleen tai taas jonnekin. Taidekirjastoni on saunassa, kirjat sentään turvassa.

On raskasta katsoa arkisto läpi. Jos olisin aloittanut väitöskirjan 30 vuotiaana se olisi käsitellyt suomalaista lasimaalausta sakraalitilassa ja 40 vuotiaan monokromaattista maalaustaidetta radikaalina tulkintana.

Paperikeräykseen päätyivät monet kopiot ja muistiinpanot sekä Suomen Taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton, Helsingin Taidehallin  ja taidetoimikunnan kokouspaperit. Ihan pieneksi revittynä.

Löytyi myös Lyhdyn, kotimaisen kulttuurialan yhteistyöelimen hallitusohjelmatavoitteet 2011-2015. Lyhtyä Teemu Luukka lainaa päivän (19.6.2011) Helsingin Sanomissa. Mitä nyt oli sinne osannut lisätä digikirjaston kehittämisen (hanke pyörii jo) ja Olympiastadionin korjauksen.

Seuraava kulttuuriministeri Pirkanmaalta

Olisipa mukava jos seuraava kulttuuriministeri olisi vihreä tai demari, tätä sanoi yksi taiteilijapoliitikko taannoin. Ilmeisesti kyseessä oli Suomen Taiteilijaseuran lobbaamisessa saatu oheistuntuma.
Pirkanmaalaisista ehdokkaista on vaikea uskoa, että meiltä tulisi kokoomuslainen kulttuuriministeri. Kiinnostunut demariehdokas ministeriksi on Jukka G (mistä ihmeestä ne sopivia pestejä itselleen oikein keksii) ja varmaan ihan kaikki muutkin. Minusta siinä olisi jotakin läpeensä huvittavaa jos tämän pitkän odotuskauden jälkeen saatava pirkanmaalaisministeri olisi juuri kulttuuriministeri eikä mikään kuntaministeri tai sosiaali- ja terveysministeri.
Keskiviikon 25.5. Aamulehden alakerrassa oli Simo Häyrysen kirjoitus Kukapa kulttuuria vastustaisi. Tyypillistä, että juuri tätä ei voi linkittää tänne. Vaikka kirjoitus avaa juuri sopivasti kulttuuripolitiikan nykytilaa seuraavalle kulttuuriministerin kaudelle.

"Nykykulttuuripolitiikassa taiteen sisältö ja taiteilijoiden erilaisuus ovat muuttuneet alisteisiksi näennäisesti mitattaville ulottuvuuksille. Taiteen yleistä mielipidettä koettelevat piirteet ja taiteilemiseen liittyvän elämäntavan eliittileima patoutuvat neutraaleilta näyttäviin käyttäjä-, myynti-, työllisyys- ja rahoitustilastoihin. Pahiten kulttuurin omalakisuutta murentaa niljakkaan mielistelevä puhe luovista aloista karikatyyrimaisine matkasaarnaajineen."

"Sisällöllisen herkkyyden puute on nykyisessä kulttuuripoilittikassa johtanut siihen, että julkisen vallan koneisto tulee toimintansa sivutuotteena luoneeksi keskitettyjä standardeja milloin paikallisuudelle tai maahanmuuttajuudelle, milloin luovuudelle, ilman kaikkiin tämäntapaisiin käsitteisiin alkuperäisissä käytössään kuuluvaa poikkeamaa, arvaamattomuutta ja jopa vastakohtaisuutta yleisnormille."

"Mikäli merkit pitävät paikkansa, tulevalla kulttuuriministrillä saattaa pian olla edessään yli neljäkymmentä vuotta vanhan valtion taidetoimikuntalaitoksen uudistus taiteen edistämiskeskukseksi ja sen mahdollinen muutos opetus- ja kulttuuriministeön itsenäiseksi virastoksi.
Kysymys ei kenties olisi rahallisesti merkittävästä muutoksesta.
Sen sijaan juuri taidekäsityksen kanavoitumisen ja eri ihmisryhmien välisen taidepolittisen vuoropuhelun kannalta se voi osoittautua ratkaisevaksi paikaksi."

Seuraava kulttuuriministeri tekee siis elävämpää kulttuuripolitiikkaa mitä puolueissa on sitten 1970-luvun tehty. Ja toivottavasti aiheesta myös keskustellaan.

Terveiset Tallinnasta

Taidetoimikunnalla on maanantaina kokous. Pirkanmaan Taidetoimikunta kokoontuu pääsääntöisesti maanantaisin. Kokousasioita ei voi juuri availla, mutta taiteenedistämisen teemoja sentään jäsen voi koettaa tuoda julkisesti esille. Näin pesti on mielekäs. Jollei tätä tee, niin siinä ei juuri kummoisempaa tehtävää ole kuin apurahoihin liittyvä mekaniikka tai vallankäyttö, miksi sen sitten haluaakaan nimetä.

Pian ovat läänintaiteilijavalinnan haastattelut. Hakemuksia tuli Pirkanmaalle nelisenkymmentä. Se on suuri ja hieno määrä, myös sisällöllisten mahdollisuuksien puolesta.

Olen ollut viikon Tallinnassa. Viime uutisointina muistan Suomessa Aamulehden Guggenheim-nostatuksen. Ajattelin, että kyllä olen etäännyttävän työresidenssin tarpeessa, niin ahdistavan vaikutuksen se maakuntalehden toimittajatyö taas teki. Kuka kuvittelee olevansa sellainen toimittaja joka käyttää puolisivua lehdestä kysyäkseen haastateltavalta sopivaa kuvaustaustaa ja toisen puolen kertoo, miten kivoja muumeja meillä on.

Linkkejä heille:

http://www.kroonika.ee/

Linkkejä meille:
http://www.sirp.ee/
http://www.kulka.ee/
http://www.tallinn2011.ee/est

Saa onnitella

Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto on myöntänyt vuosittain kaksi vuosiapurahaa visuaalisille taiteille. Olen varsin iloinen, että sain niistä toisen.  http://www.skr.fi/default.asp?docId=12426

Saamaansa on varsin vaikea suhtautua kriittisesti, jonkin verran sitä voi tietysti miettiä. Taiteilija, jolla ei ole ollut kaupallista vientiä, huomioidaan. Mikä on sitten se kuvataiteilijan malli, jolle valinta on nyt osoitettu? Tai ovatko kaikki jakopäätökset lopulta sosiologisia ja millainen salaliitto päätöksestä voidaan päätellä?

Tällaista mahdollisuutta minulla ei ole ennen ollut. Laitan vielä, että jihuu!

Tätä apurahansaaja saa myös kommentoida kriittisesti, kuten: ethän osaa edes piirtää.

Onnea myös taidegraafikko, taidemaalari Tuukka Peltoselle.

Gorillatytöt

Toisen gorillatytön kanssa teimme tahoillamme tilastotiedettä. Tutkimme Tampereen kaupungin apurahansaajien sukupuolijakaumaa suhteessa euromäärään (gorillatytöt jakaa gorillapojille) ja näyttökorvausapurahojen kasaantumista aina vaan samoille, ainakin jos kyseessä ovat pirkanmaalaiset taiteilijat. Pitää kysyä oululaiselta Jyrki-gorillalta ja helsinkiläiseltä Seppo-gorillalta, mikä pirkanmaalaisissa gorilla-tytöissä oikein mättää.
http://artshortcut.com/en/node/57

Toteutuuko tasa-arvo Suomen taiteessa vuonna 2011? Sen kysyy Guerrilla Girls taiteilijaryhmä!

ArtShortCut, Tampereen taidemuseo, TR1 Taidehalli ja Näyttelyvaihtokeskus FRAME kutsuvat yhdysvaltalaisen Guerrilla Girls -taitelijaryhmän perustajajäsenet Frida Kahlon ja Kathe Kollwitzin keväällä Suomeen. Tampereella ja Helsingissä 26.-27.4. järjestettävät luentotilaisuudet ovat osa Guerilla Girls Nordic Tour- kiertuetta, jonka tavoitteena on herättää keskustelua sukupuolten välisestä tasa-arvosta Pohjoismaisessa taidekentässä.

VR:n rataverkon kehittäminen Pirkanmaalla

Tuttava kysyi taannoin, että mikset Tiina liity johonkin puolueeseen. Vertailimme vaalikoneesta saamiamme tuloksia eduskuntavaaliehdokkaan löytämiseksi. Tuttava kertoi miten hän on yli yhdeksänkymmenprosenttisesti taattu demari ja minä puolestani kerroin, että kymmenen sopivimman ehdokkaan joukkoon mahtuu ehdokkaita neljästä puolueesta. 

Totean, hieman sarkastisesti jälkikäteen, että puoluekantaa määrittävänä asiana oli YLEn vaalikoneessa mm. myös kysymys: VRn lähirataverkon kehittäminen vai kaupunkiratikka. Johon kysymykseen minulla ei ole selkeätä kantaa: molempi parempi eli ehkä en vaan tunnistanut keskeisiä kysymyksiä ja keskittynyt niihin.

Ennen viime kunnallisvaaleja olin yhteydessä eri puoluejärjestöjen piiritoimistoihin ja kysyin kulttuuripoliittisia linjauksia. Yleensä niitä ei ollut tai ne olivat työn alla tai kyselyyni ei vastattu. Saattaisi olla aika tehdä uusi kierros.

Kannattaa käydä lukemassa maakuntaohjelma:

http://www.pirkanmaa.fi/fileadmin/pirkanmaa/pdf/Aluekehitys/Maakuntaohjelma_2011-2014..pdf

"Valjastamme kulttuurin ja elämystalouden pirkanmaalaisten hyvinvoinnin lähteeksi"

Nyt kun on läänintaiteilijavalintakin niin - pitäisikö valita henkilö, joka on maakuntaohjelmankin lukenut?

Erikoistumisopintoja ammattikorkeakouluun!

Aamulehti muisti perjantaina Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistuvia kuvataiteeen osaajia mukavasti palstatilalla http://www.aamulehti.fi/cs/Satellite/Kulttuuri/1194673850338/artikkeli/millainen+on+tulevaisuuden+kuvataiteilija+.html

Tämä onkin kai vähintä, millaista ymmärrystä maakuntalehdellä on. Kertoa alueellisesta ammattikoulutuksesta. Myös kuvataidekoulutuksen keskeinen tieto, se, että alalle ollaan hyvin sitoutuneita, tuli artikkelissa selville. Kuvataideakatemia on mm. tehnyt tästä selvityksen: http://www.kuva.fi/portal/ajankohtaiset_tiedotteet/?id=1670

Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataideopetuksen suuntaviivoja oli Aamulehdessä kertomassa koulutuspäällikkö Juha Suonpää. Suonpää on mielestäni ennenkin liputtanut varovasti sovelletun taiteen puolesta - taiteilijamyyttien juoppotaiteilijakuvaa vastaan.

Toisaalta vastakkainasettelun voi nähdä perusteltuna harkittuna strategiana, mutta kun se liittyy aikaan kiinnittyneeseen taiteilijakuvan muutokseen, on se turhan yksioikoinen. On totta, että nykytaiteilija on sosiaalisesti entistä taitavampi, mutta se ei ole mikään kuvataiteilijoihin liittyvä erityispiirre vaan kiinni yleisemmin suomalaisessa koulutuksessa ja tiedossa, että suomalaiset ovat aiempaa sosiaalisempia ja avoimempia. Miksi siis eivät nykytaiteilijat?

Ja varsin perusteeton on väite, että tekninen monialaisuus tekisi parempia taiteilijoita. On totta, että tekninen innovatiivisuus tuottaa enemmän mahdollisuuksia saada siitä soveltavaa tuottoa (pelit, digitaalinen toistettavuus), muttei se mikään suunta taiteessa itsessään ole.

Nadja Laineen Kulttuurista hyvinvointia selvityksessä Pirkanmaalta mm. hyvinvointitarkoituksessa soveltavan taiteen onnistuneet esimerkit ja toiveet kohdistuivat kaikesta kulttuurista kuusikymmenprosenttisesti edelleen perinteiseen kuvataiteen tekemiseen ja siitä nauttimiseen.

Toivottavasti Tampereen ammattikorkeakoulussa tajutaan tämä, kun mietitään erikoistumisopintojen järjestämistä.

Turussa on tehty monta vuotta hienoa, kokonaisvaltaista työtä, joka on tähdännyt julkisen tilan taiteen tuottamiseen, koulutukseen ja tiedottamiseen. Vastaavanlaisen kokonaisuuden voisi luoda Pirkanmaalle perinteisen kuvataiteen soveltavasta käytöstä hyvinvoinnin edistämiseksi yhteisöllisemmässä merkityksessä.

Kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

eli hyvinvointia ja kultausta ja pirkanmaan liiton kulttuuriohjelmaa

Viimeaikoina olen potenut jatkuvaa identiteettikriisiä kuvataiteenalan luottamustoimen suhteen. Se ei sinällään ole ihme, koska sitä samaa identtiteettikriisiä on koko taidehallinnonalalla. Kysymyksen ydin lienee taiteen soveltavassa käytössä. Yhdellätapaa siinä, minkä kuka hyvänsä tunnistaa taiteeksi ja myöntää sen tekijälle kuuluvan ansiota ja toisaalta siinä, että tehty taide koetaan jonkun yksilölliseksi projektiksi jonka merkitys kielletään täysin.

Kulttuuri, taide ja kuvataide, tämä on linja suuremmasta yhä pienempään ja marginaalisempaan. Klassikoksi on muodostunut Aamulehden silloisen päätoimittajan Matti Apusen lausahdus taiteilijoista, jotka eivät ole kykeneviä makkaravoileipien tekoon. Itse taiteilijana sanon, että so what, anna olla.

Mutta kun maailma mittaa merkitsevyyttä julkisen palvelun mittareilla ja taloudellisilla perusteilla. Miten kuvataide on tässä mukana ja löytyykö sieltä omalle alalle mahdollisuuksia. Ja ei nyt helvetti itselle, mutta jollekin toiselle kuvataiteilijalle.

Jos taidetoimikunnat ovat valtion rahoittamia alueellisia toimijoita, niin sitä ovat myös taiteen aluekeskukset. Kuvataiteen alalla ei ole taiteen aluekeskuksia (kuten tanssilla, valokuvalla ja elokuvalla). Aluetaidemuseot ovat valtion rahoittamia, mutta perinteisesti museota ei ole koettu liikkuvana nykykuvataiteen alueellisena edistäjänä. Sitä voisi olla paikallinen taiteilijaseura, mutta se taas ei ole valtionhallinnossa mikään toimija eli kuvataide on hallinnollisen edistämisen kuopassa?

Kevään mittaan kuulolla Kultauksesta ja kuvataiteesta ja Maakuntaliiton kulttuuriohjelmasta.

http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/data/File/Elinan%20/Selvitystyo2011_raportti.pdf

Tori, uusi tamperelainen kulttuurilehti

Ammattikuvaan kuuluisi toki seurata kulttuurilehtiä, ilmaisjakelulehtiä, naistenlehtiä ja sanomalehtiä. Koetan tehdä joka päivä Aamulehden sudokun ja selata Hesarin kulttuurisivut, mutta esimerkiksi Kirkkosanomia ei enää saa kuin tilaamalla ja myönnän, että luen sitä harvoin.

Niinkuin nyt Toriakin. Mutta kun Anttilan tuulikaapissa silmäyksellä huomasin otsikot: PISPALA Puolet museoidaan, puolet uusitaan, KULTAUS-HANKE Uutta apua kuntien kulttuurituotantoon ja 25 VUOTTA sarjakuvan tekijä ja dj juhlii - Pauli Kallio on pikemminkin työmies kuin taiteilija, niin ajattelin löytäneeni ihmeen.

Sisäsivuilla oli sitten juttua Santalahden rinteen uudisrakentamisesta, Kultauksesta ei mainittu ainuttakaan konkreettista esimerkkiä ja Paulilta kerrottiin musiikkilevyjen määrä ja arvio yötyön rasittavuudesta. Vaikka Pispalasta ei uutta ja työläisen ja vapaan ammatinharjoittajan sosiaaliturvan eroja ei tekstissä käsiteltykään - niin kyllä Kultaus-juttu jäi vaivaamaan.

Mitä ihmettä Elokuvakeskuksen vetämät hankkeet (toimijoita on muuten oikeasti muitakin projektissa) mahtavat olla?

Mari Kiviniemi eilen

Myönnän katsovani vaalitenttejä. Ne ovat mielenkiintoisia ja loppuvat aina liian lyhyeen. Eilen Tampereen Raatihuoneella Kiviniemi pyöräytti kuntaliitosten sijaan esille alueellisen yhteistyön kehittämisen. Harmillisesti siihen ei juuri otettu kantaa: kenties kukaan ei ajattele muuta kuin terveydenhoitosäästöjä ja tulevia erikoissairaanhoitojärjestelyjä sekä kouluasioita kun ajatellaan kuntien tehtäviä ja alueellista tehtävien hoitoa.

Ei siis kulttuuria.

Taidehallinnossa olisi mielenkiintoista saada aluetaidemuseot ja eri taiteenlajien aluekeskukset organisoitua yhdensuuntaisemmin taiteen edistämiseksi. Erityisesti nykykuvataide voisi olla uudelleenjärjestelyissä saamapuolella. Voi miten mielenkiintoinen aihe kuulla lisää eri puolueilta tästä.

Perussuomalainen kulttuuripolitiikka on jo täällä

Kun päätös alueellisten taidetoimikuntien nimittämisestä päätettiin siirtää Maakuntaliitolle, piti se sisällään päätöksen poliittisella mandaatilla nimittämisestä. Vaikka hallintoa tuettaisiin asiantuntijavalmistelulla, sen kuka lopulliset päätökset tekee, ei enää tarvitse olla alansa asiantuntija.

Asiassa on se hyvä puoli, että mitä lähempänä poliittista päätöksentekoa, niin sitä paremmat mahdollisuudet tulla huomatuksi. Periaatteessa ainakin.

Ongelmaksi sitten käy se, ettei poliittisilla puolueilla ole elävää kulttuuripolitiikkaa. Sen voi hyvin havaita kun testaa kansanedustajien kulttuuripoliittista osaamista ja katsoo viimeviikkoisen Voimalan http://areena.yle.fi/video/1301088544759

Ei ole yllätys, että Outi Alanko-Kahiluodolla oli paras kokonaiskäsitys, Perkiö saa miinuspisteet väärästä tiedosta, siitä että kulttuuriseteliä voisi käyttää taiteenostoon. Kulttuurisetelin käyttömahdollisuuksissa kuvataide ei ole mukana. Sen sijaan Perkiön Guggenheim malli kannattaa laittaa korvantaakse.

Perussuomalaiset tekivät itseasiassa melkoisen aloitteen puhumalla taiteen aatteellisuudesta kulttuurilinjauksensa perusteena. Miten lienee muilla puolueilla linjausten ajantasaisuus? Kun sellaista ei ole, niin merkitsevämmäksi nousee talous. Minusta voi ihan rohkeasti nyt kysyä, muuttuvatko taiteilija-apurahat kulttuuriseksi yritystueksi?

Säätytalolla

Oli Taidetoimikunnan toimintastrategia-päivät. Sisältönä oli nostattavaa puhetta linjaamaan tulevaa taidehallinnonmuutosta. Voiko taidetoimikunta lobata tehokkaammin taiteen puolesta, saadaanko meillekin Skotlannin malli ja nyt! on aika saattaa sosiaaliturva ja eläkeasiat kuntoon. Kolmevuotinen kauteni on suurinpiirtin puolessa ja tosissaan voi miettiä mitä sisältöjä siellä voi saada aikaiseksi - muutakin kun huolellisesti valmistella ne apurahajaot.

Taidehallinnon muutoksen  seuraaminen on ehkä keskeisimpiä asioita. Nyt kun alueellisten taidetoimikuntien jäsenten nimitysoikeus on siirtynyt Maakuntaliitoille, voi kysyä kuka poliitikko sinne sitten valitaan ja mitä on se taiteen itseisarvoisuus, jota tässä luovan talouden hehkutuksessa tuetaan? Apurahajaossa voidaan esimerkiksi siirtyä malliin, missä asiantuntijavalmistelun sitten siunaa poliittinen toimikunta.

Pirkanmaalla on läänintaiteilijapaikka auki. Visuaaliselle puolelle, mielenkiintoista nähdä miten hakuprosessi kulkee
http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/index.phpid=82&mod_action=show_news&mod_news_entry_id=201

Seminaari taiteen hyvinvointivaikutuksesta on 7.4.
http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/index.phpid=82&mod_action=show_news&mod_news_entry_id=197

ja 19.4. TRY/Taide rakennetussa ympäristössä -seminaari.
http://www.pirkanmaantaidetoimikunta.fi/index.phpid=82&mod_action=show_news&mod_news_entry_id=201

Jos kuvataiteilijan silmin VTT Assi Liikasen Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset -toimenpideohjelmaa lukee, niin prosenttitaiteen edistäminen on keskeisin ohjelmakohta.

Vaalipuheita

Kuvataidealan järjestöillä Suomen Taiteilijaseuralla http://www.artists.fi/tietoa_toiminnasta/ajankohtaista/suomen_taiteilijaseuran_tavoitteet_hallitusohjelmaan_2011_-_2015.html
ja Taidemaalariliitolla
http://www.painters.fi/ajankohtaista.html
on molemmilla omat ohjelmansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Molemmilla on ohjelmissaan varsin samankaltaiset keskeiset teemat.

Eläkeasia on yksi näistä. Taidemaalariliitto on tehnyt kyselyn oman jäsenkuntansa keskuudessa ja siihen perustuen nostanut keskeiseksi vaalitavoitteekseen oman taiteilijaeläkejärjestelmän. Pyrkimyksen ovat allekirjoittaneet säveltäjät ja sanoittajat sekä kirjailijat.
http://www.painters.fi/Tiedote1832011.pdf

Ei siis Suomen Taiteilijaseura: mielenkiintoista jos keskusjärjestöllä on takataskussaan omaa eläkelakia parempi valtti parantaa vapaan kentän toimijoiden eläketurvaa. Taiteilijaeläkkeiden kasvattaminen on hyvä tavoite ja sillä on merkittävyyttä iäkkäämmälle taiteilijakunnalle heti.

Ministerit Pekkarinen, Sinnemäki ja Wallin ovat löytäneet luovan talouden mahdollisuuden kehittää taloutta.
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2011/03/luova_talous.html?lang=fi
Sopii toivoa, että luovan talouden virallinen löytyminen tuottaa välillisesti lisätukea vapaalle taiteelle.

Taiteilijajärjestöjen vaalipuheeseen on syytä liittää vielä yhdenvertaisuus kulttuurin saavutettavuudessa alueellisesti. Tämä nojaa vasta julkaistuun Kankaan - Kivistön selvitykseen
http://www.minedu.fi/OPM/Tapahtumakalenteri/2011/03/kulttuurikunnat.html?lang=
missä ehdotetaan mm. kuntien kulttuuripanostusta, nyt 3,50 euroa per asukas, nostettavaksi liikunnan ja urheilun tasolle, nyt 12 euroa per asukas. Valtiolle tämä merkitsisi 13 miljoonan menoerää. Ajatuksen luulisi kelpaavan myös perussuomalaisille.
http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/suomi-on-kulttuurielämän-takapajula/656517

Pahinta olisi, jos luovan talouden visio nähdään alueellisena tulevaisuutena ilman, että ymmärretään ammattitaiteilijoiden toiminnan osuutta ytimessä. Tämän ylläpitämiseksi tarvitaan suoraa taiteilijatukea.

vielä näyttelystä

Huomasin blogiseurattavani Alastoman Kriitikon näyttelykommentin ja siinä olevan blogilinkin. Siksi päätin keskeyttää mukavasti alkaneen kirjoittamiseni Alueellisesta taidetoimikuntatyöstä ja palata näyttelyaiheeseeni Elsie Ståhleen.

On arvokasta kun näyttely huomataan, Otso Kantokorpi on ihmisystävä. Kantokorven kirjoittamaan arvioon haluan tehdä yhden huomion. Se liittyy arviossa mainittuun Taiteilijakartta-teokseen. Otso luonnehtii teosta "jonkinlaiseksi taidesosiologiseksi" kartaksi.

Sosiologia on yhteiskuntatiede.

Taiteilijakartta on yritys luokitella ja jäsentää nykymaalaustaiteen kenttää taidehistoriallisin ismein (impressionismi) ja taidehistoriallisista nimikkeistä johdetuin uudissanoin (uusi pyyhkäisyrealismi). Kartassa olevat taiteilijan nimi ei siis viittaa taiteilijaan itseensä, vaan hänen tuotantoonsa. Kartassa ei ole muuta kuin kirjoitettua tekstiä ja tämä merkityssisältö pitää osata lukea asiayhteydestä.

Otson kirjoituksessa näyttelyteoksesta onkin vain yksi sosiologinen toimija ja se on arvion kirjoittaja itse.

vertikaalikeskusteluja

Pirkanmaan taidetoimikunnassa olemme olleet aloitteellisia luottamusihmisten vertikaalitapaamisten järjestämiseksi. Muille taiteenaloille kuin kuvataide sellaiset onkin saatu suunniteltua. Kolmen vuoden kausi ja vertaisensa tapaa kerran - tai siis ei kertaakaan. Läänintaiteilijoille vastaavia tapaamisia perinteisesti onkin järjestetty.
Sitä, mistä rahapussista tapaaminen pitäisi kustantaa, siitä taitaa loppukädessä olla kyse. Alueellisilla taidetoimikunnilla on niukka toimintabudjetti, taiteenlajikohtaisilla toimikunnilla oma tärkeysjärjestys toiminnalle ja Taiteen keskustoimikunta saattaa sekin pitää parempana, jos alueellinen kenttä pysyy hajanaisena ja keskittyy siihen mikä tarkoitettu on: tapahtumiin aluerajojen sisällä.
Mitä hyötyä vertikaalitapaamisesta olisi? Järjestelmä tulisi tutuksi, siinä toimivat ihmiset tulisivat tutuksi ja sekä hallinnon että toiminnan hyvät käytännöt leviäisivät. On selvää ettei taiteenlajeihin liittyvä edistämistyö ole yksin alueellisissa rajoissa. Yhteistyötä tehdään kuitenkin jo nyt mm. residenssitoiminnassa ja ArtHub -hankkeeessa.

Alueellinen taidetoimikuntatyö

Alueellisen taidetoimikuntatyön taustalla näen tehtävässäni kaksi asiaa. Ne ovat ammattikuvataiteilijan ja kolmannen sektorin, kuvataideyhdistysten työn edistäminen ja käynnissä olevan, taidehallinnon muutoksen seuraaminen.

Tärkeätä on kehittää kuvataiteilijan mahdollisuuksia saada toimeentuloa omalla työllään. Näitä mahdollisuuksia ovat taiteen käytön edistäminen rakennetussa ympäristössä ja taiteen hyvinvointivaikutus. Molemmat ovat taiteen soveltavaa käyttöä. Pohdin, voiko taiteilijan työtä lähestyä muutoin kuin soveltavan käytön ja itseisarvoisen taiteeen vastakohtaisuuden kautta  ja voiko itseisarvoista taidetta olla ilman itseisarvoista taidekoulutusta ja taiteilijaa?

Paikalliset taiteilijaseurat tuovat toimeentuloa taiteilijoille mm. taidelainaamotoiminnalla. Miten taidemyynnin osuutta taiteilijan toimeentulosta voisi kasvattaa? Taideyhdistykset ylläpitävät paikallista nykytaiteen tarjontaa.

Taidehallinnonmuutos on mielenkiintoinen ja haasteellinen seurattava: siinä saattavat saada kyytiä niin taidetoimikunnat, alueelliset keskukset kuin ihan mikä muu tahansa. Muutosta pohjustetaan raporteilla ja tutkimuksilla. Mitä tapahtuu, jos taloudellinen kannattavuus korostuu alueellisessa tukipolitiikassa? Se mahdollisesti pakottaa taiteilijat muuttamaan keskuksiin, sinne missä on edes pieni vapaa tila taiteellisen innovaation syntyä.

Perussuomalaisten linjaus postmodernista ei ole mielenkiintoinen, mutta ajatus poliitikoista apurahojen jakajina on. Yleensä poliitikoilla on ollut muita intohimoja kuin  apurahojen jakoperiaatteiden pohtiminen. Laki taiteen edistämiskeskuksesta sai tylyn vastaanoton viime kesänä mm. siksi, että siinä puututtiin vertaisarviointiin apurahojen jaossa.

Maaliskuun alussa eduskunnassa vahvistettiin tavoitteita kulttuurin ja taiteen edistämiseksi, mm. taiteilijan eläke- ja sosiaaliturvan parantaminen ja taiteen edistämiskeskuksen synnyttäminen.

Voisi jo lyödä lekkeriksi

Nyt on kutsut kirjekuorissa, sovittu aikatauluista valokuvaajan kanssa ja pakettiauto vuokrattu ensi sunnuntaiksi teosten kuljetusta varten. Kehystetyt tussimaalaukset haettu Ritalan lasiliikkeestä, pleksi Tunkualta  -  apuraha maailmalla, vuokraa maksamatta, materiaalipiikki auki ja viini päättämättä. Pleksille tarttuvia tussikyniä pitää hankkia ja avajaisasu valita eli jos nyt jostain näyttelyn valmistumisen projektissa pintapuolisesti kirjoittaa, niin miltään sisällöltä ei tämä enää tunnu. Voin mennä saunaan, juoda kahvit ja lähteä Tallinnaan.

Tuomas K lupasi auttaa ripustuksessa, niin ettei poraamistakaan tarvitse pohtia.

Hyvä lukija, tervetuloa avajaisiin ja jatkot on todennäköisesti Sea Horsessa.

Jos - vannomatta paras - näyttelystä kirjoittaminen loppuisi sitten tähän. Kevään voisin kirjoittaa alueellisesta taidetoimikuntatyöstä Pirkanmaalla.

Vedellä ja öljyllä

Ehkä yksi keskeisimmistä maalarin opeista on, että ensin maalataan vesiohenteisella maalilla ja sitten öljymaalilla. Jos toisinpäin niin kaput on. Kerrosten paksuuksissakin saa olla tarkkana, mitä ulompi kerros, sitä öljyisempää saa olla.

Guassi, tempera, vesiväri, tussi ja akryyli: maaleja on eri valmistajilla ja sideaineet erilaisia. Mikä maaleille on oikea työskentelyjärjestys? Koska Doesner ja Kiljunen ovat kotihyllyssä, jonne en nyt ylety, googlaamalla etsin tietoa. Ei kysymyksessä pitäisi olla mitään alkemistista, maalitehtaat ovat miettineet kaiken valmiiksi.

Kysymykseni on: voiko guassin päälle maalata akryylilla? Sanotaan, että guassin liima-aines on arabikumia. Lascaux´n guassissa liima on akryylista. Tekeekö tämä guassista akryylin? Tehtaan kotisivulla ohjeistetaan, että akryylit ovat keskenään sekoitettavia ja akryylilla voi maalata mille pinnalle tahansa - paitsi ei alkaaliselle tai öljylle.

Suoraa vastausta kysymykseen: voiko guassin päälle maalata akryylille, en löydä - edes harrastajamaalarien ohjesivustoilta. Kaikki olettavat, että ensin maalataan isosti laajoja pintoja eikä toisinpäin: niin, että maalataan yksityiskohdat ensin. Materiaalinkäytön ohjeet lähtevät liikkeelle yhdenlaisesta kuvamallista lopputuloksena.

Jan Kenneth Weckman kertoo kotisivullaan sekatekniikasta. Hän kertoo pohjustavansa teokset geelimäisellä Lukasin guassilla, mutta mainitsee, ettei ole käyttänyt päällemaalauksessa akryylia, eikä siis voi tekniikkaa lähemmin kuvailla. Taiteilija ei näe akryylin käytölle estettä, mutta hän epäilee haasteeksi maalien erilaisen elastisuuden: guassi rapisee rikki ja akryyli on kuivuttuaan varsin taipuisaa.
http://bit.ly/ij82oY

Lascaux´n sivustolla kerrotaan, että kaikkia (Lascaux´n) vesiohenteisia maaleja voi maalata kerroksittain: mutta niiden, jotka kuivuttuaankin lähtevät vedellä (guassi), kanssa pitää olla varovainen. Akryylilla voi maalata myös likaisille pinnoille - upottaa siihen pikkukiviä ja pigmenttiä - eli mitä sitä veivaamaan, maalataan vaan menemään. Tosin likaisille tietoin ehdoin, huomautetaan Lascaux´n kotisivulla.
http://lascaux.ch/de/index.php

http://www.painters.fi/tmgalleria/nayttelyt2011/lamminen.html

Tiedote

Tiina Lamminen
tussimaalauksia ja muita teoksia
9.3. - 27.3.11

Näyttelyni nimi Elsie Ståhle tulee T.E. Kivipellon näytelmästä Aarne Kalske (1923). Elsie on valkoisen tehtailijan tytär, vastuuntuntoinen henkilö, jolla on niin näkemys kuin sosiaalinen asema toimia valkoisten ja punaisten välittäjänä. Elsie ei kuitenkaan onnistu tehtävässään lainkaan ja hänelle käy myös rakkauselämässä onnettomasti.

Näytelmään minut tutustutti Jorma Markkula. Näyttelijä Markkula on lupautunut esiintymään avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä”, sanoo Jorma.

Teokset Koivunrunko (2011), Kartano Signe Branderin mukaan (2011) ja Puun ja kuoren välissä, harjoitelmia Hertta-sarjakuvasta (2011) ovat Aarne Kalske -näytelmän pohjalta valmistamiani teoksia. Maalaukset yhdessä muodostavat installaation ja näytelmän lavasteen.

Muita näyttelyni teoksia ovat mm. Venäläisklassikot (2010 – 11), Talvisodasta 70 vuotta (2010) ja Taiteilijakartta (2010 – 11).

Näyttelyni keskeiset teemat ovat rakkaus ja lempiminen sekä sotahistorian tulkinta.

Näyttelyn valmistumisesta olen pitänyt päiväkirjaa. Se on luettavissa osoitteesta
http://tiinalamminen.blogspot.com/

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä

Olen enemmän kirpputori-ihmisiä, kuin tekisin löytöjä divareista. Viime keväänä tein hataria yrityksiä - niin kuin aina välillä teen, sillä minä käyn kyllä divareissa silloin tällöin - löytääkseni vanhoja romanttisia sarjakuvia Jonesin tyttöjen -tyyliin. Koska kuitenkaan en tunne itseäni ihan luontevaksi käytettyjen lehtien kaupassa, niin välttelin ja aristelinkin tavoitettani. Olin talven mittaan lukenut silmät täyteen Korkeajännityksiä ja Tex Willereitä, junassa ja iltaisin, käsilaukussa kantanut ja ajattelin tarvitsevani vastapainoa lukemalleni.

Yhtenä iltapäiväni kävelin Helsingin Punavuoressa, missä käytetyn lukemiston kauppa ilmoitti loppuunmyynnistä. Sisällä oleva herra kertoi lopettavansa 50 vuoden jälkeen. Penkomista olisikin ollut, minä vain olin kiireinen. Löysin kuitenkin mitä etsin: ruotsin- ja suomenkielisiä vanhoja sarjakuvia nuorille naisille. Hienosti maalattuja! Tyylikkäitä!

Kesällä koetin löytää lisää luettavaa. Kun Kuninkaankadun Lukulaarin ystävällinen naismyyjä sitten minulta vihdoin kysyi mitä mahdoin etsiä, tunsin olevani kuin pornolehtiostoksilla. Kerrottuani mitä olin hakemassa, myyjätär hymyili ystävällisesti ja kertoi itselläänkin olevan pienen kokoelman. Lukulaarista lehtiä ei löytynyt, mutta avulias myyjätär neuvoi Makedoniaan Rautatienkadulle. Varmistavasta puhelinkeskustelusta kävi kyllä ilmi, että toisessa päässä vitsailtiin. Ehdottomasta kiinnostuksestani huolimatta en rohkaistunut menemään Makedoniaan.

Nyt olenkin vaan maalannut niitä sarjakuva-naisia puhki, joita minulla on.

Kutsukin pitää tilata

Joulun alla kävin paperitukku MAPissa. Tukut ovat mukavia paikkoja ja niistä tulee mieleen lapsuuden messumatkat. Saa maistiaisia ja tarjolla on jotakin uutta. Jotakin uutta voisi olla nyt hopeahohde painotuotteessa  ja kutsupaperissa. Hopeaista, niin kuin oli Pekka Kauhasen Taidehallin kutsu ja Sara Hildénin Intia -näyttelyn kutsukortin teksti.

Itse olen jo vuosikaudet ollut Tervakosken Terreuksen ystävä. Kaunis selkeä paperi - pääsisipä paperitukkuliikkeen lahjalistalle, että jouluisin saisi paketillisen kirjepapereita vuodeksi lähetellä - ja vastaanpanemattomat, järkevät paperisävyt: valkoista, luonnonvalkoista, vaaleankeltaista, oljenkeltaista ja siniharmaata. Punnitsin kyllä vesileima-raitaista, mutta tuttu verkkokuvio on voittamaton  ja varmasti kaunis.

Fontin valitsemisestakin voisi kirjoittaa.

Muumit ja maalit

"Ei kannata maalata mitään vain siksi, että on jäänyt maalia yli" tämän Muumipappa-lainauksen kuulin Markukselta viime kesänä. Muumimamma, tuo arkipäivän luovuuden superlahjakkuus ja nykytaiteilijan malli, taas on todellinen maalijämien hyötykäyttäjä.
Työhuoneellani on kymmenittäin epäonnistuneita pigmentillä ja arabikumilla maalattuja papereita. Näissä yksivärisyys on jäänyt suttuiseksi, mutta en ole kyennyt heittämään kallista materiaalia  pois. Muumimammuus on kuitenkin alkanut valtaamaan mieltä. Epätasaisen, jonkinvärisen yksivärisen päälle voisi hyvinkin maalata joitakin koristekuviota kivalla jämällä.

Kleopatra ja renttupojat

Rooman historia kahdessa kuvassa -teos  sai alkunsa pari vuotta sitten kun sain joululahjaksi veljeltäni Matilta saksalaisen kulttuurihistorioitsija Wolfgang Schullerin kirja Kleopatra - Kolmen kulttuurin kuningatar. Kirjan on suomentanut Ilona Nykyri ja se on Atenan julkaisema 2007.

http://www.atenakustannus.fi/index.php?pagecat=3&page=kirja&kirjaluokka_id=&kirja_id=179

Ajattelen kirjan olevan populaarihistoriaa menestyville naisille ja kirja ihastuttikin minua kovin. Ilahdutti, sillä roomalaiset patsaat ovat todellisuudessa melko värittömiä.
- Miksi patsailla on aina niin kovin elottomat silmät? Caesar kysyy elokuvassa ryhmältä senaattoreja ja vastaa: oletteko olleet koskaan Egyptissä? Säästäkää se vaiva, riittää kun katsoo Kleopatran silmiin, niissä virtaa Niili.

Kleopatra oli Isis-jumala, Isis oli Egypti, Egypti oli Niili, Kleopatra oli Egypti.

Schullerin esipuheesta saa vaikutelman, että hänen tulkintansa Kleopatrasta poliittisena toimijana olisi uusi. Eikä Atenan kirjan mainosteksti linkissä ole sen analyyttisempi. Katsokaa itse Joseph Mankiewiczin Kleopatra (1963)! Ainoa mikä elokuvassa hölmöilee tulkinnassa on suomenkielinen takateksti "Eeppinen suurelokuva on unohtumaton muotokuva petollisesta kaunottaresta, joka vietteli kaksi Rooman suurimmista sotureista ja muutti historian kulun."

Roomalaiset tappoivat Caesarin, Marcus Antonius oli yksinkertainen ja juoppo ja Octavianus sukurutsainen nihilisti. Kleopatra taas oli ainoa joka ymmärsi kokonaisuutta ja ajoi Egyptin asiaa.

- Viimeinen laatuaan oikeista hallitsijoista, sanoo kuoleva kamarineito Kleopatran ruumiin vierellä. Tai kuten Kleopatra itse asian ilmaisi: but I am the Queen - keskustellessaan tasavaltalaisten roomalaisten kanssa.

Miten maalata koivunrunko

Ensin tilataan maalit Sveitsistä ja asetetaan ne paperin viereen. Taiteilija Christian Boltanski on kertonut pysähtyneensä sveitsiläisen lehden kuolinilmoituksen eteen. Koska sveitsiläisillä kaikki on hyvin, oli muistoilmoitus herättänyt kysymyksen, miksi sveitsiläiset ylipäätään kuolevat. Kun katselee Lascaux´n maalipulloa voi miettiä, miksi enää maalata. Lascaux´n akryylimaalien värikartta on maailmankaikkeuden kuva.
Koivunrunko jonka ympärysmitta on 160 senttiä olisi metsässä jo laho. Maalaukseni tavoite ei kuitenkaan ole olla naturalistinen tai itsetarkoituksellisen illusionistinen. Minulle tarkoituksenmukaista on tehdä koivunrungon maalattu kuva minimalistisena. Tähän tarkoitukseen sopivat valitsemani akryylivärit: Sirius matt ja Perlacryl.

Kehystämisestä ja muista tarpeista

Nämä ovat aikoja jolloin Valtion kuvataidetoimikunta ilmoittaa apurahapäätöksensä kohdeapurahoista. Tämä on välillä mielessä.

Hauska ja hyödyllinen junamatka

Syksyllä satuimme näyttelijä Jorma Markkulan kanssa samaan Helsingin junaan. Muistaakseni Jorma oli menossa monikansallisesti tuotetun elokuvan kuvauksiin esittämään ahvenanmaalaista merikapteenia. Toivottavasti sanoin myös ääneen miten vaikuttavalta tuollainen minusta kuulostaa. Olemme tuttuja sillä Jorma lausui runoja Pispalan kirjastossa runokirjani Maidot, hienoa sokeria julkistamistilaisuudessa 2006.
Niitä näitä jutellessa kerroin lukemastani Hella Wuolijoen Työmiehen perheestä. Miten opettavaisen sosialistinen kirja oli minusta ollut ja lukukokemuksena tuntunut kuitenkin tuoreelta näkökulmalta sodanjälkeiseen Suomeen jos kirjaa vertaa arkkityypiksi kohonneen Täällä Pohjantähden alla -teoksen paatokseen.
Keskustelun edetessä Jorma kuvaili omaa tutkimustyötään löytää arkistoista unohtunutta työväenkirjallisuuttta ja innostui kertomaan löytämästään näytelmästä.
Näyttelijä Markkula on nyt lupautunut esiintymään näyttelyni avajaisissa, tiistaina 8.3. kello 17.30 ja näyttelyn viimeisenä sunnuntaina 27.3. kello 14. "Sensaatiomaisia vihjailuja kirjallisuussensuurista ja tuntemattoman työläiskirjailijan löytymisestä" sanoo Jorma.

ja se on ihan paska

Nyt on Taiteilijakartta-teos valmis Kuusitiellä. Kaikki pienet nimilaput maalattu kartongille sinne tänne. Muistikartan kanssa on samoin kuin jos se olisi mikä tahansa taideteos: tekijänä olen joutunut kyllääntymisen pisteeseen, teos ei enää vaikuta, se ei avaudu. Vaikka teospohjassa ei ole enää post it -lappuja osoittamassa liimattavien nimilappujen paikkaa, niin olen nyt kuitenkin alkanut keräämään listaa taiteilijoista, jotka tulevat vielä mieleen ja joita karttaan pitäisi vielä liittää. Teoksen kannalta turhaa ja itselle henkisesti turhauttavaa. Uutta päin.
Työhuoneella Tampereella huoneentaulut odottavat viimeistä, mustaa akryylimaalikerrosta ja pahvitaustat leikkaamista.
Tuntuu hienolta, että viimein pääsen maalaamaan Ståhlen kartanoa ja askartelemaan koivunrungon johon Elise nojaa menetettyään rakastettunsa.

Sianharjas

Minulla on ollut kuva, että työhuoneen välineistöön välttämättöminä kuuluvat litran ja kolmenlitran kuivuneisiin lateksipurkkeihin asetetut sivellinkimput. Koskaan ei voi ensinnäkään tietää milloin jostakin vanhasta siveltimestä on yksittäistä hyötykäyttöä ja kuulemani mukaan hyvin hoidettut siveltimet ovat lähestulkoon ikuisia.
Tarvitsin vaan sitä yhtä. Häpeä myöntää mutta kohtuullisen uusi Lascaux´n  kaunotar oli jämähtänyt koppuraksi eikä siitä enää ollut huoneentaulumaalausten kirjainten maalaukseen - edes summittaisen mallinekuvan tekemiseen. Kävin siis läpi kokoelmani. Löysin hyväkuntoisen litteän nelosen, kuutosen ja kympin. Niillä saan tehtyä mallineet. Siveltimet olen ostanut Münchenistä kouluaikoina sillä kyljessä lukee KunstNetzWerk. Mutta ne ovat sianharjasta ja minä haluan synteettistä, uuden Lascaux´n. Ensi viikolla ostan Anjalta materiaalimyynnistä.
Suurimman osan vanhoista siveltimistä heitin nyt pois. Osasta lähtivät karvat vetäessä. Niitä olisi pitänyt säilyttää öljyssä, sivellinkansiossa, lappeellaan. Sivellinhoidon parantaminen on hyvä uudenvuodenlupaus.